• Jäät rytisevät nyt pohjoisen joissa – tulvat uhkaavat asuinrakennuksia

    Jääpatoriski Oulun pohjoispuolella jatkuu loppuviikon aikana, koska lämmennyt sää nostaa Kiiminkijoen, Iijoen ja Kuivajoen vedenpintoja.
    Jääpatoja puretaan Kiiminkijoella kaivinkoneella.
    Jääpatoja puretaan Kiiminkijoella kaivinkoneella. Kuva: Tarmo Pyykkönen
    Uutiset|Luonto
    26.3.202618:30
    Eija Vallinheimo

    Jääpatojen aiheuttamat tulvat ovat uhanneet asuinrakennuksia useissa paikoissa Kiiminkijoen rannoilla. Lapin elinvoimakeskus muistuttaa jokivarsien asukkaita omatoimisen varautumisen ja suojautumisen tärkeydestä.

    Elinvoimakeskukset kertovat, että Kiiminkijoen nouseva vedenpinta on saanut jäitä liikkeelle tämän viikon aikana. Syntyneet jääpadot ovat uhanneet rakennuksia monin paikoin. Vesalan kylän kohdalle syntynyt jääpato purettiin koneella.

    Iijoen ensimmäinen tulvahuippu on ennusteiden mukaan tulossa viikonlopun aikana ja se on jäämässä keskimääräistä pienemmäksi. Myös Kiiminkijoella ja Kuivajoella tulvahuippu on tulossa viikonlopun aikana ja siitä on ennusteiden mukaan tulossa keskimääräinen.

    Aluehallinnon uudistuksen myötä Lapin, Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan maakuntien alueen vesitaloustehtävät hoidetaan Lapin elinvoimakeskuksesta.

    Jokialueiden vesitilanteisiin ja tulvaennusteisiin voi tutustua vesi.fi -palvelussa. Aluehallinnon uudistuksen myötä Lapin, Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan maakuntien alueen vesitaloustehtävät hoidetaan Lapin elinvoimakeskuksesta.

    Lisää aiheesta
    • Huittisissa näytti pari vuotta sitten tältä, kun sateet ja sulamisvedet tulvivat pelloille ja rakennuksiin.

      Rakentaminen ja remontointi | Näissä kunnissa sään ääri-ilmiöt uhkaavat omakotitaloja – selvitys voi vaikuttaa talon arvoon ja lainan korkoihin

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    tulvat
    jääpadot
    Kiiminkijoki
    Iijoki
    Oulu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle