• Eduskunta myötämielinen ukrainalaisten tilapäisen suojelun jatkamiselle: "Meidän tulee tehdä kaikkemme Ukrainan auttamiseksi"

    EU:n oikeus- ja sisäasioiden neuvosto päätti aiemmin, että Ukrainan pakolaisten tilapäistä suojelua jatketaan vuodella 4. maaliskuuta 2026 asti. Hallitus esittää muutosta ulkomaalaislakiin, jotta päätös voidaan panna täytäntöön myös Suomessa.
     Sisäministeri Mari Rantanen (ps.) eduskunnan täysistunnossa Helsingissä tiistaina. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN.
    Sisäministeri Mari Rantanen (ps.) eduskunnan täysistunnossa Helsingissä tiistaina. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN.  
    Uutiset|Politiikka
    11.2.202516:37
    STT

    Eduskunta kävi tiistaina lähetekeskustelun ulkomaalaislain muutoksesta, jonka myötä Suomeen Ukrainasta paenneiden ihmisten tilapäistä suojelua voitaisiin jatkaa ainakin vuodella.

    EU:n oikeus- ja sisäasioiden neuvosto päätti aiemmin, että Ukrainan pakolaisten tilapäistä suojelua jatketaan vuodella 4. maaliskuuta 2026 asti. Hallitus esittää muutosta ulkomaalaislakiin, jotta päätös voidaan panna täytäntöön myös Suomessa.

    Asiasta oltiin salissa yksimielisiä.

    ”On ilo kuulla, että me tässä salissa olemme samaa mieltä siitä, että meidän tulee tehdä kaikkemme Ukrainan auttamiseksi ja kannettava myös oma vastuumme ukrainalaisten auttamiseksi, jotka kotimaastaan ovat sotaa paenneet”, asian esitellyt sisäministeri Mari Rantanen (ps.) kiitteli keskustelua.

    Suomessa on tilapäiseen suojeluun perustuvalla tilapäisellä oleskeluluvalla noin 46  000 ulkomaalaista. Koko unionin alueella tilapäistä suojelua on annettu noin 4,4 miljoonalle ihmiselle.

    Suomessa tilapäistä suojelua on annettu tähän mennessä noin 77  000 ihmiselle. Rantasen mukaan kuluvana vuonna 8  000–12  000 ihmisen odotetaan hakevan sitä.

    Rantanen toivoi EU:lta ajoissa tehtyjä ratkaisuja siitä, mitä tapahtuu maaliskuun 2026 jälkeen.

    Seuraavaksi laki etenee hallintovaliokunnan käsittelyyn.

    Keskustan kansanedustaja Petri Honkonen (kesk.) penäsi vastauksia, miksi uudessa esityksessä on poistettu mahdollisuus siihen, että kolmen vuoden tilapäisen suojelun jälkeen myönnettäisiin pysyvä oleskelulupa.

    ”Hallituksen esityksen jälkeen tilapäisen suojelun nojalla myönnetty oleskelulupa olisi aina tilapäinen. Sen nojalla mahdollisuus jatkuvan oleskeluluvan myöntämiseen poistuisi. Haluaisin kuulla perusteluja, miksi olette päätyneet tällaiseen ratkaisuun”, Honkonen tiedusteli.

    Rantanen vastasi, että jatkuva oleskelulupa ei ole sama asia kuin pysyvä oleskelulupa.

    ”Kysymys on tilapäisestä suojelusta, jolla on tarkoitus pysyäkin tilapäisenä, Rantanen sanoi. Hän muistutti, että tilapäistä suojelua saavien on mahdollista hakea pysyvää oleskelulupaa esimerkiksi työn tai opiskelupaikan perusteella.”

    Kokoomuksen Ben Zyskowicz halusi puolestaan tietää, olisiko mahdollista, että sodan jatkuessa Suomi myöntäisi esimerkiksi kahden tai kolmen vuoden pituisia tilapäisiä lupia, vaikka unioni päättäisi vain vuoden kerrallaan.

    ”Pidempi tilapäinen lupa toimisi positiivisesti, jos ajatellaan näiden ihmisten epävarmuuden vähentämistä koskien omaa tulevaisuuttaan, motivaatiota oppia suomen kieltä tai muutenkin juurtua Suomeen ja vakiinnuttaa olemisensa ja asumisensa Suomessa”, Zyskowicz sanoi.

    Rantasen mukaan asiassa on syytä huomioida, että ketään ei voi pakottaa jäämään Suomeen. Hän painotti EU-tason ratkaisuja kulloisenkin tilanteen mukaan.

    ”Tässä kannattaa hakea ratkaisuja koko EU:n tasolla. Emme pidä järkevänä sitä, että jokainen maa tekee erilaisia ratkaisuja, joka voi aiheuttaa isoja ihmissiirtymiä toisaalle.”

    Lisää aiheesta
    • Financial Timesin mukaan Euroopassa pohdittaisiin ajatusta Venäjän kaasuputkien avaamisesta osana sopimusta Ukrainan sodan lopettamisesta. LEHTIKUVA/AFP.

      Energia | Eurooppa ei ole vieläkään täysin irti venäläisestä energiasta – asiantuntijat: Paluu laajempaan kaasukauppaan olisi virhe

    • Maatalouden huono kannattavuus on ongelma koko EU:n tasolla, Petteri Orpo kuvaa.

      Maatalouspolitiikka | Orpo: ”Viljan varmuusvarastoja ei pidä purkaa aikana, jolloin Euroopassa raivoaa sota”

      Tilaajalle
    • Politiikka ja talous | Aselepo Ukrainassa on Euroopalle paljon suurempi haaste kuin meneillään oleva sota

    • Presidentti Alexander Stubb ei allekirjoita väitettä, että Ukrainalla, Euroopalla, Yhdysvalloilla tai Suomella ei olisi strategiaa sille, miten Ukrainan sota ratkaistaan. ”Olen tästä aika vahvastikin eri mieltä.”

      Politiikka | Itämerellä katkeaa hyvin todennäköisesti lisää kaapeleita, sanoo Stubb – ”Alireaktio on aina parempi kuin ylireaktio”

    Artikkelin aiheet
    tilapäinen suojelu
    Ukrainan pakolaiset
    ulkomaalaislaki
    Eduskunta
    EU:n päätökset
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa