• Kuntalehti: Jääsohjo voi ajaa Hailuodon mottiin − tuhansia litroja maitoja saatetaan joutua kaatamaan maahan

    Hailuodon lauttaliikenteestä vastaava Varsinais-Suomen ely-keskus on varoittanut, että hailuotolaisten ja muiden saarelle matkaavien on syytä varautua merkittäviin poikkeusjärjestelyihin.
    Jos lauttaliikenne Hailuotoon keskeytyy, sillä on ikäviä seurauksia.
    Jos lauttaliikenne Hailuotoon keskeytyy, sillä on ikäviä seurauksia.  Kuva: Timo Heikkala
    Uutiset|Yhteiskunta
    19.12.202414:00
    Matti Tuominen

    Jääsohjolla voi olla ikävät vaikutukset Hailuodon asukkaiden liikkumiseen. Saari nimittäin saattaa joutua mottiin, ja sen seurauksena esimerkiksi tuhansia litroja maitoa joudutaan kaatamaan maahan. Hailuodon tilanteesta kirjoittaa Kuntalehti.

    Kuntalehden haastattelema hailuotolainen maanviljelijä Markku Iljana kertoo, että jos Hailuoto joutuu mottiin, ei ole muuta vaihtoehtoa kuin kaataa maito maahan. Iljana kertoo, että heidän 5 000 litran tilatankkinsa täyttyy viimeistään kolmessa päivässä.

    Valion maitokuljetuksista vastaava Jukka Alahäivälä kertoo Kuntalehdelle, että säiliöauto käy hakemassa maidon Hailuodon tiloilta joka toinen päivä. Hänen mukaansa maidon hakua voi venyttää tästä korkeintaan vuorokaudella tai muuten maito menee pilalle.

    Lauttaliikenteen keskeytyminen lähiaikoina ei ole ely-keskuksen tieinsinöörin mukaan todennäköistä.
    Lauttaliikenteen keskeytyminen lähiaikoina ei ole ely-keskuksen tieinsinöörin mukaan todennäköistä.  Kuva: Timo Heikkala

    Hailuodon lauttaliikenteestä vastaava Varsinais-Suomen ely-keskus on varoittanut, että hailuotolaisten ja muiden saarelle matkaavien on syytä varautua merkittäviin poikkeusjärjestelyihin. Syynä on se, että lauttaväylälle ja satamiin on kasautunut valtavasti jäätä, joka vaikeuttaa jo nyt lautan liikkumista.

    Ely-keskuksen tieinsinööri Tapani Jaakkola rauhoittelee Kuntalehden jutussa, ettei liikenteen keskeytyminen lähiaikoina kuitenkaan ole todennäköistä. Tilanteen ennustaminen pitkällä aikavälillä on silti vaikeaa.

    Kuntalehti: Tuhansia litroja maitoa maahan, jos Hailuoto jää mottiin – tiukka jääsohjo uhkaa keskeyttää lauttaliikenteen

    Lisää aiheesta
    • Lauttamatka jonotuksineen jää historiaan, kun kahden sillan ja pengertien muodostama kiinteä yhteys valmistuu Hailuodon ja Oulunsalon välille. Valtaosa hailuotolaisista odottaa siltayhteyttä innokkaasti, sillä se helpottaa mantereella asiointia huomattavasti.

      Rakentaminen | Näin pikkukunnan asukkaiden arki mullistuu, kun saarelle rakennetaan silta – kaikkia muutos ei ilahduta

      Tilaajalle
    • Hailuodon Marjaniemi kylpee kevättalven auringossa.

      Rakentaminen | 40 vuoden väännön jälkeen saarikunnan asukkaat uskaltavat jo tuulettaa kiinteän yhteyden rakentamista, mutta karkaavatko kustannukset kuten Helsingissä?

    Artikkelin aiheet
    Hailuoto
    lauttaliikenne
    jääsohjo
    Varsinais-Suomen ely-keskus
    maito
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle