

Haminalainen Tapio Heikkilä on yrittänyt torjua lupiinia monin keinoin.
Niittäminen osoittautui työlääksi touhuksi. ”Lupiini tekee hyvin äkkiä uuden kukkavarren. Sitä pitäisi kytätä koko ajan ja niittää moneen kertaan”, kertoo Heikkilä.
Vuokratulla pellolla hän kävi aikanaan saksimassa lupiinin kukkavarsia pois. ”Se on ihan toivotonta puuhaa, kun lupiinia on laajalla alueella.”
Paijärven kylällä lupiinia näkyy joka puolella, myös pelloilla ja kesannoilla.
Valtio kannustaa kansalaisia hävittämään lupiinia kaivamalla, kitkemällä ja niittämällä. Uusimpana vieraslajit.fi-sivustolle on lisätty maininta juurien tuhoamisesta kuumalla vedellä.
Ne ovat Heikkilän mukaan hyviä keinoja, jos kasvusto on pienialainen.
”Mutta jos kasvia on isolla alueella, nämä keinot eivät ole toteuttamiskelpoisia, tai ainakin kohtuuttoman kalliita.”
Ajatuksena on, että puutuhka muuttaa maaperän pH:ta lupiinille epäsuotuisampaan suuntaan.
Kahdeksan vuotta sitten Heikkilä ja vaimo Päivi Ala-Krekola päättivät tehdä kokeilun.
Pariskunta oli huomannut, että lehdoissa on vähemmän lupiinia kuin muualla.
Matkalla Turkuun he vakuuttuivat asiasta tienvarsihavaintojen perusteella.
He kylvivät leivinuunin tuhkaa kahdelle pienelle alalle, joissa kasvoi sankasti lupiinia. Muita torjuntatoimenpiteitä ei ole tehty.
Ajatuksena on, että puutuhka muuttaa maaperän pH:ta lupiinille epäsuotuisampaan suuntaan.

Puutuhka on vahvasti emäksistä. Sen pH-arvo on yleensä 9–13 luokkaa.
”Tuhkallahan pystyy tekemään maaperästä emäksisen, toisin kuin kalkkikivijauheella”, kertoo Heikkilä.
Maaperän pH on yhteydessä alueen kivilajiin. Esimerkiksi hyvin happamalla Kaakkois-Suomen rapakivialueilla pH on 4–5,5 välillä. Rapakivestä läpi tihkuva suotovesi on erityisen hapanta kivessä olevan piihapon takia. Lupiinia esiintyy kaakossa yleisesti.
Lehdoissa maaperän pH taas on 6–7 luokkaa. Niissä tavataan kalkinsuosijakasveja.
”Päättelimme, että lupiini on jonkin tason kalkinkarttaja”, kertoo Heikkilä.
”Lupiinia on koealoilla hyvin vähän.”
Kokeesta tuli siinä mielessä epätieteellinen, että pariskunta ei mitannut levitetyn tuhkan määrää.
”Kokeen tulos on nyt nähtävissä maastossa. Lupiinia on koealoilla hyvin vähän”, kertoo Heikkilä.
”Jos teoriani pitää paikkansa, kylväisin ensin tuhkaa ja kun maaperän siemenpankista nousee uusia yksilöitä, ne voisi tuhota kaivamalla, kitkemällä tai niittämällä.”
Heikkilä on koulutukseltaan agrologi. Hän viljeli omia peltojaan vuoteen 1994 asti ja toimi sen jälkeen maataloussihteerinä ja maaseutuasiamiehenä Kouvolan seudulla.

Myös rakennusyhtiö NCC on testannut lupiinin torjuntaa puutuhkalla Musta lupiini -tutkimushankkeessa.
Laboratorio-oloissa tuhka heikensi lupiinin itämistä ja kasvua, mutta ulkokokeissa rakeistettu tuhka ei muuttanut kasvualustan pH-arvoa eikä tehonnut lupiiniin toivotulla tavalla.
Jyväskylän yliopiston tutkielman mukaan lupiinin levittäytymistä voivat rajoittaa sekä erittäin hapan että emäksinen maaperä.
Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Sannakajsa Velmala ei pidä nykytiedon valossa tuhkaa lupiinintorjuntakeinona.
Hän varoittaa levittämästä tuhkaa vesistön läheisyyteen. Tuhkan sisältämät ravinteet voivat aiheuttaa rehevöitymistä ja haittaa vesien laadulle.
”Pientareille ja ojiin levitettynä tuhka aiheuttaa riskin vesistöille, jos se huuhtoutuu hule- ja sadevesien mukana jokiin, järviin ja meriin.”

”En missään tapauksessa väitä, että tämä on ihan varma keino”, sanoo Heikkilä.
Pariskunta aikoo tehdä loppukesällä uuden kokeilun, isommalla alalla ja tällä kertaa myös mitata käytetyn tuhkan määrän.
Pihapiiristä löytyy kivisyyden vuoksi viljelemättä jätetty alue, jossa on nyt iso yhtenäinen lupiinikasvusto.
”Ajattelimme tehdä sinne muutaman koealan. Sitten nähdään, pelittääkö tämä vai ei.”