Miten käy hinnan, kun sato kärsii? Tilanne viljamarkkinoilla on nyt hyvin erilainen kuin toukokuussa

Alkaa olla syyskuun puoliväli, mutta sadonkorjuu on sateiden takia jäljessä tavallisesta tahdista. Muutamassa kuukaudessa pelloilla ja markkinoilla tilanteet ovat eläneet paljon.

Parina viime talvena on arvuuteltu kuinka viljelyalojen käy, kun maatalouden tuotantokustannukset ovat niin korkeat.

Keväällä markkinatilanteen perusteella näytti siltä, ettei viljaa kannata kylvää juuri lainkaan. Tuotantopanokset olivat talven aikaan ennätyskalliita, mutta keväällä esimerkiksi rehuohran hinta putosi vain 140 euroon tonnilta.

Asiantuntijat suosittelivatkin jättämään huonot pellot kesän ajaksi kunnostettaviksi tai viherlannoitukseen. Kevään kylvöissä muutosta aiempaan ei kuitenkaan tapahtunut. Kevätviljojen alat hieman pienenivät, mutta eivät merkittävästi.

Kesäkuussa tilanne muuttuikin jo toiseksi. Viikkojen kuivuus teki selväksi, että normaaleihin hehtaarisatoihin ei suuressa osassa maata päästä. Viljan hinnat nousivat maailmanmarkkinoiden ja myös kotimaan tilanteen takia.

Alkoi näyttää, että kevään ohjeet eivät ehkä olleetkaan niin hyviä. Oliko sittenkin parempi, että kylvöalat pysyivät suurina, kun hehtaarisadot jäävät heikoiksi.

Kun elokuun sateet pilasivat korjuuolot monin paikoin pitkäksi aikaa ja heikensivät sadon laatua, alkoi kevään ohjeistus tuntua taas osuvalta. Jos sato tuhoutuu vettä lainehtiviin peltoihin, olisi ollut kulujen säästämiseksi parempi jättää niistä osa kylvämättä. Tämä on tietysti nyt vain jälkiviisautta.

Toisaalta seuraaviin kasvukausiin voi jälkiviisaudesta yrittää oppia jotain. Riskien jakamisen merkitystä eli esimerkiksi viljelykiertojen monipuolisuutta ei voi väistää. Lisäksi viljelypäätösten on perustuttava kannattavuuslaskelmiin, ei perinteisiin eikä uskomuksiin.

Onneksi yksittäisen viljelijän ei tarvitse miettiä ruuan riittävyyttä yhteiskunnassa eikä tehdä tuotantopäätöksiään sen mukaan. Jos joskus tulisi tilanne, että ruokaa ei olisi Suomessa riittävästi, olisi se poliitikkojen ja virkamiesten huoli. Ei viljelijän.

Omasta taloudestaan sen sijaan viljelijä joutuu kantamaan huolta. Siksi ainakin kasvinviljelytiloilla, joilla sato ei mene oman karjan suuhun, kannattaa riskien hallitsemiseksi nykyhintasuhteilla olla vuosittain osa pinta-alasta muilla kuin satokasveilla. Katetuottolaskelmissa erilaiset ympäristönhoitopellot ovat tehneet useina vuosina parempaa tulosta kuin viljat.

Nähtäväksi jää millainen sato lopulta on, ja kuinka markkinat siihen reagoivat. Teoriassa markkinoiden pitäisi korjata tilannetta viljelijän avuksi. Jos sato on pieni, oppikirjaesimerkeissä sen hinta nousee.

Toinen kysymys on, kuinka markkina kohtelee ostorehuista riippuvaisia kotieläintiloja. Jos rehujen hinta nousee, toivotaan nousun siirtyvän myös kotieläintuotteisiin. Se saattaa kuitenkin vaatia ensin tuottajilta itseltään kovia toimenpiteitä.

Kysynnän ja tarjonnan laki ei hintaa välttämättä vaihda ennen kuin kotieläintuotteiden tuotantomäärä olisi muuttunut.

Kirjoittaja on MT:n toimittaja.