• Lukijalta: Teleoperaattorit ovat hukanneet ydintehtävänsä

    Lainsäätäjällä riittää tekemistä ilman, että joudumme tähänkin puuttumaan, kirjoittaa kansanedustaja Vesa Kallio (kesk.).
    Moni viranomaistoiminto on matkapuhelimen datasiirron varassa. Esimerkiksi Vipu-mobiili-matkapuhelinsovellus on kaikille tukea hakeville viljelijöille pakollinen työkalu.
    Moni viranomaistoiminto on matkapuhelimen datasiirron varassa. Esimerkiksi Vipu-mobiili-matkapuhelinsovellus on kaikille tukea hakeville viljelijöille pakollinen työkalu. Kuva: Jarkko Sirkiä
    Uutiset|Politiikka
    27.9.202410:33
    Lukijalta
    Vesa Kallio

    Operaattoreiden 3G-verkon alasajo on romahduttanut yhteydet merkittävässä osaa koko itäistä Suomea.

    Omat kokemukseni ja saamani runsas palaute varsinkin viimeisen vuoden ajalta on, ettei juuri mikään taho ole tyytyväinen operaattoreiden toimintaan, olipa kyse sitten Elisasta, Teliasta tai DNA:sta. Joku saattaa jossain toimia paremmin kuin toinen, mutta pääviesti on, että yhteydet ovat surkeita isossa osaa koko itäistä Suomea.

    Tämä koskettaa erityisesti vähänkään kaupunkien keskustojen ulkopuolella asuvia, vapaa-aikaa viettäviä ja yrittäjiä sekä etätyöläisiä, mutta myös enenevissä määrin viranomaisia.

    Tänä päivänä käytännössä kaikkien toimialojen yrittäjät on riippuvaisia toimivista puhelin- ja nettiyhteyksistä.

    Viranomaistoiminnoissa on kyse kansalaisten turvallisuudesta, mutta toimivat yhteydet ovat turvallisuustekijä myös yrittäjille ja asukkaille, jotka ovat varsinkin haja-asutusalueilla usein yksin pitkiäkin aikoja. Digitaalisista terveydenhuoltopalveluista puhumattakaan.

    Liian tuttuja ovat myös ne tarinat, joissa ihmisille myydään 5G-liittymiä, vaikkei koko verkkoa ole olemassa heidän asuinpaikassaan. Sama kuin tilaisi lehden, mutta hintaan ei kuulu sen lukuoikeutta.

    Oma lukunsa ovat junassa töiden tekemisestä haaveilevat. Tässä ongelma alkaa esimerkiksi Mikkelissä jo ennen Rantakylää, mutta Helsingistäkään ei montaa kilometriä tarvitse liikkua, kun verkko on kadonnut. Ongelma on osin VR:n, mutta valtaosin operaattoreiden.

    Näyttää vahvasti siltä, että operaattorit panostavat vain suuriin kaupunkeihin. Samaan aikaan tulee kyllä tekstareita ja puhelinsoittoja meille maalaisillekin, joissa myydään kaikkea mahdollista taulutelkkareista kierrevatkaimiin.

    Teleoperaattoreiden ydintehtävä on hukassa varsinkin itäisessä Suomessa. On viimeinen hetki pistää strategiat uusiksi ja palata palvelemaan maksavia asiakkaita, koko maassa.

    Lainsäätäjällä riittää tekemistä ilman, että joudumme tähänkin puuttumaan. Mutta sitäkin keinoa hallitus joutuu varmasti riittävän paineen alla harkitsemaan.

    Vesa Kallio

    kansanedustaja (kesk.)

    Lisää aiheesta
    • 5G-verkkoa asennetaan Espoossa. Osassa maata matkapuhelinoperaattorit tarjoavat vauhdikkaita liittymiä kansalle. Samaan aikaan monet maaseudun asukkaat ja yrittäjät joutuvat sinnittelemään verkossa, joka ei riitä edes arjen tarpeisiin. Kuvituskuva.

      Kauppa | Teleoperaattoreilla on valta sammuttaa maaseutu – verkkojen hiipuessa mahdollisuudet asua ja tehdä työtä käyvät monin paikoin vähiin

    • Viitasaarelainen Jussi Palo (kuvassa oikealla) kertoo netti- ja puhelinyhteyksien heikentyneen Suovanlahdella rajusti sen jälkeen, kun 3G-verkko katosi. Syyskuun alussa Timo Pasanen oli apuna nostamassa kiviä Palon vuokrapellosta.

      Yhteiskunta | 3G-verkon alasajo on romahduttanut yhteyksiä maaseudulla – ”Haluaisin jatkaa yritystoimintaa, mutta netin on pakko alkaa pelata”

      Tilaajalle
    • Suoratoistopalvelu, lypsyrobotti ja sähköauton huolto vaativat erilaisen verkkoyhteyden toimiakseen.

      Yhteiskunta | Miten nopea verkkoyhteys riittää pyörittämään lypsyrobottia tai Netflixiä? MTK:n tietohallintopäällikkö vastaa

    • MT:n haastattelema Roopen autokorjaamon Roope Pulkkinen kertoo joutuvansa kävelemään pois yrityksen pihasta tienristeykseen saadakseen puhelinyhteyden. Kuvituskuva.

      Tekniikka | Lukijalta: Traficom turvaa viestinnän peruspalvelut koko Suomessa – myös maaseudulla

    • DNA:n 5g-verkon laitteiat asennettiin mastoon Espoon Juvanmalmilla vuonna 2021. Kuvituskuva.

      Yhteiskunta | Nettiyhteyden vähimmäisnopeudesta säädetään laissa – ”Tarkoitettu turvaverkoksi erityisissä ongelmatilanteissa”

    • Taivaallinen yhteys toimii, kun puut tai rakennukset eivät estä näkymää ylöspäin.

      Tekniikka | MT testasi Elon Muskin satelliittien tarjoaman nettiyhteyden eri puolilla Suomea: ”Tähtiyhteys” voi paikoin tarjota nopean netin

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa