• Pankkien pikamaksuissa toimintahäiriö – häiriön kestoa ei pystytä vielä arvioimaan

    Häiriö koskee myös MobilePay-maksuja.
    Ongelmia sepa-pikamaksuissa on ollut tänään useilla eri pankeilla, esimerkiksi Nordealla. RONI REKOMAA / LEHTIKUVA.
    Ongelmia sepa-pikamaksuissa on ollut tänään useilla eri pankeilla, esimerkiksi Nordealla. RONI REKOMAA / LEHTIKUVA.  
    Uutiset|Kodin talous
    19.5.202618:20
    STT

    Pankkien sepa-pikamaksuissa on Euroopan laajuinen toimintahäiriö. Ongelmia on esiintynyt tänään ainakin OP:n, Nordean, Säästöpankin ja S-Pankin palveluissa.

    Säästöpankkiryhmän viestinnästä kerrotaan STT:lle, että kyseessä "ei ole ollut mitenkään suuri ongelma". Asiakkailta on tullut asiasta joitain yhteydenottoja.

    Nordean viestinnästä kerrottiin Ilta-Sanomille, että tilanne johtuu maksupalveluntarjoajasta ja koskee myös MobilePay-maksuja.

    S-Pankin verkkosivuilla tulee ilmoitus, että maksujärjestelmän häiriön vuoksi pikamaksujen tekeminen ei tällä hetkellä onnistu. Pankki tiedottaa, että tavalliset tilisiirrot toimivat normaalisti myös häiriön aikana. Nordealta tulee samansisältöinen ilmoitus.

    Sepa-pikamaksu on reaaliaikainen tilisiirto, jossa rahat siirtyvät saajalle kymmenessä sekunnissa. Säästöpankkiryhmän viestinnästä kerrotaan STT:lle, että toimintahäiriön syy ei ole vielä tiedossa eikä häiriön kestoa pystytä vielä arvioimaan.

    Lisää aiheesta
    • Öljyn hinta pysyttelee korkeana, mutta inflaatio toistaiseksi perustasolla, arvioidaan OP:sta.

      Talous | OP ennustaa öljyn hinnan ja korkoluvut loppuvuodelle ‒ erot maatilojen pärjäämisessä korostuvat

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    pankkien pikamaksujen häiriö
    sepa-pikamaksu
    pankkipalvelut
    MobilePay
    Euroopan laajuinen häiriö
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria