

Verkkoyhteyksien toimivuus asettaa suomalaisia epätasa-arvoiseen asemaan.
Digitaalisten palvelujen, kuten lääkärin etävastaanoton kerrotaan olevan kaikkien saatavilla, mutta käytännössä näin ei ole, sanoo ruokolahtelainen Outi Räikkönen.
Valtakunnan viralliseksi kylähulluksi viime vuonna nimitetty Räikkönen asuu Ruokolahden Lassilassa, Savisien kylässä, jossa on noin 60 vakituista asukasta.
Räikkösen talo on kylän viimeinen ja sen pihalta on alle puoli kilometriä Venäjän rajalle. Imatran toiseen keskustaajamaan Vuoksenniskalle on matkaa noin 15 kilometriä.
Ongelmat netti- ja puhelinyhteyksien kanssa ovat arkea rajan asukille.

Räikkönen kertoo esimerkin viime talvelta. Etälääkärin vastaanotto oli kello 19.00. Puoli tuntia aiemmin hän alkoi etsiä, missä kohdin taloa olisi kenttää, jotta videotapaaminen onnistuisi.
Sellaista kohtaa ei löytynyt, joten Räikkönen hyppäsi autoon ja alkoi ajaa kohti lähintä kaupunkia Imatraa. Ulkona oli pimeää ja pakkasta. Noin kolmen kilometrin päässä kotoa verkkoyhteys näytti siltä, että etävastaanotto voisi onnistua.
”Siellä istuin, auto käynnissä pakkasessa ja yhteys katkesi silti monta kertaa. Lopulta lääkäri soitti, ja puhelukin katkesi vielä kerran”, Räikkönen kertaa.
Kotona hänelle on aivan normaalia, että tekstiviesti saattaa saapua pari päivää lähettämisen jälkeen, eikä puhelimella saa yhteyttä mihinkään. Edes poikkeustilanteen viranomaistiedotteiden kuuntelua varten hankittu patteriradio ei toimi Räikkösen kotona.
”Hirvittää, jos pitäisi yrittää soitta hätäkeskukseen. Mökki varmaan palaisi ennen kuin saisin yhteyden.”

Naapurissa, hieman kauempana itärajasta, asuu kyläasiamiehenä ja yrittäjänä etätyötä tekevä Tea Usvasuo. Hän tuntee hyvin saman ongelman.
”Lukemattomia työpuheluja olen käynyt puhumassa tuossa maakellarin katolla, siinä on yleensä paras yhteys”, Usvasuo näyttää ulos.
Naapurukset ovat sitä mieltä, että 3g-yhteyksien alasajo heikensi yhteyksiä, vaikka operaattorien mukaan niin ei pitäisi olla.
Usvasuo ja Räikkönen ovat kumpikin hankkineet ulkomokkulan tukemaan yhteyttä. Se helpottaa tilannetta jonkin verran.
”Välineillä tilannetta saa parannettua, mutta onko se enää kohtuullista, jos pitää laittaa tuhatkin euroa lisävarusteisiin, jotta yhteys toimii”, Usvasuo pohtii.

Apuvälineistä huolimattakin yhteys vaihtelee, eikä siihen voi luottaa.
”Hinta on silti sama kuin toimivasta yhteydestä”, Usvasuo toteaa.
Naapurustosta on laitettu Traficomiin useita valituksia huonosta yhteydestä. Vastauksissa on todettu, että yksi toimiva piste kiinteistöllä riittää.
”Ehkä se riittääkin, jos se olisi aina sama, ja edes sisällä talossa. Mutta välillä parhaiten toimii yläkerrassa, joskus saunassa, välillä taas pihalla. Pakkasella ja sateella ei ole kiva mennä ulos hoitamaan asioita”, Usvasuo luettelee.
”Voisivat tulla tänne joskus vaikka viikoksi kokeilemaan”, hän kutsuu.
Vireään kylään muuttamisesta kiinnostuneita, nuoriakin, naisten mukaan olisi, mutta heikot yhteydet vievät muuttohaluja.
”Toimiva puhelin- ja nettiyhteys nousi esiin ensimmäisenä maallemuuton edellytyksistä myös Maaseutuparlamentin työpajassa muutama viikko sitten”, Räikkönen kertoo.
”Maalle muuttava ikäihminenkin haluaa pitää yhteyttä muihin.”