• Laskevat korot luovat vihdoin edellytyksiä yritysten investoinneille ja se lupaa hyvää osakemarkkinoille, USA:n vaalituloksestakin vetoapua

    Markkinakorkojen arvioidaan laskevan Suomessakin kesäksi noin kahden prosentin tasolle.
    Tilaajalle
    New Yorkin pörssi yhtiöineen ja USA ovat vetäneet maailmantaloutta nousuun. Republikaanien voiton ja Donald Trumpin toisen presidenttikauden arvioidaan tukevan yrityksiä USA:ssa.
    New Yorkin pörssi yhtiöineen ja USA ovat vetäneet maailmantaloutta nousuun. Republikaanien voiton ja Donald Trumpin toisen presidenttikauden arvioidaan tukevan yrityksiä USA:ssa. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset|Talous
    13.11.202419:00
    Kimmo Lundén

    Yhdysvalloissa sijoittajat ovat ottaneet positiivisesti vastaan presidentinvaalien selkeän vaalituloksen. Vaalit voittaneen republikaanien Donald Trumpin lupaus laskea yritysverotusta edelleen 15 prosenttiin tietää yritysmyönteistä hallintoa.

    Sääntelyn odotettavissa oleva vähentyminen Trump II:n aikana tukee Googlen ja Alphabetin tapaisia suuria it-jättejä sekä pankkitoimialaa.

    Toisaalta, osakemarkkinoilla heilunta, volatiliteetti, voi lisääntyä vaikka lyhyellä tähtäimellä osakeindeksit kiisivät:

    ”Valtionlainojen korot nousivat reippaasti markkinoilla. Inflaatiota ei ole vielä selätetty, ja keskuspankin ohjauskorkojen lasku saattaa hidastua”, arvioi Ålandsbankenin korkojohtaja Jyri Suonpää pankin markkinanäkemyksistä.

    Yhdysvaltain keskuspankin Federal Reserven seuraava korkokokous on 12. joulukuuta. Koronlaskuihin voi tulla taukoa jouluksi.

    Euroopan keskuspankin koronlaskujen sen sijaan odotetaan jatkuvan.

    ”Neljännesprosenttiyksikön laskua pidetään lähes varmana markkinoilla, niin mekin”, Suonpää jatkoi.

    Ålandsbanken on eri omaisuuseriä sisältävissä mallisalkuissaan nostanut osakkeiden painoa 55 prosenttiin, kun se on aiemmin ollut 50 prosenttia.

    Saksan heikko talouskasvu painaa Euroopan talouskasvua ja työllisyyttä. EKP pyrkii portaittaisilla koronlaskuillaan tukemaan euroalueen talouskasvua.

    Markkinakorot painuvat markkinoiden vallitsevan näkemyksen mukaan kesään mennessä arviolta noin kahden prosentin tasolle.

    Laskevat korot luovat edellytyksiä yritysten investoinneille. Myös kotitalouksien käytettävissä olevat reaalitulot nousevat korkojen laskun ja palkankorotusten myötä. Talouskasvu on kulutusvetoista myös vuonna 2025.

    USA:ssa inflaatio lähestyy jo Fedin kahden prosentin tavoitetta. Neljän prosentin työttömyysaste tarkoittaa käytännössä täystyöllisyyttä.

    Energiamarkkinat ovat kuitenkin arvaamattomat. Globaalit kaupan esteet tulleineen voivat toteutuessaan nostaa yritysten kustannuksia.

    Ilmastonmuutosta ehkäisevät toimet investointikustannuksina ja kasvavat puolustusbudjetit voivat herättää inflaation uudestaan. Riski hitaampaan korkokehitykseen on olemassa.

    Kansainvälinen valuuttarahasto IMF laski euroalueen näkymiä lokakuussa. IMF odottaa euroalueen talouden kasvavan kuluvana vuotena 0,8 prosenttia ja ensi vuonna 1,2 prosenttia. USA:n talouden porskuttaessa globaalisti luvassa on tasaista kasvua.

    Pohjoismaisista pörsseistä Helsingin Hex on pitänyt perää. Tukholman, Oslon ja Kööpenhaminan pörsseissä kurssikehitys on ollut tuhdimmin plussalla.

    Isot suomalaiset teknologiayhtiöt kuten Kone, Metso ja Valmet kärsivät Kiinan ja Saksan heikosta kysynnästä ja talouskasvusta.

    Saksassa tulevien vaalien odotetaan johtavan talous- ja työmarkkinapolitiikan suunnanmuutokseen vuosina 2002‒2005 tehtyjen Hartz-työmarkkinareformien tapaan.

    Lisää aiheesta
    • Donald Trumpin menestys näkyi myös kryptovaluutta bitcoinin hinnassa.

      Ulkomaat | Pörssit kiipesivät nousuun Trumpin voittonäkymän vahvistuessa – Elon Muskin Teslalle ennakoidaan nousua Yhdysvalloissa

    • EKP laskee kaikkia kolmea ohjauskorkoa. LEHTIKUVA / AFP.

      Talous | Euroopan keskuspankki laskee ohjauskorkoja

    • Rahastot ostavat isompia metsätiloja kuin yksityiset metsänomistajat.

      Metsä | Metsärahastojen markkinakäyttäytyminen vaihtelee sijoitusstrategian mukaan – rahastot, jotka toimivat pitkällä aikajänteellä, ovat vakaampia toimijoita markkinoilla

      Tilaajalle
    • Maksukorttidata kertoo, että vaisun kevään ja alkukesän jälkeen yksityinen kulutus on piristynyt ja voi jatkaa kasvuaan. LEHTIKUVA / Antti Hämäläinen.

      Talous | OP odottaa Suomen talouskasvun kääntyvän nousuun ensi vuonna: ”Riskejä liittyy ennen kaikkea vientimarkkinoiden kehitykseen”

    • OP-ryhmä korottaa vuodelta 2025 kertyviä OP-bonuksia omistaja-asiakkailleen 40 prosentilla vuoden 2022 normaaliin tasoon verrattuna.

      Talous | OP-ryhmä kasvatti yhä korkokatettaan, vaikka markkinakorot ovat kääntyneet selvään laskuun

    • Etla arvioi, että yksityisen kulutuksen kasvu jää vaatimattomaksi tänä vuonna, kun kotitalouksien ostovoima paranee odotettua vähemmän.

      Talous | Etla: Suomen talous jää euroalueen heikoimmaksi suoriutujaksi

    • Kuntien menoja kasvattavat kulujen nousu ja korkeina pysyvät investointitarpeet.

      Talous | Kuntien talous heikkenee ensi vuonna merkittävästi, ennakoi Kuntarahoitus

    • Euroopan keskuspankki laski ohjauskorkojaan. Lyhyt askel alaspäin oli ensimmäinen sitten syksyllä 2022 alkaneiden koronnostojen.

      Politiikka ja talous | EKP käänsi kelkan ja laski ohjauskorkoa, mutta nopeaa helpotusta ei ole tulossa

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    laskevat korot
    osakemarkkinat
    investoinnit
    talouskasvu
    yritysverotus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria