• Valioon kohdistunutta laajaa tietomurtoa tutkitaan törkeänä tietomurtona – poliisi kehottaa suojaamaan omaa identiteettiä

    Elintarvikeyhtiö Valioon kohdistunutta laajaa tietomurtoa tutkitaan törkeänä tietomurtona, kertoo Helsingin poliisi.
    Tietomurto on vaarantanut noin 70  000 ihmisen henkilötiedot.
    Tietomurto on vaarantanut noin 70  000 ihmisen henkilötiedot. Kuva: Antti Aimo-Koivisto/Lehtikuva
    Uutiset|Rikokset
    3.2.202515:45
    STT–

    ”Tällä hetkellä esitutkinnassa selvitetään sitä, mitä tarkalleen on tapahtunut ja miten tietomurto on tehty. Kaikkien asianosaisten on hyvä tehdä toimia oman identiteetin suojaamiseksi. Lisäksi vinkkejä voi hyödyntää jo ennaltaehkäisevässä mielessä, sillä tietojen vaarantuminen verkossa on kasvussa”, sanoo rikosylikomisario Lauri Huittinen poliisin tiedotteessa.

    Poliisi kertoo, että se saa kaikki tutkinnassa tarvittavat tiedot Valiolta. Valion Eläkekassan jäsenten ei siis tarvitse tehdä erillistä rikosilmoitusta tai olla yhteydessä poliisiin.

    ”Rikosilmoitus poliisille tulee tehdä aina, kun havaitsee omien henkilötietojen väärinkäytöksen tai sen yrityksen”, tiedotteessa sanotaan.

    Hyökkääjä pääsi joulukuussa Valion verkkoon ohjelmistoyhtiö Vincitin työntekijän koneelta vuotaneen salasanan kautta. Tietomurto on vaarantanut noin 70  000 ihmisen henkilötiedot. Valtaosassa tapauksista hyökkääjän haltuun on päätynyt uhrin nimi ja henkilötunnus.

    Tietosuojavaltuutetun mukaan hyökkääjälle on päätynyt Valion ja sen Suomessa toimivien tytäryhtiöiden sekä maidonhankintaosuuskuntien henkilöstön ja entisten työntekijöiden tietoja. Lisäksi loukkaus kohdistui Valion Keskinäisen Vakuutusyhtiön ja Valion Eläkekassan tietokannoissa olleisiin tietoihin.

    Tietosuojavaltuutetun toimisto kertoi tammikuun lopulla tutkivansa muun muassa, ovatko kaikki tietomurron kohteeksi joutuneet yritykset noudattaneet tietosuojalain velvoitteita.

    Lisää aiheesta
    • Valio lähetti maanantaina kaikille tietovuodon kohteeksi joutuneille kirjeen.

      Yhteiskunta | Valiolle tulee tuhat puhelua päivässä tietovuodosta

      Tilaajalle
    • Valio ei pysty tekemään tietomurron kohteeksi joutuneiden identiteettisuojauksia.

      Rikokset | Jouduitko Valion tietomurron kohteeksi? Katso tästä toimintaohjeita

      Tilaajalle
    • Tietomurtohyökkäys saatiin joulukuussa keskeytettyä.

      Rikokset | Valion tietomurto ennakoitua paljon vakavampi — murron kohteena ei ole 5 000 henkilöä, vaan kymmeniätuhansia

    Artikkelin aiheet
    tietomurto
    kyberturvallisuus
    Valio
    poliisi
    henkilötiedot
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria