• Viikonloppuna korkeapaine antaa tilaa tuulelle ja sateelle, hirmuisia myrskyjä ei ole tulossa

    Jatkossa yöt lämpenevät, joten vuorokauden keskilämpötilakin kohoaa.
    Vihreät lehdet alkavat olla jo muisto vain. Mutta sadetta on luvassa jatkossakin.
    Vihreät lehdet alkavat olla jo muisto vain. Mutta sadetta on luvassa jatkossakin. Kuva: Sanne Katainen
    Uutiset|Sää
    4.10.202509:25
    Mikko Laine ja Jouko Korhonen

    Suomen säätä pitkään hallinnut korkeapaine väistyy idemmäksi, ja Atlantilla liikkuva matalapaine lähestyy Suomea lännestä. Varsinainen matalapaineen keskus jää eteläiseen Skandinaviaan. Ensi viikolla Pohjois-Euroopan säätä hallitsevat Islannin tienoilta Jäämerelle liikkuvat matalapaineet, ne pitävät yllä verrattain leutoa lounaisvirtausta.

    Etelän ja kaakon väliset tuulet voimistuvat nyt lauantain aikana, läntisissä maakunnissa eli Varsinais-Suomesta Pohjanmaalle yltävällä alueella on voimassa varoitus voimakkaista puuskista, paikoin 15 m/s. Yksittäisiä puita voi kaatua. Myös Pohjois-Lapissa on voimassa samainen varoitus, siellä tosin puuskien vaikutukset jäävät vähäisiksi, lähinnä vain matkailijoiden riesaksi. Sunnuntaina tuulisen oloinen sää jatkuu, puuskat jäänevät maa-alueilla runsaaseen 10 metriin sekunnissa. Skotlannissa tuuli kävi yöllä hirmumyrskylukemissa, Suomen tuulitilanne säilyy siis kuitenkin melko tavallisena.

    Läntiseen matalapaineeseen liittyvät sateet saapuvat Suomeen varsinaisesti vasta sunnuntaina. Sunnuntaina sadealue on maan etelä- ja länsiosan yllä, illemmalla osin jo myös Itä-Suomessa, maanantain vastaisena yönä yhtenäisin sade on Pohjois-Suomen yllä. Ennustettu sademäärä on enimmäkseen 2-10 mm.

    Aiempaa pilvisemmän ja tuulisemman sään myötä yöpakkasia on vain hyvin paikallisesti, ensi viikon alkupuolella ei enää lainkaan. Tämän myötä myös viiden vuorokauden keskilämpötila kohoaa vähän yli tavanomaisen, Lapissa jopa huomattavasti vuodenajan tilastollisen keskiarvon yli.

    Säässä tapahtuu syksyinen käänne.
    Säässä tapahtuu syksyinen käänne. Kuva: Ilmatieteen laitos

    Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja

    Siirry tästä M.T.:n sääpalveluun

    Lisää aiheesta
    • Petri ja Perunanostokone rikkoutui tiistaina joten keskiviikkona etri Rakkolainen Kokemältä ostoon tuli tiistaina tauko, kun taustalla oleva korjuukone meni rikki. Runsaat sateet ovat myös jarruttaneet perunankorjuuta, kertoo Petri Rakkolainen Kokemäeltä.

      Kasvintuotanto | Märkyys hidastaa perunannostoa – ”Korjuukausi on ollut sitkeä ja armoton”

      Tilaajalle
    • Suurin osa muuttoaallon valkoposkihanhista laskeutui Suomen pelloille.

      Luonto | Valkoposkien muuttoaalto käynnissä – liikkeellä on nyt arviolta puoli miljoonaa hanhea

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita