• Tuore ennuste: Ruotsissa korjataan sato, joka on vielä kurjempi kuin katovuonna 2018

    Foder & Spannmål -toimialajärjestö arvioi, että Ruotsissa viljaa korjataan noin 4,3 miljoonaa tonnia, mikä on 12 prosenttia vähemmän kuin maataloushallituksen elokuinen arvio.
    Myös Suomessa huono sää on haitannut sadonkorjuuta. Siksi jokainen aurinkoinen päivä on kultaakin kalliimpi.
    Myös Suomessa huono sää on haitannut sadonkorjuuta. Siksi jokainen aurinkoinen päivä on kultaakin kalliimpi.  Kuva: Johannes Wiehn
    Maatalous|Kasvintuotanto
    16.9.202312:45
    Maija Ala-Siurua

    Kuluneen alkukesän kuivuus ja sitä seuranneet runsaat sateet ovat pilaamassa ruotsalaisen vilja- ja öljykasvisadon. Sekä määrä että laatu ovat erittäin huonoja, kertoo Foder & Spannmål -toimialajärjestö.

    ”Uskomme, että Ruotsin maatalouden tilanne on monessa suhteessa vakavampi kuin kuivuusvuonna 2018”, järjestö toteaa verkkosivuillaan julkaistussa satoennusteessa. Järjestön mukaan sadon laatuongelmat ovat niin suuria, että Ruotsi joutuu turvautumaan tuontiin.

    Foder & Spannmål arvioi, että viljaa korjataan noin 4,3 miljoonaa tonnia, mikä on 12 prosenttia vähemmän kuin maataloushallituksen elokuinen arvio. Öljykasvien sadoksi järjestö ennustaa 110 000 tonnia, mikä on peräti 27 prosenttia viranomaisten arviota vähemmän.

    Järjestö muistuttaa, että alueiden väliset erot sadon määrässä ja laadussa ovat tänä vuonna suuria.

    Foder & Spannmål muistuttaa viljelijöiden taloudellisen tilanteen olevan nyt entistä tiukempi. Huono sato korjataan tilanteessa, jota on edeltänyt tuotantopanosten huomattava kallistuminen. Nyt viljelijöillä on edessään valmistautuminen seuraavaan kasvukauteen ja rahojen pitäisi riittää uusien tuotantopanosten ostamiseen.

    Lisää aiheesta
    • Puolet on vasta puituna, ja seuraavat sateet uhkaavat jo keskiviikkona. Minna Ikola ja Sami Naukkarinen saivat maanantaina puida Seinäjoen Nurmossa tovin auringonpaisteessa.

      Viljelijän arki | Ennenkokematon puintisyksy koettelee loppuun saakka: ”Päivät vaan kerta kaikkiaan loppuvat kesken”

      Tilaajalle
    • Markkinataloudessa hinnat muuttuvat kysynnän ja tarjonnan mukaan. Siten heikkona satovuotena hintojen voi odottaa nousevan. Leipä- ja rehuviljojen hinnat saattavat lähteä eri suuntiin, jos iso osa sadosta kelpaa vain rehuksi.

      Kasvintuotanto | Miten käy hinnan, kun sato kärsii? Tilanne viljamarkkinoilla on nyt hyvin erilainen kuin toukokuussa

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Erikoiskasvien viljelyksessä tarvitaan omat koneet. Tässä artikkelissa rakennetaan puomisto erityisesti mansikan kasvinsuojelutyöhön.

    Koneviesti | Kovia kokenut, mansikalle räätälöity kasvinsuojeluruisku löytyi huutokaupasta – puomisto rakennettiin kokonaan uusiksi

    Tilaajalle
  • Nesteen ja Bayern-konsernin yhteistyöhön sisältyy muun muassa kumppaneiden tunnistaminen, arvoketjun kehittäminen sekä syysrapsin tuotannon laajentaminen uusiutuvien tuotteiden raaka-aineeksi.

    Koneviesti | Neste ja Bayer yhteistyöhön uudistavilla viljelymenetelmillä tuotettujen kasviöljyjen kehittämiseksi

  • Lakoontunut vilja on riskitekijä ajatellen haitallisten Fusarium-sienten runsastumista.

    Koneviesti | Viljojen Fusarium ja mykotoksiinipitoisuudet taas tapetilla – keinoja ongelman selättämiseksi on löytynyt

    Tilaajalle