• Vuoden euribor painui alle 2,5 prosentin ensimmäistä kertaa yli kahteen vuoteen

    12 kuukauden euribor on nyt 2,495 prosenttia. Tiistain lukema oli 2,502 prosenttia.
    euribor painui tänään alle 2,5 prosentin rajan ensi kertaa sitten lokakuun 2022. LEHTIKUVA / Mikko Stig.
    euribor painui tänään alle 2,5 prosentin rajan ensi kertaa sitten lokakuun 2022. LEHTIKUVA / Mikko Stig.  
    Uutiset|Talous
    13.11.202414:45
    STT

    Suomen yleisin asuntolainojen viitekorko eli 12 kuukauden euribor painui keskiviikkona alle 2,5 prosentin rajan ensi kertaa sitten lokakuun 2022.

    12 kuukauden euribor on nyt 2,495 prosenttia. Tiistain lukema oli 2,502 prosenttia.

    Kolmen kuukauden euribor puolestaan noteerataan nyt 3,023 prosenttiin eli alimmalle tasolleen sitten viime vuoden maaliskuun.

    OP-ryhmän seniorimarkkinaekonomistin Jari Hännikäisen mukaan odotukset Euroopan keskuspankin (EKP) koronlaskuista ovat voimistuneet. Tätä selittää hänen mukaansa se, että euroalueella inflaatiopaineet ovat hellittäneet ja toisaalta euroalueen talouskasvun odotetaan jäävän aiemmin arvioitua vaatimattomammaksi.

    ”Keskuspankkiirit ovat vihjanneet, että koronlaskusykli etenee nopeammalla tahdilla kuin vielä kesälomien jälkeen odotettiin. Se on suoraan heijastunut euribor-korkoihin”, Hännikäinen kertoo STT:lle.

    EKP:n tärkein ohjauskorko eli liikepankkien talletuskorko on nyt 3,25 prosenttia. Korkoa on laskettu tähän mennessä kolme kertaa tänä vuonna.

    OP ennakoi, että keskuspankki jatkaa eteenpäin maltillisilla 0,25 prosenttiyksikön koronlaskuilla.

    ”Korkoja laskettaisiin viidessä peräkkäisessä kokouksessa niin, että päädyttäisiin kahden prosentin tasolle ensi vuoden kesäkuuhun mennessä”, Hännikäinen sanoo.

    ”Se käytännössä tarkoittaisi, että siinä tuntumassa 12 kuukauden euriborkin olisi ensi vuoden kesällä. Eli suurin lasku on jo takana, mutta näkemyksemme mukaan koroissa olisi edelleen laskuvaraa.”

    Lisää aiheesta
    • New Yorkin pörssi yhtiöineen ja USA ovat vetäneet maailmantaloutta nousuun. Republikaanien voiton ja Donald Trumpin toisen presidenttikauden arvioidaan tukevan yrityksiä USA:ssa.

      Talous | Laskevat korot luovat vihdoin edellytyksiä yritysten investoinneille ja se lupaa hyvää osakemarkkinoille, USA:n vaalituloksestakin vetoapua

      Tilaajalle
    • Inflaatio kiihtyi euroalueella syyskuusta. LEHTIKUVA / AFP.

      Talous | Inflaatio kiihtyi euroalueella – EKP jatkaa todennäköisesti koronlaskujaan

    • Korkeiden korkojen takia ruotsalaiset tuottajat ovat jättäneet investoinnit tekemättä. Kuvassa suomalainen navettatyömaa.

      Maatalousyrittäjät | Media: Ruotsin maatalous ei uskalla investoida

    Artikkelin aiheet
    euribor
    korot
    EKP
    OP-ryhmä
    asuntolainat
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle