• Sateet hidastavat puinteja – lakoontumista ja jälkiversontaa runsaasti, tilanne on taloudellisesti vaikea

    Vyrin puintiseurannassa vastaukset ovat viikossa muuttuneet synkemmiksi.
    Arkistokuva viime syksyltä.
    Arkistokuva viime syksyltä. Kuva: Pentti Vänskä
    Maatalous|Kasvintuotanto
    29.8.202311:45
    Tuure Kiviranta

    Sateet ovat laajassa osassa maata hidastaneet ja jopa keskeyttäneet puintien etenemisen, kertoo Vilja-alan yhteistyöryhmä (Vyr) tuoreessa puintikatsauksessaan.

    Tilannetta pidetään haastavana, kasvustojen lakoontumista ja jälkiversontaa on havaittu runsaasti.

    Puintitöihin ei päästä ennen peltojen kuivumista, joka puolestaan hidastaa ja rajoittaa syysviljojen kylvöjä ja tulee siten vaikuttamaan syysvilja-alaan.

    Kasvukauden sääoloja kuvataan todella haastaviksi, kuivuuden kurittaessa kasvustoja kesän aikana ja runsaiden sateiden heikentävän muutoin puintikelpoisen sadon laatua.

    Vyr kokoaa puintiseurannan asiantuntijaraadille alkuviikosta tekemänsä kyselyn pohjalta. Raatilaisina on keskusliikkeiden, viljakaupan ja tuottaja- ja neuvontajärjestöjen edustajia sekä viljelijöitä.

    Tällä viikolla raatilaisten vastausten sävy edelliseen viikkoon verrattuna on merkittävästi negatiivisempi. Sadon laadun odotetaan kärsivän sääoloista merkittävästi ja puintikautta on välttämätön jatkaa suunniteltua pidempään.

    Taloudellisesti tilanne on vaikea, sillä taustalla on korkeat panos- ja energiakustannukset, kuivuuden aiheuttama keskimääräistä heikompi satotaso, sateisen loppukesän vaikutus viljan laatuun ja kosteana puidun viljan kuivattamisesta aiheutuvat kustannukset.

    Lisäksi viljan hinta on laskenut vuoden takaisista hinnoista runsaasti. Lämpimän ilmanalan ja korkean ilmankosteuden myötä myös homeriskit ovat koholla.

    Kyselyyn saatujen vastausten perusteella maakuntien välillä on vaihtelua, eikä jokaisen vastaajan mielestä tilanne ole lohduton. Ainakaan vielä.

    Vyrin mukaan useampi vastaaja kertoo sadon ja sadon laadun olevan vielä keskivertaisella tasolla, mutta sateiden jatkuessa laatu heikkenee ripeästi.

    ”Yleistä tunnelmaa kuvaa kysymys viljan laadusta, johon on saatu useampi lakoninen vastaus: rehua”, Vyr kertoo.

    Sen sijaan herneen ja sokerijuurikkaan satoa ja yleistä laatua kehutaan. Öljykasvien osalta tilanne vaihtelee vastaajasta riippuen.

    Syysviljojen ala jäänee puintien venyessä aiemmin ilmoitettua matalammaksi. Monin paikoin suunnitelmissa oli kasvattaa syysvilja-alaa edellisestä vuodesta, mutta sen arvioidaan nyt jäävän haaveeksi.

    Koko maassa puinnit ovat vielä melko alkuvaiheessa. Uudellamaalla Vyrin arvion mukaan 25–40 prosenttia on puitu. Muissa maakunnissa lukemat ovat pienemmät.

    Lisää aiheesta
    • Kasvintuotanto | Puinnit pisimmällä eteläisessä Suomessa – laatu vaihtelee: Havaintoja alhaisesta valkuaispitoisuudesta ja pienistä jyvistä

      Tilaajalle
  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Erikoiskasvien viljelyksessä tarvitaan omat koneet. Tässä artikkelissa rakennetaan puomisto erityisesti mansikan kasvinsuojelutyöhön.

    Koneviesti | Kovia kokenut, mansikalle räätälöity kasvinsuojeluruisku löytyi huutokaupasta – puomisto rakennettiin kokonaan uusiksi

    Tilaajalle
  • Nesteen ja Bayern-konsernin yhteistyöhön sisältyy muun muassa kumppaneiden tunnistaminen, arvoketjun kehittäminen sekä syysrapsin tuotannon laajentaminen uusiutuvien tuotteiden raaka-aineeksi.

    Koneviesti | Neste ja Bayer yhteistyöhön uudistavilla viljelymenetelmillä tuotettujen kasviöljyjen kehittämiseksi

  • Lakoontunut vilja on riskitekijä ajatellen haitallisten Fusarium-sienten runsastumista.

    Koneviesti | Viljojen Fusarium ja mykotoksiinipitoisuudet taas tapetilla – keinoja ongelman selättämiseksi on löytynyt

    Tilaajalle