• Sää pysyy tavanomaista lämpimämpänä — etenkin lauantai on sateinen

    Ilmavirtaus pysyttelee sitkeästi etelän puolella ja meille virtaa yhä lämmintä mutta kosteaa ilmaa.
    Maanantai on heikon korkeapaineen selänteen myötä enimmäkseen poutainen.
    Maanantai on heikon korkeapaineen selänteen myötä enimmäkseen poutainen. 
    Uutiset|Sää
    23.9.202311:11
    Mikko Laine & Eetu Rimo

    Perjantaina Vaasassa ja Tampereella mitattiin yli 23 asteen lämpötilalukemia, yli 20 asteen lukemia mitattiin laajasti, jopa eteläistä Lappia myöten.

    Syyskuun lopulla näin korkeat lämpötilalukemat ovat poikkeuksellisia, ne ovat jopa 10 astetta korkeampia kuin mitä tähän aikaan vuodesta tavanomaisesti saavutetaan.

    Viikonloppuna ei enää yhtä korkeita lämpötilalukemia nähdä. Lauantain sadealue pyyhkäisee lämpimimmän ilmamassan Suomen yltä itään. Tästä huolimatta sää jatkuu meillä yhä tavanomaista lämpimämpänä ja lauantaina vielä itärajan pinnassa päästään 20 asteeseen.

    Lauantai on siis sadealueen myötä suuressa osassa maata sateinen. Sademäärät ovat laajalti 5 ja 15 millin välillä. Sunnuntaina sateet tulevat kuuroina, myös ukkonen on mahdollista. Pilvisyys on vaihtelevaa ja aurinkokin pääsee näyttäytymään.

    Maanantai on heikon korkeapaineen selänteen myötä enimmäkseen poutainen, lännestä on kuitenkin lähestymässä uusi sadealue.

    Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja.

    Siirry tästä M.T.:n sääpalveluun

    Lisää aiheesta
    • Seuraavan kerran yö ja päivä ovat yhtä pitkiä kevätpäiväntasauksena maaliskuun lopulla. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI.

      Sää | Tänään on syyspäiväntasaus

    • Sää | Kesäiset lämpötilat iskevät takaisin – Suomen sää on vuodenaikaan nähden tavanomaista lämpimämpää, mutta sateitakin riittää

      Tilaajalle
    • Myös Suomessa huono sää on haitannut sadonkorjuuta. Siksi jokainen aurinkoinen päivä on kultaakin kalliimpi.

      Kasvintuotanto | Tuore ennuste: Ruotsissa korjataan sato, joka on vielä kurjempi kuin katovuonna 2018

    Artikkelin aiheet
    sää
    lämpötila
    sade
    viikonloppu
    Ilmatieteen laitos
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita