• Näin Sari Essayah kommentoi puolueensa outoa tilannetta – KD:n varapuheenjohtaja loikkasi kokoomusleiriin

    Kristillisdemokraateista eronnut Katriina Hiippavuori on perustellut ratkaisua toisaalta paremmilla vaikuttamismahdollisuuksilla, toisaalta näkemyseroilla Lähi-idän kriisissä.
    Kristillisdemokraattien puheenjohtaja, maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah (kd.) sanoo, että uusi varapuheenjohtaja valitaan normaalin kokousaikataulun puitteissa.
    Kristillisdemokraattien puheenjohtaja, maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah (kd.) sanoo, että uusi varapuheenjohtaja valitaan normaalin kokousaikataulun puitteissa. Kuva: Kimmo Haimi
    Uutiset|Politiikka
    1.12.202414:00
    Hermanni Härkönen

    Kristillisdemokraattien toisena varapuheenjohtajana toiminut Katriina Hiippavuori kertoi lauantaina vaihtavansa puoluetta kokoomukseen.

    Omalla verkkosivuillaan julkaistussa kirjoituksessa Hiippavuori kertoo päätöksen taustalla olevan vaikuttamismahdollisuuksien parantamisen, ja pidempään jatkuneet näkemyserot Lähi-idän konfliktista.

    ”Kohdallani on ollut erittäin vaikea seisoa varauksettoman Israelin puolustamisen rinnalla. Tilanne Gazassa on järkyttävä. On myönnettävä, että olen ollut liian pelokas nostamaan aihetta avoimeen keskusteluun puolueessa kuin vasta tänä syksynä. Seison kansainvälisen oikeuden takana”, Hiippavuori kirjoittaa verkkosivuillaan.

    Hiippavuori toimi lauantaihin saakka ja maa- ja metsätalousministeri Sari Essayahin (kd.) eduskunta-avustajana.

    Essayah tarkentaa MT:lle, että KD:n käyttämässä ryhmäkansliamallissa kaikki avustajat tekevät tarvittaessa kaikkea, ja edustajille erikseen osoitetut avustajat vastaavat esimerkiksi vierasryhmistä ja oman vaalipiirin asioiden seurannasta.

    Essayah arvioi, että eduskuntaryhmälle haetaan jollain aikavälillä uutta avustajaa, sillä ryhmäkanslialla on henkilöstövajausta jo entisestään.

    Puoluejohdon täydentämisessä noudatetaan Essayahin mukaan normaalia aikataulua.

    ”Puolueen sääntömääräinen puoluekokous on jo ensi kesänä, jolloin valitaan koko puheenjohtajisto. Asiassa ei ole tarvetta toimia aiemmin”, Essayah viestittää.

    Kristillisdemokraatit valitsevat kerralla kolme varapuheenjohtajaa. Puolueen 1. varapuheenjohtaja on Mika Poutala ja 2. varapuheenjohtaja nyt David Pettersson.

    Hiippavuoren eron syytä tai sitä, herättääkö se puolueessa enemmän sisäistä keskustelua, Essayah ei kommentoi.

    Helsingin Sanomille hän sanoi aiemmin Hiippavuoren perustelleen puolueenvaihtoa puoluehallitukselle paranevilla vaikuttamismahdollisuuksilla.

    Lisää aiheesta
    • Politiikka | Ministeri Essayahin avustaja Katriina Hiippavuori loikkaa kokoomukseen

    • Politiikka | Kristillisdemokraattien kokous vahvisti: Mika Poutalasta tulee ministeri

    • Politiikka | MT-kysely: Joka kolmas tunnustaisi Palestiinan valtion, valtaosa empii – ”Jollei Israel siihen suostu, sitä ei tapahdu”

      Tilaajalle
    • Terhi Törmälehto: He ovat suolaa ja valoa. 351 sivua. Otava.

      Kirjallisuus | Moni suomalainen rakastaa Israelia, ja tuore romaani kertoo miksi

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Katriina Hiippavuori
    Sari Essayah
    Kristillisdemokraatit
    Kokoomus
    puolueenvaihto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa