• Syöttirokotteita sataa taas taivaalta kaakkoisrajalla – ei vaikuta marjastukseen tai sienestykseen

    Ruokavirasto aloittaa jälleen raivotaudin syöttirokotteiden lentolevityksen kaakkoisrajalle 15. syyskuuta 2025.
    Syöttirokotteet ovat noin 5 x 4,5 x 1,5 senttimetrin kokoisia ja noin 30 gramman painoisia.
    Syöttirokotteet ovat noin 5 x 4,5 x 1,5 senttimetrin kokoisia ja noin 30 gramman painoisia. Kuva: Ruokavirasto
    Metsä|Eläintaudit
    13.9.202517:00
    Eija Vallinheimo

    Lentolevitykset jatkuvat aloituspäivästä lähtien noin kuukauden ajan. Levitysten tavoitteena on estää luonnonvaraisilla eläimillä esiintyvän metsäraivotaudin leviäminen Suomeen.

    Rokotteet levitetään kaakkoisrajalle noin 40 kilometrin levyiselle vyöhykkeelle, joka ulottuu Tohmajärveltä Virolahdelle, sekä 20 kilometrin levyiselle vyöhykkeelle, joka kulkee etelärannikkoa pitkin itärajalta Pyhtäälle. Lentolevityksen kokonaispinta-ala on noin 10 000 neliökilometriä.

    Rokotusalueelta voi Ruokaviraston tiedotteen mukaan huoletta kerätä marjoja ja sieniä.

    Lentoja tehdään päivittäin klo 7–21 välillä noin viiden viikon aikana. Levitykset aloitetaan alueen pohjoisosista. Syöttirokotteiden pudottamista pihoille, asutuskeskuksiin ja vesistöihin vältetään.

    Ruokavirasto kertoo tiedotteessa, että syöttirokotteet ovat noin 5 x 4,5 x 1,5 senttimetrin kokoisia ja noin 30 gramman painoisia. Ruskeat palat haisevat voimakkaasti kalauutteelta. Heikennettyjä raivotautiviruksia sisältävät rokotteet ovat nesteenä foliokapselissa syöttien sisällä.

    Maastosta löydettyihin syöttirokotteisiin ei saisi koskea.

    Maastosta löydettyihin syöttirokotteisiin ei saisi koskea, koska pienpedot jättävät syötit syömättä niihin tarttuva ihmisen hajun vuoksi ja rokottaminen epäonnistuu.

    Ruokaviraston mukaan asutuksen lähelle pudonneet rokotteet olisi kuitenkin hyvä suojakäsineitä käyttäen siirtää metsän reunaan tai muuhun suojaisaan paikkaan, jotta lapset tai koirat eivät koskisi niihin. Jos syöttejä löytyy runsaasti hyvin pieneltä alueelta tai asuintalojen pihapiiristä, asiasta tulisi ilmoittaa Ruokavirastoon.

    Jos syötin sisällä olevaa rokoteliuosta saa suun, nenän tai silmien limakalvoille, tulee kohtia huuhdella heti runsaalla vedellä vähintään 15 minuutin ajan. Jos rokoteliuosta saa avohaavoihin tai rikkinäiselle iholle, on haavoja pestävä runsaalla vedellä ja saippualla vähintään 15 minuutin ajan ja puhdistaa 70 prosentin alkoholilla. Tämän jälkeen on otettava yhteyttä terveyskeskukseen.

    Koirille rokotekapselien syöminen saattaa aiheuttaa ohimenevää oksentelua ja huonovointisuutta.

    Suomi on ollut vuodesta 1991 virallisesti raivotaudista vapaa maa.

    Raivotautisyöttirokotteita on käytetty menestyksekkäästi jo vuosikymmenten ajan eri puolilla maailmaa metsäraivotaudin torjuntaan. Syöttirokotteiden levittäminen luontoon on osoittautunut ainoaksi tehokkaaksi tavaksi hävittää raivotauti eli rabies suuriltakin alueilta.

    Raivotaudin esiintymistä seurataan jatkuvasti tutkimalla näytteitä luonnonvaraisista eläimistä. Rokotusalueella ja sen läheisyydessä metsästettyjä kettuja, supikoiria ja muita pienpetoja on tärkeää lähettää Ruokavirastoon seurantatutkimuksiin. Näytteiden avulla seurataan rokotesuojan kattavuutta ja raivotaudin mahdollista esiintymistä. Erityisesti näytteeksi toivotaan kuolleena löydettyjä tai sairaana lopetettuja eläimiä.

    Lisää aiheesta
    • Syöttirokotteet ovat noin 5 x 4,5 x 1,5 sentin kokoisia pieniä paketteja.

      Eläintaudit | Raivotautirokotteita tiputellaan taas taivaalta syksyllä – tästä syystä afrikkalaiselle sikarutolle ei vielä ole vastaavaa torjuntakeinoa

      Tilaajalle
    • Sairas susi voi käyttäytyä poikkeuksellisesti.

      Erä | Susi voi hyökätä ihmisen kimppuun näistä kolmesta syystä

      Tilaajalle
    • On arvioitu, että 60 prosenttia ihmisen taudinaiheuttajista on zoonooseja.Tällainen oli myös COVID-19 eli koronavirus.

      Eläintaudit | Lähialueillamme vaanii lintuinfluenssan lisäksi muitakin vastustettavia eläinten virustauteja − joukossa ovat muun muassa raivotauti sekä suu- ja sorkkatauti

    Artikkelin aiheet
    Ruokavirasto
    raivotauti
    syöttirokote
    kaakkoisraja
    luonnonvaraiset eläimet
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle