• Kokoomus ei aio puuttua suomalaisten lihansyöntiin: ”Me luotamme ihmisiin ja heidän valintoihinsa”

    EU:n suuntaan tehty metsäpolitiikka ei saa Petteri Orpolta kiitosta.
    Petteri Orpon johtaman kokoomuksen linja on se, että Suomen pitää olla elintarviketuotannossa mahdollisimman omavarainen.
    Petteri Orpon johtaman kokoomuksen linja on se, että Suomen pitää olla elintarviketuotannossa mahdollisimman omavarainen. Kuva: Jarkko Sirkiä
    Uutiset|Politiikka
    13.2.202305:00
    Matti Tuominen

    Kokoomus ei aio puuttua suomalaisten lihansyöntiin. Puheenjohtaja Petteri Orpo toteaa, että kasvisten osuutta ruokavaliossa on hyvä lisätä.

    ”Mutta me uskomme ja luotamme ihmisiin ja heidän valintoihinsa. Emme ole rajoittamassa lihansyöntiä”, Orpo sanoo MT:n puheenjohtajahaastattelussa.

    MT haastattelee puolueiden puheenjohtajat ennen eduskuntavaaleja. Tämä on sarjan ensimmäinen juttu.

    Helsingin kokoomusta edustava kaupunginvaltuutettu Otto Meri kritisoi hiljattain lihan- ja maidontuotannon tukemista toteamalla, ettei se ole järkevää ympäristön, ilmaston eikä omavaraisuuden näkökulmasta.

    Orpon mukaan Meren linja ei ole kokoomuksen virallinen linja.

    Kokoomuksen linja on se, että Suomen pitää olla elintarviketuotannossa mahdollisimman omavarainen.

    ”Haluamme edistää laajasti ruuantuotantoa, sekä kasvinviljelyä että lihantuotantoa, ja tehdä sitä kaikkea luonnon kestävyydestä ja monimuotoisuudesta huolehtien yhdessä suomalaisten tuottajien kanssa”, Orpo sanoo.

    Myös suomalaisen elintarvikeviennin moninkertaistamista on tärkeää tavoitella.

    ”Pitkällä aikavälillä se on ainut tapa saada tuottajille parempaa hintaa tuotteistaan ja saada lisäarvoa syntymään suomalaiseen elintarvikeketjuun.”

    MT kertoi 9.2., että valtion ruuan vientihanke Food from Finland on loppumassa, eikä sille ole jatkorahoitusta.

    Hiilinielut ovat puhuttaneet runsaasti viime aikoina. Orpo painottaa, että yksittäisten vuosien perusteella ei pidä tehdä suuria johtopäätöksiä.

    ”Minun mielestäni hakkuut ovat kestävällä tasolla. Me tarvitsemme tämän hakkuumäärän, koska meidän täytyy huolehtia metsäteollisuuden tarpeista.”

    Parannettavaa löytyy Orpon mielestä siitä, miten metsiä hoidetaan. Hän nostaa esiin oikea-aikaiset ja oikein mitoitetut ensiharvennukset.

    ”Meidän kaikkien pitää pystyä vähän parempaan, että metsät saadaan kasvamaan enemmän, koska se on hyvä keino vastata hiilinieluihin.”

    EU:n suuntaan tehty metsäpolitiikka ei saa Orpolta kiitosta.

    ”Viesti Brysseliin pitää olla kristallinkirkas: suomalaiset metsänomistajat ja suomalainen metsäteollisuus osaavat hoitaa vastuullisesti metsänsä.”

    Ennallistamisen suhteen tilanne on Orpon mukaan sama kuin muutenkin metsäpolitiikassa eli Bryssel määrittelee sitä liikaa. Orpo ei suoraan ota kantaa siihen, miten hänen puolueensa ennallistamistoimet kohdistaisi.

    ”Jonkun verran varmasti kannattaa ja pitää tehdä ennallistamistöitä. Perusperiaate on myös ennallistamisen osalta se, että me tiedämme, mikä on järkevää”, hän kommentoi.

    Liikenteen osalta kokoomuksen eduskuntavaaliohjelmassa päähuomio kiinnittyy raiteisiin. Tieverkon ja raideinvestointien asettaminen vastakkain ei ole Orpon mielestä järkevää.

    ”Teistä täytyy pitää huolta joka tapauksessa”, hän painottaa.

    Orpon mukaan pelkästään lentokentät eivät pysty palvelemaan koko Suomen tarpeita.

    ”Näiden isojen ratahankkeiden pitäisi päästä eteenpäin”, hän linjaa.

    Maaseudulla poliisitilanne on jo pitkään ollut vaikea. Kokoomuksen lääke tähän on poliisien määrän lisääminen. Tavoitteena on kasvattaa määrää niin, että lopulta poliiseja olisi 8 400 eli noin tuhat nykyistä enemmän.

    ”Vaikka kuinka vähän ihmisiä asuisi jossain, poliisin pitää siitä huolimatta olla säällisessä ajassa saatavilla.”

    Jotta poliisien määrää voidaan kasvattaa, poliiseja pitää myös valmistua riittävästi.

    ”Meidän kaikkien pitää tehdä sen eteen töitä, että poliisin ammatti on nuorten keskuudessa houkutteleva”, Orpo sanoo.

    Lisää aiheesta
    • Huhtikuun eduskuntavaaleissa käydään kova kisa suurimman puolueen asemasta. Suurimman puoleen puheenjohtajasta tulee todennäköisesti pääministeri.

      Politiikka | Suurimman puolueen paikasta tulossa kova kisa

    • Kokoomus esitteli eduskuntavaaliohjelmansa tiistaina. Kuvassa vasemmalta Kai Mykkänen, Antti Häkkänen, Petteri Orpo, Elina Valtonen, Kristiina Kokko ja Heikki Autto. LEHTIKUVA / Mikko Stig.

      Politiikka | Kokoomus moittii SDP:tä konkretian puutteesta vaalitavoitteissa – "Me esitämme myös keinot"

    • Kokoomuksen Otto Meri vaatii ensi hallituskaudelle maatalouspolitiikan vallankumousta.

      Politiikka | Kokoomuksen Meri: Liha- ja maitotalouden tukeminen ei ole järkevää ‒ vaatii maatalouspolitiikan vallankumousta

    • Nykyiset ravitsemussuositukset on vuodelta 2014, mutta tukevat Timo Kauniston mukaan hyvin edelleen sekä terveys- että ilmastotavoitteita.

      Ruoka | ”Ravitsemussuositukset ottavat huomioon terveyden ja ilmastopolitiikan, ristiriitaa ei ole”, sanoo Agronomiliiton toiminnanjohtaja Kaunisto

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa