• Viljasadon laatu on uhattuna, paikoin puinnin sijaan kasvustot murskataan peltoon – helpotusta on tuomassa ennustettu pouta

    Lähiviikkojen sääolot vaikuttavat sadonkorjuun tilanteeseen ratkaisevasti.
    Vyrin kyselyn vastauksissa kasvukauden olosuhteita kuvataan jo paikoin katastrofaalisiksi.
    Vyrin kyselyn vastauksissa kasvukauden olosuhteita kuvataan jo paikoin katastrofaalisiksi. Kuva: Johannes Tervo
    Maatalous|Kasvintuotanto
    5.9.202311:22
    Tuure Kiviranta

    Tähkäidännän ja hometartuntojen riskit ovat merkittävästi kohonneet. Viljasadon laatu on uhattuna, sanotaan Vilja-alan yhteistyöryhmän (Vyr) tiistaina julkaisemassa puintiseurannassa.

    Koko maassa haasteena on runsaiden sateiden kastelemat pellot, sekä lakoontuneen viljan puinti. Laadun jatkuvan heikkenemisen lisäksi riskinä on myös sadonmenetys, sillä lakoontunut vilja on altis homeille ja peltojen märkyys voi estää puinnin täysin.

    Puimatta on vielä suuria aloja koko maassa. Helpotusta tilanteeseen on tuomassa tälle viikolle ennustettu poutainen sää.

    Kevätkylvöisten viljojen puinti on laajalti kotimaassa keskeytynyt ja paikoin on odotettavissa, että puinnin sijaan kasvusto murskataan.

    Kaikki mikä saadaan puitua menee rehuksi, usea puintiseurannan asiantuntijaraadin vastaajista sanoo sadon laadusta.

    Puintien viivästyminen vaikuttaa merkittävästi myös syysviljojen kylvöön, joka voi sateisimmilla alueilla jäädä tekemättä. Syysviljojen alan lasku vaikuttaa entistä todennäköisemmältä. Usea vastaaja arvioi syysvilja-alan laskevan noin puoleen edellisestä vuodesta syksyn haastavien olosuhteiden vuoksi.

    Liika kiirehtiminen ei kannata maan tiivistymisriskin vuoksi.

    Herneen ja härkäpavun tilanne on heikentynyt voimakkaiden sateiden ja rikkakasvien runsauden myötä. Niiden puintia kuvataan monin paikoin hyvin hankalaksi.

    Edellisinä viikkoina kehuttu satotaso jäänee toteutumatta, sillä lakoontuneiden herneiden puinti rikkakasvien läpi tuskin onnistunee täysin.

    Öljykasvien osalta satonäkymät ovat heikot. Nyt tänä syksynä kylvettyjen syysöljykasvien taimettumista sen sijaan kehutaan.

    Myönteisenä nähdään sokerijuurikas, jonka tilaa kuvaillaan hyväksi.

    Vyrin kyselyn vastauksissa kasvukauden olosuhteita kuvataan jo paikoin katastrofaalisiksi ja vuotta pidetään sadon ja laadun osalta katovuotena.

    Lähiviikkojen sääolot vaikuttavat tilanteeseen ratkaisevasti. On huomioitava, että peltojen kuivuminen vaatii aikaa, eikä liika kiirehtiminen kannata maan tiivistymisriskin vuoksi, Vyristä muistutetaan.

    Myös säilörehun korjuu on hidastunut ja paikoin estynyt. Se aiheuttaa lisää painetta kotieläintiloille.

    Siementen saatavuus ensi vuodelle heikkenee vallitsevan tilanteen vuoksi merkittävästi, Vyrin katsauksessa todetaan. Ongelmia voi ilmaantua tiettyjen lajikkeiden saatavuuden kanssa, mutta varsinaista pulaa ei ole.

    Taloudellisesti tilanne on hyvin haastava. Kustannusten nousu ja kosteana puidun viljan kuivaamisen aiheuttamat lisäkustannukset aiheuttavat monin paikoin huolta.

    Puintiseurannan mukaan useassa maakunnassa vasta noin 20 prosenttia puitavasta alasta on korjattu.

    Lisää aiheesta
    • Mika Manni tutki poikansa Masan kanssa rankkasateiden tuhoamaa ohrakasvustoa tiistaina Seinäjoen Peräseinäjoella.

      Kasvintuotanto | Sade kiusaa pahoin sadonkorjuuta – osalla pelloista on riski, että sato jää korjaamatta märkyyden ja rikkakasvien takia

    • Arkistokuva viime syksyltä.

      Kasvintuotanto | Sateet hidastavat puinteja – lakoontumista ja jälkiversontaa runsaasti, tilanne on taloudellisesti vaikea

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Erikoiskasvien viljelyksessä tarvitaan omat koneet. Tässä artikkelissa rakennetaan puomisto erityisesti mansikan kasvinsuojelutyöhön.

    Koneviesti | Kovia kokenut, mansikalle räätälöity kasvinsuojeluruisku löytyi huutokaupasta – puomisto rakennettiin kokonaan uusiksi

    Tilaajalle
  • Nesteen ja Bayern-konsernin yhteistyöhön sisältyy muun muassa kumppaneiden tunnistaminen, arvoketjun kehittäminen sekä syysrapsin tuotannon laajentaminen uusiutuvien tuotteiden raaka-aineeksi.

    Koneviesti | Neste ja Bayer yhteistyöhön uudistavilla viljelymenetelmillä tuotettujen kasviöljyjen kehittämiseksi

  • Lakoontunut vilja on riskitekijä ajatellen haitallisten Fusarium-sienten runsastumista.

    Koneviesti | Viljojen Fusarium ja mykotoksiinipitoisuudet taas tapetilla – keinoja ongelman selättämiseksi on löytynyt

    Tilaajalle