• EU-parlamentilta puolto pakkausjätteen suitsimiselle – Suomi voi joutua rakentamaan rinnakkaisen järjestelmän palautuspullojen kierrätykselle

    EU-parlamentti päätti keskiviikkona puoltaa pakkausjätettä suitsivan sääntelyn hyväksymistä.
    Useat suomalaiset europarlamentaarikot arvioivat perjantaina tiedotustilaisuudessa, että asetuksen eteneminen maaliin nykyisessä muodossa tarkoittanee Suomelle tarvetta kehittää rinnakkainen järjestelmä nykyiselle palautuspullojen ja -tölkkien järjestelmälle.
    Useat suomalaiset europarlamentaarikot arvioivat perjantaina tiedotustilaisuudessa, että asetuksen eteneminen maaliin nykyisessä muodossa tarkoittanee Suomelle tarvetta kehittää rinnakkainen järjestelmä nykyiselle palautuspullojen ja -tölkkien järjestelmälle.  Kuva: Martti Kainulainen / Lehtikuva
    Uutiset|Kauppa
    24.4.202415:31
    STT–

    Asetuksen tarkoituksena on torjua kasvavaa jätemäärää, yhdenmukaistaa sisämarkkinan sääntöjä ja edistää kiertotaloutta.

    Suomen metsä- ja pakkausteollisuudella on ollut sääntelyhankkeen aiemmissa vaiheissa pelkoja muun muassa kartonkipakkausten kohtalosta, mutta lopulta pahimmat pelot muuttuivat aiheettomiksi. Sen sijaan useat suomalaiset europarlamentaarikot arvioivat perjantaina täysistuntoviikon alla pidetyssä tiedotustilaisuudessa, että asetuksen eteneminen maaliin nykyisessä muodossa tarkoittanee Suomelle tarvetta kehittää rinnakkainen järjestelmä nykyiselle palautuspullojen ja -tölkkien järjestelmälle.

    Ennen kuin asetus voi tulla voimaan, myös jäsenmaiden on vielä hyväksyttävä se virallisesti.

    Kuluttajat näkevät aikanaan kaupoissa ja ravintoloissa myös konkreettisia muutoksia siinä, kuinka elintarvikkeet on pakattu.

    Esimerkiksi jalostamattomien tuoreiden hedelmien ja vihannesten kertakäyttöiset muovipakkaukset ollaan kieltämässä vuodesta 2030 alkaen. Sama koskee ravintolassa nautittavan ruuan ja juoman kertakäyttöisiä muovipakkauksia.

    Kieltolistalle tulevat myös erittäin kevyet muoviset kantokassit sekä yksittäiset annospakkaukset esimerkiksi mausteille, kastikkeille, kermalle ja sokerille.

    Haitallisten terveysvaikutuksen ehkäisemiseksi asetus kieltää erittäin hitaasti hajoavien kemikaalien käytön pakkauksissa, jotka joutuvat kosketuksiin elintarvikkeiden kanssa.

    Asetukseen sisältyy myös yleisiä tavoitteita siitä, kuinka pakkausjätettä pitäisi vähentää eri tavoitevuosiin mennessä. Pakkauksia tulisi vähentää viisi prosenttia vuoteen 2030 mennessä, 10 prosenttia vuoteen 2035 mennessä ja 15 prosenttia vuoteen 2040 mennessä.

    Lisää aiheesta
    • Metsä Spring Oy on saanut viiden vuoden toiminta-aikanaan jo lähes 800 ideaa puun jalostusarvon lisäämiseksi. ”Meidät tunnetaan hyvin myös ulko­mailla”, Niklas von Weymarn iloitsee.

      Metsäteollisuus | Metsä Spring Oy:n toimitusjohtaja uskoo puupohjaisiin pakkauksiin ja tekstiilikuituun ‒ ”Kaikilla muovia korvaavilla ratkaisuilla on paljon potentiaalia”

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    pakkausjätteet
    kiertotalous
    Euroopan unioni
    muovikielto
    kierrätys
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Kauppias Harri Mikkonen ja kassaa hoitava Eeva Mikkonen viihtyvät hyvin myymälän leppoisassa ilmapiirissä.

    Kauppa | Yksityinen rautakauppa pärjää alle 2 000 asukkaan Rääkkylässä – ”Meillä on hyvä asiakaskunta ja tekemisen meininki”

  • Koneviesti | AGCO sijoittaa 2 miljardia dollaria yhteisyritykseen Trimblen kanssa

  • Koneviesti | Lukijoiden lähettämää postia: Koneviestin matka Tanskaan 1960-luvulla