• Koira hyökkäsi kolmen ihmisen kimppuun Raisiossa, poliisi ampui koiran

    Poliisin mukaan ihmisten kimppuun hyökännyt koira oli isokokoinen. Omistajaa epäillään koiran vartioimatta jättämisestä ja vammantuottamuksesta.
    Poliisin mukaan koira aiheutti kahdelle ihmiselle vakavat ja kolmannelle uhrille lievemmät vammat. LEHTIKUVA / Jussi Nukari.
    Poliisin mukaan koira aiheutti kahdelle ihmiselle vakavat ja kolmannelle uhrille lievemmät vammat. LEHTIKUVA / Jussi Nukari.  
    Uutiset|Eläimet ja kasvit
    14.9.202511:11
    STT–

    Vapaana ollut koira hyökkäsi kolmen ihmisen kimppuun lauantai-iltana Raisiossa Varsinais-Suomessa, kertoo Lounais-Suomen poliisi. Poliisin mukaan koira oli ihmisille vaarallinen, ja poliisi lopetti sen ampumalla.

    Poliisi sai ilmoituksen Raisionkaarella ihmisten kimppuun hyökänneestä koirasta kello yhdentoista jälkeen. Poliisi kertoo, että koira oli edelleen aggressiivinen ja uhkaava, kun poliisi saapui tapahtumapaikalle.

    Koira aiheutti kahdelle ihmiselle vakavat ja kolmannelle uhrille lievemmät vammat. Kenenkään vammat eivät ole hengenvaarallisia, poliisi kertoo. Nuorin uhreista oli 16-vuotias.

    Koiran omistaja ei ollut paikalla.

    Poliisista ei osattu aamupäivällä kertoa STT:lle, minkä rotuinen koira oli. Poliisin mukaan koira oli kuitenkin isokokoinen.

    Poliisi on aloittanut asiassa esitutkinnan, ja koiran omistajaa epäillään koiran vartioimatta jättämisestä sekä vammantuottamuksesta.

    Lisää aiheesta
    • Syöttirokotteet ovat noin 5 x 4,5 x 1,5 senttimetrin kokoisia ja noin 30 gramman painoisia.

      Eläintaudit | Syöttirokotteita sataa taas taivaalta kaakkoisrajalla – ei vaikuta marjastukseen tai sienestykseen

    • Susi ehti purra Pyryä takapäähän, mutta sen toipumisennuste on hyvä.

      Erä | Susi hyppäsi kaksi metriä korkeaan koiratarhaan Hämeenkyrössä – Pyry selvisi vammoilla

    Artikkelin aiheet
    koira
    Raisio
    poliisi
    hyökkäys
    vammantuottamus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria