• Pakkanen jatkuu ainakin jouluun asti, ensi vuoden ennuste vielä epävarma ‒ ”Talvi on luultavammin kylmä kuin lauha”

    Ilmastonmuutoksen takia talvet ovat olleet aiempaa lauhempia. Tänä vuonna talvi voi olla tavanomainen tai jopa tavallista kylmempi.
    Itsenäisyyspäivän tienoilla pakkanen kiristyy ja luvassa on lumisateita.
    Itsenäisyyspäivän tienoilla pakkanen kiristyy ja luvassa on lumisateita. Kuva: Kai Tirkkonen
    Uutiset|Sää
    5.12.202210:46
    Anniina Jokinen

    Joulukuusta on tulossa kylmä, varoittelee Ilmatieteen laitoksen ylimeteorologi Henri Nyman.

    ”Korkeapaine, joka on Suomen yllä, on pitänyt sään tavanomaisena ja tavanomaista kylmempänä. Nyt se siirtyy Grönlannin ylle ja Pohjoisnavalta pääsee purkautumaan kylmää ilmaa Pohjois-Eurooppaan”, Nyman selittää.

    Grönlannin yllä oleva korkeapaine estää Atlantin suunnalta virtaavat lauhat länsituulet.

    Nyman arvioi, että sään kylmeneminen tapahtuu itsenäisyyspäivän tienoilla. Korkeapaineen väistyessä luvassa voi olla myös paljon lumisateita.

    ”Ennuste on kylmä niin pitkälle kuin sitä riittää eli vuodenvaihteeseen asti. Senkään jälkeen ei ole merkkejä, että lauhtuisi.”

    Vaikka korkeapaine siirtyisi joulukuun loppupuolella, aletaan olla lähellä sydäntalvea. Silloin lauhan kelin todennäköisyys pienenee, eikä viilentynyt Itämerikään enää lämmitä säätä. Kylmä ilma on lämmintä ilmaa raskaampaa, ja vaatii auringon lämpöä tai voimakkaan, lämpimän ilmavirtauksen siirtyäkseen.

    Vielä marraskuun alkupuolella pitkän aikavälin ennuste näytti, että talvesta on tulossa lauha. Nyt vaikuttaa siltä, että siitä voi tulla 30 vuoden ajanjaksolla tarkasteltuna jopa keskimääräistä kylmempi.

    ”Viimeistä 10 vuotta kun miettii, niin talvet pääsääntöisesti ovat olleet tavanomaista lauhempia. Viime talvi oli tavanomainen”, Nyman sanoo.

    Joulukuu voi muistuttaa vuoden 2010 joulukuuta, joka oli etenkin etelässä kylmä ja runsasluminen. Vielä on vaikea arvioida, pysyykö sää kylmänä myös tammi‒helmikuun ajan.

    Jos Grönlannin päälle siirtyvä korkeapaine liikkuu etelämmäs Iso-Britannian ylle, lännestä voi virrata Suomeen föhn-tuulia. Föhn-tuuli on paikallinen, lämmin tuuli, joka saa aikaan aurinkoisen ja lauhan talvisään. Viime keväänä föhn-tuuli nosti Lapissa lämpötilan useita asteita keskimääräisen yläpuolelle.

    ”Todennäköisyydet kylmälle talvelle on suuret. Ennustaisin, että talvi on luultavammin kylmä kuin lauha”, Nyman sanoo.

    Lisää aiheesta
    • Sää | Tälle viikolle on luvassa lumitöitä ‒ maanantain lumisateet painottuvat Pohjois-Suomeen

    • Ensilumi saattoi tänä vuonna jäädä pysyväksi lumipeitteeksi etelässä. Näin käy, jos ennusteet joulukuun kylmemmistä ilmoista toteutuvat.

      Sää | Joulukuu tuo tullessaan lisää lumisateita: Valkea joulu saattaa olla mahdollinen koko maassa

    • Roudan paksuus vaihtelee ja riippuu monesta asiasta.

      Luonto | Yhdessä Suomen kylässä on lähes kahden metrin routa eikä maa sula siellä kuin vasta loppukesällä

    Artikkelin aiheet
    talvisää
    ilmastonmuutos
    ennusteet
    pakkanen
    Ilmatieteen laitos
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita