• Yhdysvalloissa tuskin edes vasemmistolaiset sietäisivät Suomen maahanmuuttopolitiikkaa, sanoo ex-suurlähettiläs Mikko Hautala

    Mikko Hautala ihmettelee, miksi Suomessa ei uskalleta käydä keskustelua suomen kielen ja kulttuurin asemasta.
    Entinen suurlähettiläs Mikko Hautala palasi perheineen Washingtonista Suomeen elokuussa.
    Entinen suurlähettiläs Mikko Hautala palasi perheineen Washingtonista Suomeen elokuussa. Kuva: Sanne Katainen
    Uutiset|Politiikka
    17.10.202412:43
    Juho Mäkelä

    Mikko Hautala ehdottaa haastattelun aikaistamista tunnilla. Perheen kaksi poikaa ovat aloittaneet syksyllä alakoulun Helsingissä ja isän pitää ehtiä huolehtimaan heistä iltapäivällä.

    Suomen Washingtonin suurlähettilään nelivuotinen kausi päättyi elokuussa, ja vaimo Heli työskentelee miehensä tavoin diplomaattina.

    ”Amerikassa lapset eivät saa kulkea yksin minnekään, mutta Suomessa lapsilla on suuri vapaus, mikä on hienoa. Poikia pitää toisaalta vähän totuttaa vapauteen ja vastaamaan itsestään. He ovat vähän kuin villieläimiä, jotka ovat kasvaneet eläintarhassa”, Hautala sanoo.

    Hän on harmissaan yhdestä asiasta täkäläisessä koulussa. Alakoulun nelosluokalla ei käytännössä pärjää Suomessa ilman älypuhelinta, ja myös Hautaloiden esikoiselle täytyi hankkia kännykkä.

    ”Amerikassa puhelimet olivat kiellettyjä koulussa. Henkilökohtainen mielipiteeni on, että älypuhelinten käyttöön pitäisi asettaa 16 vuoden ikäraja. Laitteet koukuttavat ja niiden jatkuva vilkuilu on tuhoisaa lasten henkiselle terveydelle.”

    Mikko Hautalalla on takana kiireiset neljä vuotta Suomen Yhdysvaltain suurlähettiläänä ja sitä ennen Moskovan suurlähettiläänä.

    Diplomaattiperhe viettää kaikki lomat Etelä-Pohjanmaalla, ja Hautalan peruskorjattu sukutila sijaitsee Teuvan Äystönkylässä.

    Hän näkee paljon mahdollisuuksia suomalaisella maaseudulla. Esimerkiksi entinen kriisikunta Teuva on tehnyt viime vuosina ylijäämäisiä tuloksia. Kunnasta löytyy työpaikkoja ja teollisuutta.

    ”Meillä Äystöllä on uusittu päiväkoti ja hyväkuntoinen koulu. Kauppa meni, mutta esimerkiksi kolmannes Suomen tuoresalaatista tulee kylältä”, Hautala kertoo.

    ”Henkilökohtainen mielipiteeni on, että älypuhelinten käyttöön pitäisi asettaa 16 vuoden ikäraja.”

    Mikko Hautalan huolena on maaseudun ja koko Suomen elinvoiman väheneminen, kun syntyvyys laskee. Maahanmuutto on yksi vastaus tähän ongelmaan, mutta se pitää hoitaa diplomaatin mukaan nykyistä paremmalla tavalla.

    Hän ihmettelee, miksi Suomessa ei uskalleta käydä yhteiskunnallista keskustelua suomen kielen ja kulttuurin asemasta. Entisen Washingtonin suurlähettilään mukaan kotoutuminen on onnistuneen maahanmuuton kannalta välttämätöntä. Kotoutumisessa taas kielitaito on avain.

    ”Meidän pitää olla selkeitä ja tiukkoja suomen kielen vaatimuksessa. Amerikassa ei tulisi kuuloonkaan, että maahanmuuttaja voisi puhua lopun ikäänsä vierasta kieltä, jos kuvittelee maassa pärjäävänsä. He toteaisivat: Hei sori, tämä diili ei toimi.”

    Seinäjokelaislähtöinen Hautala tarjoaisi toki myös selkeitä porkkanoita maahanmuuttajille, jotka tekevät kovasti töitä kotoutumisen eteen.

    ”Jos esimerkiksi tänne tuleva ihminen suorittaa keskiasteen tutkinnon tai korkeakoulututkinnon suomeksi, minä antaisin opintotodistuksen kanssa henkilölle suoraan pysyvän oleskeluluvan.”

    ”Ja jos nuori ihminen haluaa mennä vielä vapaaehtoiseen asepalvelukseen, minä antaisin sotilaspassin kanssa Suomen kansalaisuuden. Näillä motivoidaan maahanmuuttajia.”

    Hautala opiskeli itse aikanaan Helsingin yliopistossa historiaa ja slaavilaisia kieliä. Hän tyrmää lingvistinä yleisen harhaluulon, että suomen kieli olisi poikkeuksellisen vaikea oppia.

    ”Suomi on keskivaikea kieli. Kokeilkaapa opiskella kiinaa tai koreaa, niin sitten rupeaa tulemaan vaikeusastetta.”

    Hautala kehottaa myös kantasuomalaisia sietämään sitä, että tulijat puhuvat suomea hieman eri tavalla. Kieltä on hankala oppia, jos suomalaiset vaihtavat heti keskustelun englanniksi.

    ”Yhdysvalloissa valtavan monella on jokin vieras aksentti, sillä he ovat maahanmuuttajia, mutta sillä mennään vain eteenpäin.”

    Mikko Hautala tarjoaisi myös selkeitä porkkanoita maahanmuuttajille, jotka tekevät kovasti töitä kotoutumisen eteen.
    Mikko Hautala tarjoaisi myös selkeitä porkkanoita maahanmuuttajille, jotka tekevät kovasti töitä kotoutumisen eteen.  Kuva: Sanne Katainen

    Mikko Hautalan mukaan terve kansallinen itsetunto ja siltä pohjalta vaatimusten esittäminen maahanmuuttajille on suomalaisille vaikeaa.

    ”Se on eri asia kuin rasismi. Keskustelu menee Suomessa nopeasti siihen, että syytetään impivaaralaiseksi.”

    Hautala muistuttaa, että Yhdysvalloissa väestön asenne maahanmuuttoon on voittopuolisesti myönteinen, mutta pelisäännöt eroavat tyystin Suomesta.

    ”Amerikassa tulijan on pakko mennä ensin lapion varteen, mutta ei siellä ole pakko olla lopun ikäänsä. Maahanmuuttajat joutuvat tekemään useaa työtä ja ponnistelemaan aika paljon päästäkseen yhteiskunnan kelkkaan.”

    Hautala toteaa vähän kärjistäen, että tuskin edes Yhdysvaltain vasemmistolaiset sietäisivät Suomen maahanmuuttopolitiikkaa.

    ”Yhdysvalloissa erilaiset edut ovat ennen muuta työsidonnaisia.”

    Hän on puhunut aiheesta muutaman kongressiedustajan kanssa.

    Lopuksi Mikko Hautala korostaa, että Etelä-Suomen teknologiateollisuuden ja tutkimusprojektien kaipaamat kansainväliset huippuosaajat ovat asia erikseen.

    Nämä ihmiset työskentelevät englanniksi globaaleilla työmarkkinoilla, joten heille kannattaa järjestää myös omia palveluitaan.

    Lisää aiheesta
    • Nikita Hruštšov (keskellä) vieraili Urho Kekkosen 60-vuotispäivillä vuonna 1960. Kekkosen aikaan Suomen idänpolitiikka nojasi pitkälti henkilökohtaisiin vierailuihin.

      Politiikka | Suomen ulkopolitiikka oli vuosia henkilösuhteiden varassa, mutta enää näin ei ole

    • Suomen Washingtonin-suurlähettiläs Mikko Hautalan mielestä Euroopan ja myös Suomen kannattaa keskittyä oman puolustuksen vahvistamiseen riippumatta siitä, mikä on Yhdysvaltain presidentinvaalien tulos. Kuvassa Hautala puhuu vieraille Washingtonin suurlähetystön itsenäisyyspäivän vastaanotolla.

      Politiikka ja talous | Suomen Washingtonin-suurlähettiläs Mikko Hautala kertoo, miksi hän piti yhteyttä Donald Trumpiin – syy liittyy Suomen Nato-jäsenyysneuvotteluihin

    • New York Timesin mukaan Suomen Washingtonin-suurlähettiläs Mikko Hautala on pyrkinyt vakuuttamaan Donald Trumpin Suomen arvosta uutena Naton jäsenmaana. Arkistokuva. LEHTIKUVA / Markku Ulander.

      Politiikka | New York Times: Suomen Washingtonin-suurlähettiläs Mikko Hautala on ottanut yhteyttä Donald Trumpiin − pyrki vakuuttamaan ex-presidentin Suomen arvosta Natossa

    • Kun Mikko Hautalalta tivataan Yhdysvalloissa, missä pieni Suomi oikein näkyy, suurlähettiläs vastaa: käyttekö koskaan vessassa, niistättekö koskaan nenää ja käytättekö koskaan Googlea?

      Maatalous | Prisman maitohyllyn ja ABC:n raastepöydän veroisia et löydä Yhdysvalloista mistään, Washingtonin suurlähettiläs Mikko Hautala ylistää

    • Suomen Yhdysvaltain-suurlähettiläs Mikko Hautala tiesi jo varhain haluavansa diplomaatiksi. Hän sai kymmenvuotiaana joululahjaksi karttakirjan ”Meidän maapallo”, josta seinäjokinen opetteli ulkoa kaikkien pääkaupunkien nimet.

      Ulkomaat | Presidentinvaaleissa nähdään Venäjän vaalivaikuttamista, arvioi Suomen Yhdysvaltain-suurlähettiläs Mikko Hautala

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa