
Poliittisella lakolla ja normaalilla työtaistelulla on vissi ero: poliittisella lakolla on tarkoitus vaikuttaa maan hallituksen toimiin. Tavallisella työtaistelulla ammattiyhdistysliike pyrkii saamaan tavoitteitaan työehtosopimuksiin.
Keskusjärjestö SAK ja sen ammattiliitot aloittivat järjestölliset toimensa 26. syyskuuta 2023.
”Kyse on hätähuudosta suomalaisen työväestön puolesta. Vastustamme näillä toimilla Orpon-Purran hallituksen sosiaaliturvaleikkauksia ja työelämäheikennyksiä.”
Näillä sanoin SAK-lainen palkansaajaliike perusteli työnseisauksia, ulosmarsseja työpaikoilta, mielenilmauksia ja Painava syy -tapahtumia, jotka ovat laajentuneet lakkoihin ja helmikuun alussa järeämpiin teollisuustuotannon alasajoihin.
SAK isoine liittoineen ei ole yksin rintamassa. STTK-lainen toimihenkilöliitto Pro jäsenineen on ollut mukana mielenilmauksissa. STTK:n hallitus ilmoitti jo elokuussa, että ”kolmikannan aitouteen on mahdoton luottaa”.
Lakko-oikeus on yksi perusoikeuksista. Poliittiset lakot ovat Suomessa olleet suhteellisen harvinaisia.
”Edelliset poliittiset lakot olivat vuonna 2018 Juha Sipilän (kesk.) hallituksen esittämää (työttömyysturvan) aktiivimallia ja irtisanomissuojan heikentämistä vastaan. Myös vuonna 2015 järjestettiin poliittinen mielenilmaus, jolla vastustettiin hallituksen työelämäuudistuksia”, tutkimuslaitos Laboren työmarkkinatutkija Merja Kauhanen muistuttaa.
Aktiivimalli olisi heikentänyt työttömyysturvaa ja sen tavoitteena oli lisätä työllisyyttä ja lyhentää työttömyysaikaa.
Pääministeri Petteri Orpon (kok.) hallitusohjelman palkansaajaliike kokee huomioivan vain työnantajapuolen ja elinkeinoelämän tavoitteet.
Työoikeuden emeritusprofessori Seppo Koskinen arvioi Turun Sanomien Puheenvuoro-kommentissaan (TS 10.7.2023) hallitusohjelman tarkoittavan ”Suomen työlainsäädännön satavuotisen historian merkittävintä muutosta. Kyse on työntekijöiden suojelun kiistattomasta heikentämisestä ja vastaavasti työnantajien aseman huomattavasta parantamisesta.”
Työntekijäjärjestöt haluavat lakkopainostuksella avata aidon keskusteluyhteyden hallitukseen vaikuttaakseen työelämä- ja sosiaaliturvan heikennyksiin. Näistä osa tuli jo vuodenvaihteessa voimaan.
Lakimuutoksen jälkeen työttömyysturvan omavastuuaika piteni seitsemään päivään aiemman viiden sijaan.
Lomakorvausten jaksotus palautetaan. Työttömyyden kohdatessa esimerkiksi kuukauden pitämätön loma vähentäisi bruttotuloja keskimääräisellä ansiopäivärahan tasolla noin 1 600 euroa.
Hallitus rajoittaisi poliittisen lakon keston yhteen päivään. Nyt rajoitetta ei ole.
Huhtikuun alusta työttömyysturvan lapsikorotus poistuu, samoin 300 euron suojaosa työtuloille. Ansioturvan porrastusesitys on tulossa syksyllä.
”Nyt näyttää siltä, että Orpon hallitus on viemässä päättäväisesti hallitusohjelmaansa eteenpäin”, Laboren Kauhanen arvioi sanailua työmarkkinoilla.
Lakot ja järjestölliset toimet ovat järeytyneet kierros kierrokselta.
Kauhanen ei arvaile, mitä seuraavat toimenpiteet ovat, jos hallitus ei ryhdy ammattiliittoja tyydyttävällä tavalla laajemmin neuvottelemaan työlainsäädäntöön ja sosiaaliturvaan hallitusohjelmassa kaavailluista muutoksista.
– Työtaistelulla tarkoitetaan työn väliaikaista tahallista keskeyttämistä, työstä kieltäytymistä, sen hidastamista tai muuta painostuskeinoa jonkin päämäärän saavuttamiseksi joko työntekijäpuolen tai työnantajapuolen taholta.
– Työtaistelu on luonteeltaan joukkotoimenpide.
– Lakko tai työnseisaus. Lakko on yksi työtaistelutoimista. Lakolla tarkoitetaan työstä kieltäytymistä.
– Poliittisella lakolla on tarkoitus vaikuttaa maan hallituksen toimiin.
– Saarto tarkoittaa työntekijöiden pidättäytymistä työsopimusten solmimisesta määrätyn työnantajan kanssa.
– Jarrutus, joka on työn tarkoituksellista hidastamista tai sen häiritsemistä.
– Ylityökielto, jossa noudatetaan vain säännöllistä työaikaa ja kieltäydytään kollektiivisesti yli- tai lisätyön tekemisestä.
– Boikotti, jolla tarkoitetaan työntekijöiden kieltäytymistä käyttää työssään esimerkiksi määrätyn alihankkijan tai toisen yrityksen toimittamia tarvikkeita tai palveluja.
– Työsulku on työnantajan toimeenpanema este työnteolle. Sulkua edeltää yleensä työntekijöiden toimeenpanema työtaistelu.
– Työehtosopimuksella sovitaan työrauhasta.
– ”Laiton lakko” on työehtosopimuksen työrauhan rikkomus.
– Järjestölliset toimet tarkoittavat ammattiliiton toimenpanemia keinoja, joilla pyritään vauhdittamaan huonosti eteneviä työehtoneuvotteluja.
– Kolmikantaneuvottelut. Joissakin työmarkkinoita koskevissa kysymyksissä, esimerkiksi eläkeratkaisuissa ja muissa sosiaaliturvauudistuksissa, neuvottelut käydään yleensä kolmikantaisesti työntekijäjärjestöjen, työnantajajärjestöjen ja valtion välillä.
– Liittokierros. Nykyään suurin osa valtakunnallisia työehtosopimuksia koskevista neuvotteluista käydään ammattiliittojen ja työnantajaliittojen välillä.
Lähteet: Elinkeinoelämän keskusliitto, SAK