• Euroopan keskuspankki laskee ohjauskorkoja

    Euroopan keskuspankki on odotetusti päättänyt laskea ohjauskorkoja.
    EKP laskee kaikkia kolmea ohjauskorkoa. LEHTIKUVA / AFP.
    EKP laskee kaikkia kolmea ohjauskorkoa. LEHTIKUVA / AFP.  
    Uutiset|Talous
    17.10.202415:39
    STT–

    Euroopan keskuspankki (EKP) on päättänyt odotetusti laskea ohjauskorkoja 0,25 prosenttiyksiköllä. Talletuskorko lasketaan 3,25 prosenttiin. EKP:n neuvoston mukaan päätös laskea talletuskorkoa perustuu muun muassa päivitettyyn arvioon inflaationäkymistä. EKP laskee kaikkia kolmea ohjauskorkoa.

    Syyskuussa euroalueen inflaatio oli 1,7 prosenttia. Inflaatiovauhti oli siis selkeästi alle EKP:n kahden prosentin inflaatiotavoitteen.

    Lisää aiheesta
    • Euroopan keskuspankin neuvosto kokoontuu korkokoukseensa torstaina. Markkinoilla odotetaan laajasti ohjauskoron laskua.

      Talous | Markkinat odottavat Euroopan keskuspankilta uutta koronlaskua jälleen torstaina – katseet Ljubljanaan

      Tilaajalle
    • Maksukorttidata kertoo, että vaisun kevään ja alkukesän jälkeen yksityinen kulutus on piristynyt ja voi jatkaa kasvuaan. LEHTIKUVA / Antti Hämäläinen.

      Talous | OP odottaa Suomen talouskasvun kääntyvän nousuun ensi vuonna: ”Riskejä liittyy ennen kaikkea vientimarkkinoiden kehitykseen”

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria