• Sinikukka Saari: Tästä syystä Ukrainan rauhantunnustelut kiertävät kehää – ”Rauhan sivutuotteena haetaan myös dollareita”

    Venäjä on väläytellyt jälleen myös laajempia vaatimuksia eurooppalaista turvallisuusarkkitehtuuria koskien.
    Sinikukka Saari on Venäjän ulko- ja turvallisuuspolitiikan asiantuntija.
    Sinikukka Saari on Venäjän ulko- ja turvallisuuspolitiikan asiantuntija. Kuva: Ulkopoliittinen instituutti
    Uutiset|Politiikka
    20.11.202518:46
    Jukka Koivula

    Ulkopoliittisen instituutin johtava tutkija Sinikukka Saari arvioi, ettei viime päivinä esillä ollut Yhdysvaltain ja Venäjän edustajien yhdessä laatima hahmotelma rauhasta Ukrainassa olisi toteuttamiskelpoinen.

    ”Tähän on monta syytä. Ensinnäkin näyttää siltä, että rauhantunnusteluissa palataan jatkuvasti samoihin asioihin ja kierretään kehää. Venäjä tuo esiin vaatimukset rauhanehdoista Ukrainassa, merkittävistä alueluovutuksista, venäjän kielen ja venäläisen kirkon asemasta Ukrainassa sekä armeijan ja asejärjestelmien supistamisesta”, Saari toteaa.

    Venäjä on väläytellyt jälleen myös laajempia vaatimuksia eurooppalaista turvallisuusarkkitehtuuria koskien.

    ”Esimerkiksi, ettei Nato saisi enää laajeta tai ettei tietyissä Nato-maissa, kuten Puolassa tai Suomessa, saisi olla Nato-joukkoja. Eli palataan täysin samoihin vaatimuksiin, mitä Venäjältä on kuultu monesti aiemmin. Ukraina tai eurooppalaiset valtiot eivät varmasti suostu näihin”, Saari sanoo.

    ”Tämä on vasta hahmotelma, paperi, jossa on 28 pointtia.”

    Sinikukka Saari

    Johtava tutkija ei näe realistisena, että Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin erikoislähettilään Steve Witkoffin yhdessä Venäjän presidentin Vladimir Putinin lähettilään Kirill Dmitrijevin kanssa valmistelema 28-kohtainen hahmotelma rauhasta Ukrainassa voisi sellaisenaan toteutua.

    ”Tämä on vasta hahmotelma, paperi, jossa on 28 pointtia. Myös Ukrainaa tukeva niin sanottu halukkaiden koalitio on tehnyt oman 12-kohtaisen paperinsa, jossa hahmotellaan askeleita rauhaan. Tiettävästi Suomen presidentti Alexander Stubbin rooli on ollut tässä merkittävä”, Saari mainitsee.

    ”Selvää on, ettei näin isosta asiasta voida sopia kokonaan ukrainalaisten ja eurooppalaisten päiden yli. Jos asiaa haluaa lähestyä positiivisesti, niin ehkä näiden kahden paperin tavoitteita voitaisiin sovitella yhteen ‒ ja siten lähestyä jonkinlaista uskottavampaa hahmotelmaa rauhansopimuksesta.”

    Saaren mukaan vakavasti otettavassa neuvotteluprosessissa ovat mukana myös eurooppalaiset johtajat sekä Ukraina.

    Sinikukka Saaren mukaan Ukrainan on välttämätöntä olla mukana, kun rauhansopimuksesta päätetään.
    Sinikukka Saaren mukaan Ukrainan on välttämätöntä olla mukana, kun rauhansopimuksesta päätetään. Kuva: Jarkko Sirkiä

    Sinikukka Saari tähdentää, ettei Venäjällä edelleenkään vaikuta olevan kiirettä rauhan solmimiseen.

    ”Venäläiset eivät näytä pitävän mitään kiirettä asian kanssa, vaan pikemminkin he haluavat parantaa asemiaan rintamalla. Toisaalta rintamatilanteessa ei ainakaan toistaiseksi ole ollut havaittavissa mitään niin merkittävää muutosta, mikä pakottaisi Ukrainan suostumaan Venäjän sanelemaan rauhaan”, tutkija pohtii.

    ”Todennäköisemmältä siis näyttää, ettei asiassa kovin nopeasti sopuun päästä.”

    ”Venäläiset eivät näytä pitävän mitään kiirettä asian kanssa, vaan pikemminkin he haluavat parantaa asemiaan rintamalla.”

    Sinikukka Saari

    Saari huomauttaa, että Yhdysvalloissakin Witkoffin ja Dmitrijevin paperista on puhuttu salaisena suunnitelmana.

    ”On epäselvää, miten laajasti tällä suunnitelmalla on Yhdysvaltain hallinnon tuki. On mainittu, että Trump tukee suunnitelmaa, mutta ei tiedetä, mitä tämäkään käytännössä tarkoittaa.”

    Witkoffin ja Dmitrijevin paperissa on neljä pääkohtaa, joista kolme käsittelee Ukrainan sotaa sekä eurooppalaista turvallisuusarkkitehtuuria.

    ”Neljäs kuitenkin pitää sisällään Yhdysvaltain ja Venäjän kauppasuhteet”, Saari sanoo.

    Onko mahdollista, että Yhdysvallat nyt lähtisi höllentämään pakotepolitiikkaansa Venäjän suuntaan?

    ”Jos neuvotteluissa ylipäätään edistyttäisiin, niin on mahdollista, että Yhdysvallat saattaisi jollain tavalla joko heikentää tai osittain purkaa jotain pakotteita, ja kehittää kauppasuhdettaan Venäjän kanssa.”

    Tutkijan mukaan on olennaista ymmärtää, että sekä Witkoff että Dmitrijev ovat taustaltaan bisnesvaikuttajia.

    ”He ovat diilinvääntäjiä. Rauhan sivutuotteena haetaan selvästi myös dollareita.”

    Yle: Zelenskyi on saanut luonnoksen Yhdysvaltojen luonnostelemasta rauhansuunnitelmasta

    Lisää aiheesta
    • Yhdysvaltalaislähteen mukaan Yhdysvaltain erityislähettiläs Steve Witkoff (kuvassa vasemmalla presidentti Donald Trumpin kanssa) on johtanut suunnitelman laatimista ja keskustellut siitä Venäjän lähettilään kanssa. LEHTIKUVA / AFP.

      Ulkomaat | Reuters: Yhdysvaltain rauhansuunnitelmassa Ukrainan tulisi luovuttaa alueitaan

    • Axios-uutissivuston lähteen mukaan Yhdysvaltain erityislähettiläs Steve Witkoff on johtanut suunnitelman laatimista. LEHTIKUVA/AFP.

      Ulkomaat | Axios: Yhdysvallat laatii Venäjän kanssa salaista suunnitelmaa Ukrainan sodan lopettamiseksi

    Artikkelin aiheet
    Ukrainan sota
    Ukraina
    Venäjän hyökkäys Ukrainaan
    Ulkopoliittinen instituutti
    Sinikukka Saari
    Yhdysvallat
    Eurooppa
    turvallisuuspolitiikka
    geopolitiikka
    Steve Witkoff
    Donald Trump
    Ukrainan rauhantunnustelut
    Alexander Stubb
    Venäjä-pakotteet
    Nato
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa