

Runsaat sateet ovat jarruttaneet perunannostoa eri puolilla maata.
”Korjuukausi on ollut sitkeä ja armoton sekä ihmisille että koneille”, kuvailee märkyyden vaikutuksia perunanviljelijä Petri Rakkolainen Kokemäeltä.
”Märkä korjuukausi aiheuttaa ruhjeita ruokaperunaan, seuraukset näkyvät varastoinnin edetessä.”
Syys–lokakuun taitteessa perunaa nostettiin kovaa vauhtia, sadosta on korjattu noin 65 prosenttia.

Yhtymämuotoisella tilalla, jonka osakkaina ovat Petri sekä Veli-Pekka Rakkolainen, viljellään tärkkelys- ja ruokaperunaa.
Tärkkiperunan korjuuala on yhteensä 15 hehtaaria ja päälajike Eurostarch. Ruokaperuna-ala on 25 hehtaari, ruokateollisuusperunan päälajike on Jelly.
Hehtaarisadot ovat yleensä olleet 45 000 kilon luokkaa. Nyt ruokaperunassa pudotusta on Petri Rakkolaisen mukaan kymmenen prosenttia ja tärkkelysperunassa 30 prosenttia.
”Ruton torjunnassa pärjättiin, kun valittiin laajatehoisempia aineita ja käsittelyväli pidettiin lyhyenä.”
Kasvukausi on ollut perunalle haasteellinen, Petri Rakkolainen kertoo.
Ensiksi alkukesän koleus ja sateet viivästyttivät kasvuun lähtöä.
”Juhannuksen tienoilla oltiin kaksi viikkoa tavanomaisesta jäljessä.”
Hetken oli sopivaa mutta sitten alkoivat helteet: perunalle oli liian kuumaa ja kuivaa. Kun lämpötila kohoaa yli 25 asteen, peruna kasvu käytännössä pysähtyy. Hellejaksona aikana edes yöt eivät olleet perunalle riittävän viileitä.
Lopulta korjuukauden koittaessa monella tilalla jouduttiin venyttämään nostojen aloittamista, jotta perunan kuori ehti vahvistua riittävästi.
Kosteutta perunat ovat saaneet vähintään riittävästi läpi kesän mutta yhdessä lämpimän sään kanssa ruttopaine muodostui kovaksi.
”Ruton torjunnassa pärjättiin, kun valittiin laajatehoisempia aineita ja käsittelyväli pidettiin lyhyenä.”
Perunalle täydellinen kasvukausi olisi yhdistelmä tasaista lämpöä ja sopivaa kosteutta. Hyvä kasvu edellyttäisi noin kolmen kuukauden ajan 20 asteen tienoilla olevia lämpötiloja.
Viime vuonna sää suosi perunannostoja ja vain pari prosenttia viljelyalasta jäi korjaamatta. Varastoihin kertyi lokakuussa 193 miljoonaa kiloa perunaa, josta ruokaperunan osuus oli 162 miljoonaa kiloa.
Vuonna 2023 sateiden noin 10 prosenttia peruna-alasta jäi korjaamatta.
Viime vuonna Suomessa viljeltiin perunaa 18 180 hehtaarilla. Määrästä ruokaperunaa oli 8 410, ruokateollisuusperunaa 2 750, tärkkelysperunaa 4 840, varhaisperunaa 655 ja sertifioitua siemenperunaa 1 035 hehtaaria.
Perunan viljely on keskittynyt läntiselle rannikkoalueelle. Ruokaperunasta viljellään kaksi kolmannesta Pohjanmaalla. Ruokateollisuusperunan viljelyalasta noin 60 prosenttia on Pohjanmaalla, reilu viidennes Ahvenanmaalla ja 12 prosenttia Satakunnassa.
Tärkkelysperunaa tuotetaan pääasiassa Satakunnassa ja Etelä-Pohjanmaalla. Varhaisperunasta kolme neljäsosaa tuotetaan Varsinais-Suomessa. Pohjois-Pohjanmaa tuottaa sertifioidusta siemenperunasta 70 prosenttia.