• Ylen rahoitusta arvioivan työryhmän takaraja lähestyy, Harkimo vaatii päätöksiä – ”Ei tätä ikuisesti voi jauhaa”

    Työryhmän jäseneen Harry Harkimoon ei ole oltu yhteydessä viime hetkinä. ”Mehän emme edes tiedä, missä vaiheessa mennään.”
    Liike Nytin puheenjohtaja Harry Harkimo haluaa ensin nähdä kokoomuksen ja perussuomalaisten sopimuksen Ylen rahoituksesta ja ottaa vasta sitten kantaa Ylen säästöihin.
    Liike Nytin puheenjohtaja Harry Harkimo haluaa ensin nähdä kokoomuksen ja perussuomalaisten sopimuksen Ylen rahoituksesta ja ottaa vasta sitten kantaa Ylen säästöihin. Kuva: Kari Salonen
    Uutiset|Politiikka
    30.6.202413:45
    Sami Suojanen

    Liike Nytin puheenjohtaja Harry Harkimo vaatii päätöksiä Ylen rahoitusta arvioivalta parlamentaariselta työryhmältä. Työryhmän toimikauden on määrä päättyä tänään sunnuntaina.

    Työryhmä arvioi myös Ylen suhdetta kaupalliseen mediaan ja Yle-lain muutostarpeita.

    Työryhmällä on ollut vaikeuksia päästä yhteiseen näkemykseen esimerkiksi Yleen kohdistuvien säästöjen suuruudesta. Perussuomalaiset ovat ajaneet merkittäviä leikkauksia Ylen budjettiin.

    Työryhmään kuuluva Harkimo totesi sunnuntaina puolen päivän jälkeen, ettei häneen ole oltu yhteydessä.

    ”En tiedä, saako valmiiksi. Kukaan ei ole soittanut.”

    ”Tämä homma pitää saada maaliin ja kunnon säästöt Yleen.”

    Työtä johtaa kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja ja kansanedustaja Matias Marttinen.

    Harkimon mukaan työryhmän pitää saada työnsä valmiiksi.

    ”Ei tässä ole mitään järkeä, että tätä juttua jauhetaan ikuisesti. Joko siitä päätetään tai sitten ei. Eihän näin voi jatkaa. Mehän emme edes tietä, missä vaiheessa mennään.”

    ”Tämä homma pitää saada maaliin ja kunnon säästöt Yleen.”

    Harkimo ei tässä vaiheessa ota kantaa säästösummaan tai Ylen budjetin tulevaan kokoon.

    ”En ole sitä vielä miettinyt. Haluan ensin nähdä kokoomuksen ja perussuomalaisten sopimuksen. Sitten katson, hyväksynkö sen tai en.”

    Ylen budjetti oli viime vuonna runsaat 520 miljoonaa euroa. Yleä rahoitetaan vuodesta 2013 kerätyllä Yle-verolla, joka on sidottu hintaindeksiin.

    Vakiintuneen tavan mukaan Ylen tehtäviä, rahoitusta ja valvontaa koskevien muutosten valmistelu on tehty parlamentaarisesti eli niin, että jokainen eduskuntapuolue osallistuu valmisteluun.

    Lisää aiheesta
    • Alun perin parlamentaarisen Yle-työryhmän piti saada työ valmiiksi jo toukokuussa. Se sai kuitenkin jatkoaikaa kesäkuun loppuun, mutta näyttää siltä, ettei se saa työtään vielä silloinkaan valmiiksi.

      Yhteiskunta | HS: Yle-työryhmä ajautumassa umpikujaan – ei saa työtään valmiiksi edes lisäajan puitteissa

    • Teemu Keskisarja (ps.) uskoo, että tyytymättömyys Yleen olisi vähäisempää, jos sitä kysyttäisiin vain Yle-veroa todella maksavilta. MT:n kyselystä tämä taustatieto ei selviä.

      Politiikka | Perussuomalaiset ovat Yleen tyytymättömimpiä – ”Pahimmillaan sisältö on niin ideologista, että minä en kestä katsoa sitä”, Teemu Keskisarja sanoo

      Tilaajalle
    • Politiikka | MT-kysely: Tyytyväisyys Yleen on nousussa – tietoa säästöistä odotetaan tällä viikolla

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa