• Vihreiden puoluehallitus kannattaa laajaa kokeilua nelipäiväisestä työviikosta

    Aloitteen tekijät uskovat, että lyhennetty työaika kannustaisi ihmisiä pienempään kulutustasoon.
    Vihreiden puheenjohtajaksi ovat jäsenäänestyksessä ehdolla kansanedustajat Saara Hyrkkö ja Sofia Virta. LEHTIKUVA / TIMO JAAKONAHO.
    Vihreiden puheenjohtajaksi ovat jäsenäänestyksessä ehdolla kansanedustajat Saara Hyrkkö ja Sofia Virta. LEHTIKUVA / TIMO JAAKONAHO.  
    Uutiset|Politiikka
    9.6.202317:21
    STT–

    Puoluekokoukseen viikonlopuksi kokoontuvat vihreät käsittelevät kantaansa nelipäiväiseen työviikkoon.

    Kokouksessa on esillä aloite, joka haluaisi puolueen edistävän laajamittaista nelipäiväisen työviikon kokeilua. Vihreiden puoluehallitus esittää yksittäisten jäsenten tekemän aloitteen hyväksymistä.

    Aloitteessa ja puoluehallituksen lausunnossa viitataan lyhennetyn työajan kokeiluihin esimerkiksi Britanniassa. Niiden katsotaan lisänneen työntekijöiden hyvinvointia ja myös parantaneen tuottavuutta.

    ”Vihreässä talouspoliittisessa ajattelussa on katsottu, että jos ihmiset voisivat vapaammin vaihtaa osan palkkatuloistaan suurempaan vapaa-aikaan, he voisivat käyttää sen ajan kaikenlaiseen itselleen merkitykselliseen, jolloin ihmiset voisivat paremmin ja samalla työelämän rakenteet kannustaisivat pienempään kulutustasoon”, aloitteen laatijat perustelevat.

    Puoluehallituksen mukaan kokeilussa tulisi tutkia nelipäiväisen työviikon lisäksi muitakin lyhyemmän työajan ja työviikon malleja.

    Omaishoitajien verohelpotus ei innosta

    Ajatus työajan lyhentämisestä on satunnaisesti esiintynyt julkisessa keskustelussa, ja esimerkiksi väistyvä pääministeri Sanna Marin (sd.) on kannattanut ajatusta useaan otteeseen pitkän aikavälin tavoitteena.

    Vihreiden väistyvä puheenjohtaja Maria Ohisalo on Iltalehdelle kesällä 2021 antamassaan haastattelussa kannattanut kokeilua työajan lyhentämisestä. Hän kuitenkin suhtautui työajan lyhennyksiin tietyin varauksin. Puolueessa ajatuksella on ollut myös vastustajia, kuten eduskuntaan viime vaaleissa palannut Oras Tynkkynen.

    Seinäjoella kokoontuva vihreiden puoluekokous päättää kokousaloitteiden kohtalosta.

    Kymmenien aloitteiden joukossa on esillä myös esimerkiksi toive omaishoitajan palkkion vapauttamisesta verosta. Tätä aloitetta puoluehallitus esittää hylättäväksi, koska omaishoitajien joukossa on myös hyvin toimeentulevia ihmisiä.

    Lisää aiheesta
    • Vihreiden puheenjohtajan paikkaa tavoittelee kaksi kansanedustajaa.

      Politiikka | Vihreiden puheenjohtajakilpa tiivistyy viikonloppuna Seinäjoelle

    • Politiikka ja talous | Vihreät harjoittelevat vihdoin itsetutkiskelua ja Seinäjoki on siihen erinomainen paikka

    • Kolmas kerta toden sanoo? Pekka Haavisto lähtee presidenttikisaan ennakkosuosikkina.

      Politiikka | Ennakkosuosikki Pekka Haavisto ilmoitti lähtevänsä presidenttikisaan – ei vihreiden vaan valitsijayhdistyksen ehdokkaana

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa