
Tervapääskyt käyttävät samaa pesää tai pesäpaikkaa vuodesta toiseen, ja niiden pesät ovat ympäri vuoden suojeltuja.
Pysyviä rakennuksissa olevia tervapääskyn pesäpaikkoja ei lain mukaan saa hävittää tai heikentää. Pesiä kuitenkin tuhoutuu erityisesti katto- ja julkisivuremonttien yhteydessä, kertoo Birdlife Suomi tiedotteessaan.
”Pesien hävittämisen taustalla on yleensä tiedon puute. Juuri kenelläkään ei ole mitään tervapääskyjä vastaan”, sanoo tiedotteessa tervapääskytutkija Heikki Kolunen Päijät-Hämeen lintutieteellisestä yhdistyksestä.
Ennen remontteja tärkeää selvittää, pesiikö rakennuksessa tervapääskyjä. Näin toimet voidaan suunnitella ja ajoittaa siten, että tervapääskyjen pesintä onnistuu.
”Tervapääskyjen pesistä huolehtiminen ja häviävien pesimäpaikkojen korvaaminen on helppo ja halpa keino torjua luontokatoa.”
Jos pesien tuhoutumista ei voi välttää, toiminnalle on haettava luonnonsuojelulain mukaista poikkeuslupaa ja korvattava häviävät pesimäpaikat pöntöillä, pääskytiilillä tai muilla rakenteilla, Birdlife Suomi opastaa
”Tervapääskyjen pesistä huolehtiminen ja häviävien pesimäpaikkojen korvaaminen on helppo ja halpa keino torjua luontokatoa”, sanoo tiedotteessa suojeluasiantuntija Aapo Salmela Birdlife Suomesta.
”Kannustamme rakentajia hyödyntämään pääskytiilien kaltaisia ratkaisuja myös uudisrakennuksissa”.
Pääskytiilet ovat tavallisten tiilien sekaan asennettavia onttoja tiiliä, joissa on etuseinässä lentoaukko. Esimerkiksi Skotlannissa tervapääskytiilet ovat pakollisia uusissa rakennuksissa.
Uhanalainen tervapääsky on vähentynyt nopeasti. Merkittävin tunnistettu uhka lajille on pesäpaikkojen väheneminen. Pesäpaikkoja häviää etenkin kaupungeissa, joissa suuri osa Suomen tervapääskyistä pesii, Birdlife Suomi tiedottaa.
Tervapääsky on Birdlifen vuoden lintu 2026 ja Pohjanmaan maakuntalintu.