• Euroalueen inflaatio hidastui tasan kahteen prosenttiin – Viro jaetulla ykkössijalla

    Suomessa kuluttajahinnat nousivat joulukuussa 1,8 prosenttia verrattuna vuotta aiempaan. Eniten hinnat kallistuivat terveyden osalta.
    Euroalueen inflaatio on nyt Euroopan keskuspankin EKP:n asettamalla tavoitetasolla eli kahdessa prosentissa.
    Euroalueen inflaatio on nyt Euroopan keskuspankin EKP:n asettamalla tavoitetasolla eli kahdessa prosentissa.  Kuva: LEHTIKUVA / AFP
    Uutiset|Talous
    7.1.202613:43
    STT

    Euroalueen inflaatio hidastui hivenen joulukuussa, ja oli ennakkotietojen mukaan tasan kahdessa prosentissa, kertoo EU:n tilastoviranomainen Eurostat. Marraskuussa kuluttajahinnat nousivat 2,1 prosenttia vuoden takaisesta.

    Kokonaisinflaatio on nyt Euroopan keskuspankin EKP:n asettamalla tavoitetasolla. Eniten ennakkotietojen perusteella kallistuivat palvelut, joiden hinnat olivat joulukuussa 3,4 prosenttia korkeammalla kuin vuotta aiemmin samana ajankohtana.

    Nordean pääanalyytikon Jan von Gerichin mukaan sitkeästi koholla oleva palveluinflaatio aiheuttaa edelleen EKP:lle päänvaivaa.

    ”Luvut eivät muuta kuvaa siitä, että EKP pitää korot vakaasti paikallaan lähikokouksissa”, von Gerich kommentoi viestipalvelu X:ssä.

    Elintarvikkeiden, alkoholin ja tupakan hinnat nousivat puolestaan 2,6 prosenttia vuoden takaisesta.

    OP Pohjolan seniorimarkkinaekonomisti Jari Hännikäisen mukaan EKP voi olla "varsin tyytyväinen" euroalueen inflaatiokuvaan.

    ”Keskuspankki on onnistunut vakauttamaan inflaation tavoitetason tuntumaan, ja kokonaisinflaatio on vaihdellut nyt liki kaksi vuotta kapeassa 1,7–2,4 prosentin vaihteluvälissä ilman selviä suuntapaineita. Tuoreet inflaatioluvut antoivat EKP:lle lisäperusteita jatkaa vakaalla rahapolitiikkalinjalla, ja odotamme seuraavasta helmikuun korkokokouksesta erittäin vähäantista, Hännikäinen sanoi tiedotteessa.

    Tarkastelluista maista kovinta hintojen nousu oli Virossa ja Slovakiassa, joiden inflaatiolukema oli joulukuussa 4,1 prosenttia. Vielä marraskuussa Viro piti yksin kärkisijaa 4,7 prosentin inflaatiolla.

    Suomessa kuluttajahinnat nousivat joulukuussa 1,8 prosenttia verrattuna vuotta aiempaan. Asia ilmenee Tilastokeskuksen julkaiseman yhdenmukaistetun kuluttajahintaindeksin ennakkotiedoista.

    Marraskuusta hintoihin tuli joulukuussa ennakkotietojen mukaan lisää 0,4 prosenttia.

    Eniten hinnat kallistuivat terveyden osalta, jonka hyödykkeiden hinnat nousivat 5,9 prosenttia vuotta aiemmasta. Elintarvikkeiden ja alkoholittomien juomien hintalappuihin tuli lisää 2,7 prosenttia verrattuna joulukuuhun 2024. Marraskuusta hinnat putosivat kuitenkin hieman.

    Alkoholin ja tupakan hinnat kasvoivat 2,3 prosentin verran vuodentakaisesta. Marraskuuhun verrattuna muutosta ei tapahtunut.

    Yhdenmukaistetussa kuluttajahintaindeksissä ei ole mukana muun muassa omistusasumista, rahapelejä tai kulutus- ja muiden luottojen korkoja.

    Lisää aiheesta
    • Viljantuotanto on maailmalla ennätyssuurta, mikä on painanut hintoja. Naudanlihan hinnat rikkoivat tänä vuonna ennätyksiä ja maidonkin hinta on ollut kotimaassa korkea. Lannoitemarkkinaan vaikuttaa tällä hetkellä useat tullien muutokset.

      Maatalous | Näin hinnat liikkuivat maatalousmarkkinoilla vuonna 2025 – naudanliha nousi ennätyksiin, viljaa piinasi ylituotanto

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    inflaatio
    hintojen nousu
    Inflaatio
    Keskuspankit & keskuspankkitoiminta
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle