• Viisi osuuspankkia suunnittelee yhdistymistä uudeksi Sataharjun Osuuspankiksi – OP:n Ritakallio: ”Toimipisteiden määrän vähentymistä ohjaa puhtaasti asiakaskysyntä”

    Pankkifuusion tavoitteena on rakentaa osuuspankki, joka palvelisi asiakkaita olemassa olevalla laajalla konttoriverkostolla ja monipuolisesti digitaalisissa kanavissa.
    Osuuspankkien määrä vähentyy pankkialan muutosallossa merkittävästi.
    Osuuspankkien määrä vähentyy pankkialan muutosallossa merkittävästi. Kuva: Markku Vuorikari
    Uutiset|Talous
    21.3.202413:45
    Juho Hannuksela

    Ala-Satakunnan, Harjuseudun, Lapin, Nakkila-Luvian ja Yläneen osuuspankkien hallitukset tekevät selvitystä pankkien mahdollisesta yhdistämisestä.

    Uuden osuuspankin suunnittelussa mukana olevien viiden pankin hallitukset ovat yksimielisesti sitä mieltä, että nyt on löytymässä hyvä ratkaisu, jolla voitaisiin varmistaa asiakkaiden etujen turvaaminen ja sääntelyvaateisiin vastaaminen, kerrotaan pankkien julkaisemassa tiedotteessa.

    Viisi pankkia yhdistävän fuusion suunnittelun lähtökohtana on, että asiakkaiden käytössä säilyisi laaja konttoriverkosto, jossa palvelisivat tutut yhteyshenkilöt.

    Tavoitteena on, että asiakaspalveluun voitaisiin käyttää myös enemmän aikaa, kun hallinto- ja sääntelyvaateet tehtäisiin viiden sijasta yhteen kertaan. Lisäksi pankin palvelut monipuolistuisivat ja henkilöstön erikoistuminen vahvistaisi osaamista muun muassa yritys- ja varallisuudenhoitopalveluissa.

    Pankeista korostetaan, että jokainen niistä on nyt taloudellisesti hyvässä kunnossa, mutta isompi pankki voisi tukea toimialueen elinvoiman kehittämistä entistä paremmin. Voimien yhdistäminen parantaisi merkittävästi uuden pankin kykyä palvella ja rahoittaa isompiakin yritys– ja yhteisöasiakkaita.

    Suunnittelussa mukana olevat pankit ovat kooltaan varsin tasavertaisia, ja ne haluavat rakentaa aidosti uuden pankin, jossa koko toimialueen ääni kuuluu tasaveroisesti. Pankkien hallitukset uskovat myös, että yhdistymisen myötä syntyisi vahva pankki, joka olisi kykenevä vastaamaan jatkuvaan muutokseen.

    Yhdistymisellä ei ole vaikutusta pankkien asiakassuhteisiin, vaan ne jatkuvat nykyisellään. Yhdistyminen ei vaadi asiakkailta mitään toimenpiteitä, vaan heidän tilinumeronsa, maksukorttinsa ja verkkopalvelunsa toimivat kuten tähänkin asti, pankeista muistutetaan.

    Kunkin pankin hallitus päättää erikseen yhdistymisesityksestä. Alustavan aikataulun mukaan yhdistymisasiakirjat voitaisiin allekirjoittaa myöhemmin tänä keväänä ja päätös yhdistymisestä tehtäisiin ensi syksynä pankkien ylimääräisissä osuuskunnan kokouksissa tai edustajistojen kokouksissa.

    MT–livessä 20.3. vieraillut OP-ryhmän pääjohtaja Timo Ritakallio tiedostaa pankkiryhmän sisällä tapahtuneet muutokset, eikä poissulje uusiakaan fuusioitumisuutisia.

    ”Tässä viimeisen kuuden vuoden aikana osuuspankkien määrä on laskenut 167 osuuspankista 102 osuuspankkiin. Tällä hetkellä on käynnissä todella iso muutosaalto pankkirakenteessa”, Ritakallio kommentoi häntä haastatelleelle MT:n päätoimittajalle, Jouni Kemppaiselle.

    Ritakallio arvioi, että muutos jatkuu voimakkaana ja arvioi osuuspankkien määrän olevan ensivuoden lopulla noin 50 kappaletta.

    ”Toimipisteitä osuuspankeilla on nyt 289, vuotta aikaisemmin niitä oli 296 eli lasku on ollut maltillisempaa. Niiden vähentymistä ohjaa puhtaasti asiakaskysyntä”, Ritakallio kommentoi fyysisten pankkipalveluiden säilymistä tulevaisuudessa.

    Lisää aiheesta
    • OP haluaa tulevaisuudessakin olla maa- ja metsätalouden tärkein rahoittaja, vakuuttaa pankkiryhmän pääjohtaja Timo Ritakallio.

      Maatalousyrittäjät | Maatiloja jäljellä 10 vuoden kuluttua 31 800, arvioi OP:n pääjohtaja

      Tilaajalle
    • OP-ryhmän toimitusjohtaja Timo Ritakallio kävi MT Liven vieraana keskiviikkona 20. maaliskuuta.

      Talous | Tullaanko pankkeihin maatiloilta heppoisten laskelmien kanssa pyytämään rahoitusta? MT Livessä OP:n pääjohtaja Timo Ritakallio

    • OP:n suunnitelmissa ei ole ainakaan toistaiseksi luoda omia vihreitä kriteerejä, vaan hyödyntää elintarvikeketjun itse luomia ekologisuusmittareita, Ritakallio sanoo.

      Maatalous | Maatilojen lainaehdot riippuvat tulevaisuudessa hiilijalanjäljestä ja muista ympäristötoimista, OP:n Ritakallio arvioi

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria