• Sateet väistyvät iltaan mennessä ja lähes koko maassa on selkeää

    Tällä viikolla useat sadealueet ovat pyyhkineet Suomen yli. Tähän tulee selvä muutos alkuviikolla korkeapaineen vyöryessä päälle idästä, pakottaen sateet kiertämään kauempaa.
    Maanantaipäivä on poutainen lähes koko maassa, ainoastaan maan länsiosassa voi tulla vähäisiä kuuroja säärintaman kohdalla.
    Maanantaipäivä on poutainen lähes koko maassa, ainoastaan maan länsiosassa voi tulla vähäisiä kuuroja säärintaman kohdalla. Kuva: Pasi Leino
    Uutiset|Sää
    15.9.202410:34
    Eetu Rimo & Janika Takala

    Lauantai oli perjantain tapaan sateinen päivä Suomessa. Suurin vuorokausikertymä, 57 millimetriä, mitattiin Jämsän Hallissa. Yli 20 mm kertymiä mitattiin myös Uudenmaan, Kanta-Hämeen, Keski-Suomen, Pohjois-Savon ja Kainuun maakunnissa.

    Tänään kovimmat sateet painottuvat aamusta alkaen maan itäosaan, Kainuuseen ja Koillismaalle. Iltapäivään tultaessa maan länsiosassa sekä suuressa osassa Lappia on poutaista ja selkeääkin. Iltaan mennessä sateet ovat poistuneet Suomesta ja lähes koko maassa on selkeää. Lämpötila tänään on 12 ja 21 asteen välillä.

    Korkeapaineen selänne vahvistuu maanantaiyönä Suomen ylle. Samalla tuulet heikkenevät ja selkeän sään johdosta yö on kylmä. Hallaa on odotettavissa Etelä-Pohjanmaata myöten, pohjoisempana myös yöpakkaset ovat mahdollisia. Maan eteläosassa pysytään noin 10 asteessa pilvisyyden vaihdellessa.

    Maanantaipäivä on poutainen lähes koko maassa, ainoastaan maan länsiosassa voi tulla vähäisiä kuuroja säärintaman kohdalla. Päivällä pilvisyys vaihtelee yhä maan eteläosassa, pohjoisempana on selkeää. Lämpötila on 13 ja 23 asteen välillä, kaakossa saatetaan hipoa hellerajaa.

    Tiistaina rintama liikkuu maan keskiosaan ja siellä voi tulla vähäisiä kuuroja. Muuten päivä on laajalti poutainen ja lämpötilat ovat samoissa lukemissa kuin maanantaina.

    Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja.

    Siirry tästä MT:n sääpalveluun

    Lisää aiheesta
    • Tiina Lehtisaari kävi maanantaina katsastamassa vesitilannetta Kyrönjoen varren peltoaukealla Ilmajoen Munakassa. Vesi oli jo ehtinyt laskea sunnuntain korkeuksista alaspäin poutasään ansiosta.

      Kasvintuotanto | Video: Rankkasade sai viljapellot näyttämään riisiviljelyksiltä – lähipäivien sää kriittinen tekijä Ilmajoen Munakassa

      Tilaajalle
    • Kuvassa puintia Taipalsaarella elokuun lopussa. Etelä-Karjalassa puinnit ovat loppusuoralla ja kevätviljasato on keskimääräinen.

      Kasvintuotanto | Puinnit ovat loppusuoralla – syyskylvöjä tehty pääosin hyvissä olosuhteissa

    • Syksyn puutarhatyöt jatkuvat kesäisten lämpötilojen vallitessa.

      Sää | Sateet haittaavat paikoin syystöitä – idän lämpöaalto pysyttelee Kaakkois-Suomen yllä

    Artikkelin aiheet
    sää
    Suomi
    korkeapaine
    sadekuuro
    lämpötila
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita