• Seija Wessman tekee tilauksesta myös räätälöityjä siemenseoksia.
    Seija Wessman tekee tilauksesta myös räätälöityjä siemenseoksia. Kuva: Sanne Katainen

    Käsityötä joka siemen

    Kunnat ja kotipuutarhurit ovat innostuneet luonnonkasveista. Siementen myynti kasvaa. Kotimaisista luonnonkasveista kukkapenkkiin sopivat esimerkiksi pulskaneilikka ja rantatädyke.
    Tilaajalle
    Uutiset|Piha ja puutarha
    9.3.202620:15
    Paula Liesmäki
    Forssa

    Luonnonkasvien siementen kauppa on todellista käsityötä.

    Forssalaisen Seikkutuotteen yrittäjä Seija Wessman kerää, kuivattaa, siivilöi, putsaa ja pakkaa kotimaisten luonnonkukkien siemeniä myyntiin.

    Suurennuslasi on tarpeen, kun hän napsii pois hyönteisten vioittamat, reikäiset siemenet.

    ”Hiirenvirnan, niittynätkelmän ja metsäkurjenpolven siemeniä pitää kerätä iso määrä, jotta saa kasaan tarvittavan määrän. Jopa 30 prosenttia voi olla vioittuneita”, kertoo Wessman.

    Ahomansikan siemeniä Seija Wessman keräsi viime kesänä lähes kilon, joitain siemeniä vain muutamia grammoja.
    Ahomansikan siemeniä Seija Wessman keräsi viime kesänä lähes kilon, joitain siemeniä vain muutamia grammoja. Kuva: Sanne Katainen
    Siementen käsittelyssä on monta vaihetta ennen kuin ne ovat valmiit pakattavaksi myyntiin.
    Siementen käsittelyssä on monta vaihetta ennen kuin ne ovat valmiit pakattavaksi myyntiin.  Kuva: Sanne Katainen

    Luonnonkukkien siementen kysyntä kasvaa Wessmanin mukaan koko ajan. Kunnat ja kotipuutarhurit ovat innostuneet luonnonkasveista.

    ”Ihmiset ovat entistä tietoisempia luonnon monimuotoisuudesta. Osa kaupungeista on herännyt laittamaan niittyjä.”

    Jarruna on kotimaisen siemenen heikko saatavuus. Kaupunkien puutarhureilla ei ole ammattitaitoa kerätä siemeniä itse.

    Wessman laatii parhaillaan kolmea opasta aiheesta. Syksyllä valmistuvissa oppaissa käydään läpi kuivan ja tuoreen paikan kasvien sekä kukkapenkin perennojen siementen keräämistä ja käsittelyä.

    Kuntien lisäksi myös viherrakentajat, yliopistot ja kirkon palvelukeskukset kysyvät isoja määriä siemeniä.

    Pukinparta on luonnonkukka.
    Pukinparta on luonnonkukka. Kuva: Sanne Katainen
    Huopakeltanon siemenessä on pieniä haituvia.
    Huopakeltanon siemenessä on pieniä haituvia. Kuva: Sanne Katainen

    Siemenyrityksen vuoden kiireisin aika lähestyy. Huhtikuussa on yksi kysyntäpiikki, toinen on syksyllä.

    Siementen kysyntä alkaa Wessmanin mukaan piristyä jo tammikuussa. Kotipuutarhurit tilaavat silloin siemeniä esikasvatukseen.

    Luonnonkasvien siemenet voi kylvää keväällä heti, kun lumi on sulanut ja maa on muokattavissa.

    Paras kylvöaika on myöhään syksyllä, kunhan maa ei ole jäässä.

    Pyöreät siemenseulat helpottavat siementen putsaamista.
    Pyöreät siemenseulat helpottavat siementen putsaamista.  Kuva: Sanne Katainen
    Roskat saa eroteltua siemenistä seulomalla tai esimerkiksi puhaltamalla.
    Roskat saa eroteltua siemenistä seulomalla tai esimerkiksi puhaltamalla. Kuva: Sanne Katainen
    Suojahanskat on hyvä olla, kun kasveja leikkaa talteen saksilla.
    Suojahanskat on hyvä olla, kun kasveja leikkaa talteen saksilla. Kuva: Sanne Katainen

    Siementen keruu alkaa keväällä valkovuokosta ja jatkuu lumien tuloon saakka. Talventörröttäjistä, kuten siankärsämöstä, voi kerätä siemeniä lumen päältäkin.

    Wessman tekee kesällä pitkää päivää. Hän lähtee keruureissulle puolenpäivän jälkeen, kun aamun kosteus on poissa, ja kerää niin pitkään kuin valoa riittää.

    ”Kanta-Häme on hyvää aluetta luonnonkukkien siementen keräämiseen.”

    Tyttären kanssa hän tekee pisimmillään 200 kilometrin keruumatkoja. Välillä hän ostaa joitain siemeniä. Silti yhden naisen yrityksen pitää välillä myydä ei-oota.

    Seija Wessman on kerännyt metsälauhan siemeniä. Suojaheinien siemeniä ei meinaa Suomesta saada.
    Seija Wessman on kerännyt metsälauhan siemeniä. Suojaheinien siemeniä ei meinaa Suomesta saada. Kuva: Sanne Katainen
    Varjolilja on kukkapenkin vanhan ajan kasvi.
    Varjolilja on kukkapenkin vanhan ajan kasvi. Kuva: Sanne Katainen

    Luonnonkukat kamppailevat luonnossa elintilasta, vedestä ja ravinteista. Kukkapenkissä ne ovat usein todella näyttäviä, kertoo Wessman.

    Hyviä kotimaisia lajeja kukkapenkkiin ovat esimerkiksi rantatädyke ja pulskaneilikka. Kotimaiset kasvit ovat myös pörriäisten mieleen.

    Wessman kerää siemeniä teiden varsilta ja joutomailta, luvan kanssa.

    Siementen kerääminen luonnosta ei kuulu jokaisenoikeuksiin vaan vaatii maanomistajan luvan. Rauhoitettujen kasvien siementen kerääminen luonnosta on kiellettyä.

    Pulskaneilikka on etelässä rauhoitettu laji. Wessman sai sen siemeniä Sodankylästä ja kasvattaa sitä nyt kasvimaallaan.

    Osaa sortimentista Seija Wessman säilyttää jääkaapissa, jossa itävyys säilyy hyvin. Itävyys alkaa olla vaakalaudalla, jos lämpö nousee yli 35 asteeseen, esimerkiksi autossa kuumana kesäpäivänä.
    Osaa sortimentista Seija Wessman säilyttää jääkaapissa, jossa itävyys säilyy hyvin. Itävyys alkaa olla vaakalaudalla, jos lämpö nousee yli 35 asteeseen, esimerkiksi autossa kuumana kesäpäivänä. Kuva: Sanne Katainen
    Seikkutuotteen suosituin luonnonkukka on ahomansikka. Kuvassa myös muita suosittuja siemeniä.
    Seikkutuotteen suosituin luonnonkukka on ahomansikka. Kuvassa myös muita suosittuja siemeniä. Kuva: Sanne Katainen

    Seikkutuotteen valikoimassa on nyt noin 170 luonnonkukan lajiketta. Suosituimpia ovat ahomansikka, ketoneilikka, kangasajuruoho, kissankello ja keto-orvokki.

    ”Kelta-apilaa en ole löytänyt niin paljoa kuin olisi ollut kysyntää.”

    Lisäksi valikoimassa on vanhoja perennoja Wessmanin lapsuudenkodin pihasta ja siemenseoksia. Myös jotain koristekasvien siemeniä hän ottaa myyntiin toiveiden mukaan.

    Siemenseoksista suosituin on joutomaalle sopiva seos ja puutarhakasveista perennat kaunokainen, hopeahärkki, myskimalva ja patjarikko.

    Ulkomailta Wessman tilaa myyntiin yksivuotisia kukkia, joiden siemenet eivät ehdi valmistua kesän aikana, suojaheiniä ja koristekasvien siemeniä, joita ei muuten löydy.

    Timanttivaaka sopii pienten ja kirjevaaka suurten määrien punnitukseen.
    Timanttivaaka sopii pienten ja kirjevaaka suurten määrien punnitukseen. Kuva: Sanne Katainen

    Wessman oppi jo kotona Koijärvellä keräämään sieniä ja marjoja.

    Siemenistä hän innostui, kun hän keräsi aikanaan villiyrttejä osuuskunnalle. Toiminta ei lähtenyt kunnolla käyntiin, mutta eräs porukassa toi Wessmanille itse keräämiään kukan siemeniä.

    ”En ollut tajunnut, että siemeniä voi kerätä.”

    Siementen keruun Kukkivalle niitylle ja Ahon alulle hän aloitti työn ohessa vuonna 1998. Kun yrittäjät jäivät kuusi vuotta sitten eläkkeelle, Wessman päätti jatkaa ja rakensi itse verkkokaupan.

    ”Olen panostanut nettisivuihin ja hakukoneoptimoinut ne itse.”

    Siemenkaupan lisäksi hänellä on kaksi pienempää verkkokauppaa, jotka myyvät heijastavia asusteita ja autoon kiinnitettäviä hirvipillejä.

    ”Siemenet vievät nyt kaiken ajan.”

    Seija Wessman tutkii työhuoneessaan Forssassa, onko metsäkurjenpolven siemenissä hyönteisten tekemiä reikiä.
    Seija Wessman tutkii työhuoneessaan Forssassa, onko metsäkurjenpolven siemenissä hyönteisten tekemiä reikiä. Kuva: Sanne Katainen
    Lisää aiheesta
    • Ihmisen silmään kotimainen mäkitervakko voi näyttää samalta kuin saksalaisesta siemenestä kasvatettu. Hyönteiselle ero voi olla iso.

      Piha ja puutarha | Tuontisiemenestä kasvanut kukka voi olla pölyttäjälle hyödytön – puutarhuri varoittaa siemensekoituksista

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    luonnonkukat
    siementen keruu
    kotimaiset kasvit
    Seikkutuote
    pientuottajat
    Toimitus suosittelee
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Lepaa-näyttely järjestettiin Hattulassa Lepaalla 15.-17.8.2024.

    Koneviesti | Konealan Gallup Lepaa-näyttelyssä: Mitkä ovat viheralan trendit?

  • Koneviesti | Sthil tuo markkinoille ensimmäiset akkukäyttöiset painepesurinsa – paine joko 130 tai 150 baria

  • Koneviesti | Urakkatason Vermeer-kantojyrsimellä piha-alueen kannot hakkeeksi — työ on perinteisiin sarvimallin jyrsimiin verrattuna helppoa

    Tilaajalle