• "Kolme neljäsosaa puolueista on asian takana” – elintarvikemarkkinalaki viipyy nyt puolueiden neuvotteluissa

    Hallituspuolueiden edustajat maa- ja metsätalousvaliokunnassa pitävät lain henkeä hyvänä. Kolmen puolueen edustajat sanovat, että luonnos saa heiltä kuittauksen.
    Tilaajalle
    Perussuomalaisten Antti Kangas uskoo, että lakiluonnos elintarvikemarkkinalain uudistamisesta saa pian puolueiden hyväksynnän.
    Perussuomalaisten Antti Kangas uskoo, että lakiluonnos elintarvikemarkkinalain uudistamisesta saa pian puolueiden hyväksynnän. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset|Politiikka
    27.10.202520:19
    Hermanni Härkönen, Jukka Koivula & Eija Mansikkamäki

    Uudistuksen alla olevan elintarvikemarkkinalain lakiluonnos on pysähtynyt puolueiden välisiin poliittisiin neuvotteluihin.

    Lakia odotettiin lausuntokierrokselle jo viime viikolla, mutta se on edelleen pöydällä hallituspuolueiden välisissä neuvotteluissa.

    MT:n tavoittamat hallituspuolueiden maa- ja metsätalousvaliokunnan jäsenet uskovat luonnoksen lähtevän lausuntokierrokselle piakkoin.

    MTK:n puheenjohtajaksi pyrkivä Antti Kangas (ps.) kommentoi asiaa MT:lle Pieksämäellä puheenjohtajaehdokkaille järjestetyn paneelin yhteydessä.

    Kankaan mukaan lain etenemisellä on hallituksessa enemmistön tuki.

    "Kolme neljäsosaa puolueista on asian takana, sen enempää puolueita kommentoimatta. Ja neljännessäkin käsittääkseni ollaan aika lähellä kuittaamista", Kangas muotoilee

    "Uskon, että hyvin lähiaikoina voidaan saada asiaan kuittaus hallituksessa ja lakiuudistus eteenpäin."

    Kangas itse sanoo pitävänsä elintarvikelain uudistamista erittäin tärkeänä.

    "Kauppojen suhteettoman kova neuvotteluvoima on jopa lisääntynyt viime vuosina private label -tuotteiden lisääntymisen myötä. Hyvin epäterveistä käytänteistä kertoo ennen muuta se, että jopa yli 50 prosenttia maito- ja lihatuotteista on näitä kaupan omia tuotteita", Kangas toteaa.

    "Elintarvikelaissa on paljon muutakin uudistamisen tarpeessa olevaa, mutta kaupan omiin tuotteisiin puuttumista pidän olennaisimpana asiana."

    Peter Östmanin (kd.) mukaan laki pitäisi saada mahdollisimman nopeasti eduskunnan käsittelyyn.
    Peter Östmanin (kd.) mukaan laki pitäisi saada mahdollisimman nopeasti eduskunnan käsittelyyn. Kuva: Jaana Kankaanpää

    Tärkeänä nimenomaan kaupan omiin merkkeihin puuttumista pitää myös kristillisdemokraattien Peter Östman.

    ”Olen nähnyt luonnoksesta pääkohdat, mitkä ovat mielestäni äärimmäisen tärkeät ja mistä me olemme jo ennen vaaleja puhuneet” Östman sanoo.

    ”Private label on kuitenkin aika ratkaisevassa roolissa siinä. Se on yksi tapa heikentää Suomen elintarviketeollisuuden vahvoja ja hyviä tunnettuja brändejä.”

    Östman huomauttaa, että kuluttaja ei voi kaupan omalla merkillä myytävää tuotetta ostaessaan olla varma siitä, mistä tavara tulee, ja mitä se sisältää.

    ”Markkinataloudessa kuluttajan pitäisi olla kuninkaan asemassa, mutta nyt kauppa on siinä kuninkaan asemassa, kun voidaan omilla tuotepaketeilla brändätä erilaisia tuotteita, joilla voi eri vuodenaikoina olla eri toimittaja”, hän sanoo.

    Östman myös vahvistaa, että maa- ja metsätalousministeriössä valmistellun lakiluonnoksen eteneminen ole kiinni kristillisdemokraateista.

    ”Omalta osaltani olisin valmis laittamaan sen liikkeelle. On äärimmäisen tärkeää, että me saadaan se mahdollisimman pikaisesti eduskunnan käsittelyyn”, hän sanoo.

    Christoffer Ingon (r.) mukaan RKP olisi tarvittaessa menossa laissa pidemmällekin heikomman osapuolen aseman turvaamisessa.
    Christoffer Ingon (r.) mukaan RKP olisi tarvittaessa menossa laissa pidemmällekin heikomman osapuolen aseman turvaamisessa. Kuva: Johannes Tervo

    RKP:n maanviljelijä–kansanedustaja Christoffer Ingo kommentoi MT:lle jo lauantaina, että luonnos on hänen näkemyksensä mukaan suhteellisen hyvä, ja RKP olisi valmis vielä pidemmälle meneviin tiukennuksiin heikommassa asemassa olevan osapuolen puolustamiseksi.

    ”Odotamme lakiluonnosta lausunnolle. Me emme ole jumittamassa sitä”, Ingo sanoi.

    Hän uskoi että lausuntokierroksella edessä voi olla vielä vääntöä lain sisällöstä, mutta se selviää vasta, kun laki saadaan lausunnoille asti.

    ”Aika monta lakipakettia on tulossa, ja voihan näiden välillä olla jokin kytkös, josta en tosin tiedä sen enempää”, Ingo mietti.

    Markku Eestilä (kok.) kertoo, että uudistuksen suunta on oikea, mutta lain valmistelu on vielä kesken.
    Markku Eestilä (kok.) kertoo, että uudistuksen suunta on oikea, mutta lain valmistelu on vielä kesken. Kuva: Kimmo Haimi

    Kokoomuslaisista valiokunnan edustajista Markku Eestilä vahvisti MT:lle, että lain valmistelu on kesken. Hän ei kommentoinut asiaa enempää kuin toteamalla, että uudistuksen suunta on oikea ja toivomalla työrauhaa ja rakentavaa keskustelua hallituspuolueiden välille kriittisistä kohdista.

    Kansanedustaja ja kotijuustolayrittäjä Janne Jukkola (kok.) Lohtajalta kertoi pitävänsä lakia tärkeänä.

    ”Tavoitteena on parantaa alkutuottajan asemaa. Ruokamarkkinassa on nyt vikaa”, hän sanoo MT:lle.

    Jukkola kehuu esimerkiksi sitä, että reseptit pysyisivät uuden lain avulla paremmin yrityksissä.

    ”Toisaalta täytyy olla todella huolellinen, ettei aiheuteta yrityksille lisäharmia ja byrokratiaa, ettei laki käänny tarkoitustaan vastaan ja helpota ulkomaisten tuotteiden tuontia”, Jukkola lisää.

    Kauppojen omia merkkejä koskevaa sääntelyä hän punnitsisi ”todella tarkasti” maa- ja metsätalousvaliokunnassa.

    Kolmannella kokoomuslaisella, maanviljelijä Teemu Kinnarilla ei ollut lisättävää Jukkolan kommentteihin.

    Lisää aiheesta
    • Lain toivotaan parantavan ruuantuottajan asemaa esimerkiksi private label-tuotteiden osalta.

      Politiikka | Elintarvikemarkkinalain uudistus jumissa hallituksessa

    • Elintarvikenmarkkinalain muutoksen tavoitteena on hyvien kauppatapojen edistäminen koko elintarvikeketjussa.

      Talous | Lakimuutokset vievät elintarvikemarkkinaa kohti reilumpaa suuntaa

    • Uudistuvassa elintarvikemarkkinalaissa on tarkoitus säätää aiempaa tarkemmin kauppojen omien merkkien pelisäännöistä.

      Kauppa | MT:n tiedot: Kaupan tiedonkeruuta ja omien merkkien suosimista suitsitaan

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    elintarvikemarkkinalaki
    hallituspuolueet
    elintarviketuotanto
    maatalouspolitiikka
    kaupan omat merkit
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa