• Puolustustarvikkeiden vienti nousi uuteen ennätykseen – arvo lähes 700 miljoonaa euroa

    Puolustusministeriön myöntämien vienti- ja siirtolupien määrä kasvoi viime vuonna 450 prosentilla.
    Rahassa mitattuna eniten lupia annettiin Slovakiaan, Japaniin ja Ukrainaan. Kuvituskuva. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN.
    Rahassa mitattuna eniten lupia annettiin Slovakiaan, Japaniin ja Ukrainaan. Kuvituskuva. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN.  
    Uutiset|Yhteiskunta
    18.6.202416:15
    STT–

    Puolustusministeriö myönsi viime vuonna puolustustarvikkeiden vienti- ja siirtolupia 56 maahan 667 miljoonan euron edestä. Arvossa mitattuna lupia myönnettiin 450 prosenttia enemmän kuin vuonna 2022. Valtaosa luvista myönnettiin Euroopan alueelle.

    Rahassa mitattuna eniten lupia annettiin Slovakiaan, Japaniin ja Ukrainaan. Ensin mainittujen osuudet koostuvat pääosin ajoneuvoille ja näiden valmistuksessa tarvitulle teknologialle myönnetyistä luvista. Ukrainaan myönnettiin eniten lupia suojatuotteille.

    Puolustustarvikkeiden viennit toteutuvat lähtökohtaisesti muutaman seuraavan vuoden aikana vientiluvan myöntämisestä. Toteutuneiden vientien arvo nousi viime vuonna yli puolella edellisvuodesta ja niitä tehtiin 192 miljoonan euron edestä.

    Luvut koskevat kaupallista vientiä eivätkä sisällä tietoa Suomen Ukrainaan kansainvälisenä apuna luovuttamasta puolustustarvikeavusta.

    Lisää aiheesta
    • Puolustusministeri Antti Häkkäsen mukaan Suomen Ukrainaan toimittamien puolustustarvikepakettien yhteenlaskettu arvo on 1,6 miljardia euroa. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER.

      Politiikka | Suomelta jälleen uusi puolustustarvikepaketti Ukrainaan – lähetyksen sisältämien suorituskykyjen korvaaminen maksaa reilut 100 miljoonaa

    • Nammon tehtaalla Sastamalassa valmistetaan muun muassa tykistökranaattien kuoria. Tuotanto peräti viisinkertaistuu tehtaalla lähivuosina.

      Politiikka | Suomi käyttää puolustusmenoihinsa tänä vuonna 6,2 miljardia euroa − nämä asiat selittävät asiantuntijan mukaan historiallisen suurta budjettia

    • Arkistokuvassa Suomen puolustusministeri Antti Häkkänen (kok.). LEHTIKUVA / Antti Aimo-Koivisto.

      Politiikka ja talous | Suomi kasvattaa ammustuotantonsa yli kaksinkertaiseksi

    Artikkelin aiheet
    puolustustarvikkeiden vienti
    Puolustusministeriö
    vientiluvat
    Suomi
    asevienti
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle