• Kevään merkkejä näkyvissä: Tulvakausi tekee tuloaan eteläiseen Suomeen, vesi saattaa nousta jopa pelloille

    Lähipäivien lämmin ja sateinen sää lisää valuntaa ja nostaa jokien vedenkorkeudet Lounais- ja Etelä-Suomessa paikoin keskimääräisen tulvahuipun tasolle ensi viikon alussa, kertoo Syke.
    Keväinen tulvanäkymä viime keväältä Vihdistä.
    Keväinen tulvanäkymä viime keväältä Vihdistä.  Kuva: Kimmo Haimi
    Uutiset|Sää
    23.2.202413:30
    Maija Ala-Siurua

    Lähipäivien lämmin ja sateinen sää saa joet tulvimaan ensi viikon alussa paikoin Lounais- ja Etelä-Suomessa. Vesi nousee alavimmille pelloille, ennustaa Suomen ympäristökeskus Syke.

    Syken mukaan kevättulva jakautuu tänä vuonna useampaan osaan, ja virtaamat kasvavat uudelleen myöhemmin keväällä. Mikäli lähipäivien sääennusteiden suurimmat sateet tulevat vetenä, on mahdollista, että tulvahuiput ovat keskimääräistä isompia.

    Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan joet nousevat tulvalukemiin jo maaliskuun alussa, mikäli sää jatkuu leutona ja sateisena ensi viikolla. Varsinainen kevättulva on Syken mukaan odotettavissa todennäköisesti huhtikuun alkupuolella. Lunta Pohjanmaan maakuntien alueelle on kertynyt tavallista enemmän, ja tulvista ennustetaan keskimääräistä suurempia.

    Pohjois-Pohjanmaalla Oulun eteläpuolisissa sekä Oulujoen ja Kiiminkijoen vesistöissä lumen sulanta jää ensi viikolla verrattain vähäiseksi. Lunta on ajankohtaan nähden huomattavasti tavallista enemmän, minkä vuoksi kevään ttulvahuiput voivat tänä vuonna kasvaa tavallista suuremmiksi.

    Pohjois-Pohjanmaan kevättulvat ajoittuvat yleensä huhtikuun loppupuolelle, Syke tiedottaa. Koillismaalla ja Etelä-Lapissa lumen vesiarvot ovat toistaiseksi ajankohdalle tyypillisissä lukemissa.

    Järvi-Suomen alueella lunta on kertynyt monin paikoin tavallista enemmän. Erityisesti Itä-Suomessa. Pirkanmaan ja Keski-Suomen alueilla lauhtuva sää voi kääntää järvien vedenkorkeudet jo ensi viikolla pienen nousuun. Varsinainen kevättulvahuippu suurilla järvillä ajoittuu kuitenkin tyypillisesti vasta toukokuulle. Suuren lumimäärän takia Itä-Suomen järvien tulvahuiput voivat keväällä nousta tavallista korkeammalle. Kevättulvan suuruus riippuu kuitenkin siitä, kuinka paljon lähikuukausien ja erityisesti sulannan aikana sataa.

    Lisää aiheesta
    • Tulvat tulevat vuodesta toiseen.

      Historia ja perinne | MT 100 vuotta sitten: Vesi valtoinaan luhtamailla

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita