• Suurvaltojen uusi kauppasota olisi myrkkyä EU:lle –”Eurooppa on Yhdysvaltoja riippuvaisempi Kiinasta”

    Vaikka Yhdysvaltojen johto olisi Euroopalle epämieluisa, on maa kuitenkin monin tavoin Euroopan tärkein liittolainen, tutkija Tuomas Iso-Markku muistuttaa.
    EU:n irtautuminen Kiinasta ei onnistu niin helposti kuin Atlantin takana luullaan, Ulkopoliittisen instituutin Tuomas Iso-Markku sanoo.
    EU:n irtautuminen Kiinasta ei onnistu niin helposti kuin Atlantin takana luullaan, Ulkopoliittisen instituutin Tuomas Iso-Markku sanoo. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset|Politiikka
    31.10.202412:30
    Hermanni Härkönen

    Yhdysvaltojen ensi tiistaina käytävien presidentinvaalien tulokset vaikuttavat todennäköisesti myös EU:n asemaan suurvaltojen, Kiinan ja Yhdysvaltojen välissä.

    ”EU on taloudellisesti paljon tiiviimmin kytköksissä Kiinaan kuin Yhdysvallat on, eikä EU:lla myöskään ole samanlaisia mahdollisuuksia irtaantua tästä suhteesta, kuin Yhdysvalloissa ehkä ajatellaan”, Tuomas Iso-Markku sanoo.

    Keskiviikon MT Live -lähetyksessä vieraillut Iso-Markku on etenkin Euroopan unioniin ja strategiseen kilpailuun erikoistunut Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija.

    ”Kauppasodasta olisi EU:lle isommat vaikutukset kuin Yhdysvalloille.”

    Jälleen ehdolla oleva Donald Trump asetti edellisellä kaudellaan uusia tulleja kiinalaistuotteille, ja uhkaili tätäkin laajemmalla kauppasodalla. Suurvaltojen välit ovat pysyneet jännitteisinä myös demokraattipresidentti Joe Bidenin kaudella.

    Myös Kiinan ja EU:n välillä on nähty kilpailun kiristymistä. EU sääti vastikään suojatulleja kiinalaisille sähköautoille, kun taas Kiinan syytetään tukevan omaa teollisuuttaan markkinoita vääristävin tavoin.

    Jos Yhdysvallat Trumpin johdolla etäännyttää itseään Euroopasta, joutuu EU tasapainottelemaan omin voimin suurvaltojen välissä.

    ”Ihan selvää on kuitenkin se, että Kiina ja Yhdysvallat eivät ole meidän näkökulmastamme samanlaisia toimijoita. Yhdysvallat ovat Euroopan tärkein liittolainen sotilaallisesti, taloudellisesti ja ainakin tällä hetkellä kumppani vielä arvojen suhteen”, Iso-Markku muistuttaa.

    MT Liven tallenteen voit katsoa alta.

    Lisää aiheesta
    • Yhdysvaltojen presidentinvaalien tulos ei ole Euroopalle yhdentekevä, sanoo UPIn Tuomas Iso-Markku.

      Politiikka | MT Live: EU ei ole auttanut Ukrainaa tarpeeksi, ja se voi kostautua jos Trump voittaa vaalit

      Tilaajalle
    • Presidentti Sauli Niinistö katsoo tuoreessa raportissaan, että EU tarvitsisi kattavan kriisinhallintajärjestelmän. Arkistokuva. LEHTIKUVA / AFP.

      Politiikka | Presidentti Niinistö luovutti raporttinsa – väläyttää EU-tasoista lakia valmiuden parantamiseksi

    • Politiikka | Ukrainaa tukevaa läntistä koalitiota vaivaa turnausväsymys – ”Kaikki katseet ovat Yhdysvaltain presidentinvaaleissa”

    • Tätä tuuletusta suomalaiset eivät halua vaaliyönä nähdä. Trumpin voitto pelottaa MT-kyselyn mukaan kahta kolmasosaa suomalaisista.

      Politiikka ja talous | MT-kysely: Kaksi kolmesta suomalaisesta pelkää Trumpin voittoa ‒ kanta on asiantuntijan mukaan kriittisempi kuin muissa maissa

    Artikkelin aiheet
    Euroopan unioni
    kauppasota
    Yhdysvallat
    Kiina
    Ulkopoliittinen instituutti
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa