• Pidempi kasvukausi, rajumpia rankkasateita – tältä Suomen sää näyttää 2040-luvulla

    Suomi on lämmennyt muuta maapalloa nopeammin. Se luo haasteita muun muassa maataloudelle ja tieverkostolle.
    Rankkasateista ja kuivuudesta tulee maataloudelle vielä aiempaa suurempi ongelma.
    Rankkasateista ja kuivuudesta tulee maataloudelle vielä aiempaa suurempi ongelma. Kuva: Johannes Tervo
    Uutiset|Ilmastonmuutos
    22.9.202615:54
    Anniina Jokinen

    Miltä Suomi näyttää 2040-luvulla? Sitä pohdittiin tiistaina Ilmastopaneelin 10-vuotisjuhlaseminaarissa.

    ”Suomi näyttää vuonna 2040 edelleen Suomelta, mutta ei siltä, mihin me olemme tottuneet. Talvi on lyhyempi ja leudompi, lumi ja jää epätodennäköisempää, helleaallot pidempiä ja voimakkaampia”, Ilmatieteen laitoksen väitöskirjatutkija Laura Utriainen listasi.

    Heikkojen sateiden määrä vähenee, mutta rankkasateet moninkertaistuvat. Ukkosmyrskyjä on useammin ja ne ovat aiempaa voimakkaampia. Myrskyt ja rankkasateet kuormittavat hulevesijärjestelmiä, viemäreitä, teitä ja raiteita.

    ”Myös kuivat jaksot yleistyvät. Maaperä ehtii kuivumaan paljon syvemmältä ja pidemmäksi aikaa, jolloin seuraava rankkasade ei ehdi imeytyä. Maatalous tulee aiempaa riippuvaisemmaksi keinokastelusta”, Utriainen sanoi.

    Lisäksi jo haavoittuvassa asemassa olevien ihmisen kuolleisuus tulee kasvamaan.

    ”Kaikkein olennaisinta on, että 2040-luvulla elämme ilmastossa, jonka jo nyt koemme äärimmäiseksi. 2040-luku on vasta välietappi. Siihen sopeutuminen ratkaisee sen, miten hyvin pärjäämme ilmastossa, joka on vasta tulossa. Miten maa- ja metsätalous sopeutuvat ja miten muuttuva talvi näkyy Pohjolan elinkeinoissa.”

    ”2040-luvulla elämme ilmastossa, jonka jo nyt koemme äärimmäiseksi.”

    Laura Utriainen

    Maailma on jo nyt lämmennyt noin 1,4 neljä celsiusastetta esiteollisesta ajasta. Euroopassa lämpeneminen on vielä rajumpaa ja Suomessa on jo noin 2,5 astetta esiteollista aikaa lämpimämpää, Utriainen sanoi.

    Heinäkuu oli viileä, mutta sellaisia lämpötiloja mitataan nykyään vain noin viiden vuoden välein. Sen sijaan kevät oli koko mittaushistorian kuumin, noin kolme astetta esiteollista aikaa lämpimämpi. Lisäksi koko Suomi kärsi pahasta kuivuudesta.

    ”Lämpeneminen jatkuu joka tapauksessa. Vuodenaikojen ajoitus muuttuu. Kevät alkaa aiemmin, kesistä tulee pidempiä ja kuumempia, talvista leudompia ja vakaista pakkasjaksoista epävarmempia. Sen seurauksena talvilämpötila sahaa nollan molemmin puolin ja tulee paljon loskaa ja jäätä.”

    Toisaalta kasvukausi pitenee, mikä avaa uusia viljelymahdollisuuksia. Samalla Suomeen saadaan kuitenkin uusia vieraslajeja, tauteja ja tuholaisia.

    Lisää aiheesta
    • Kuumuuden ja kuivuuden piinaaman kesän aikana 660 000 hehtaaria paloi maan tasalle EU-alueella.

      Ympäristö | Kuiva hellekesä tuhosi 12 miljoonaa tonnia satoa – EU listaa riskialueita ja keinoja ilmastokatastrofin torjuntaan

      Tilaajalle
    • Saksalaisen viiniprofessori Hans Reiner Schultzin mukaan eurooppalaisen viininviljelyn pohjoisraja on nyt Etelä-Ruotsin ja Latvian korkeudella.

      Ilmastonmuutos | Ilmastonmuutos ravistelee Euroopan viininviljelijöitä, mutta se ei ole tämän hetken suurin haaste

      Tilaajalle
    • LED-valaisimet mahdollistavat valaistuksen tarkan ohjauksen kasvien tarpeiden mukaan.

      Kasvintuotanto | Kasvihuoneyrityksistä jopa 87 prosenttia on investoinut energiansäästöön

    Artikkelin aiheet
    ilmastonmuutos
    sääilmiö
    rankkasade
    maatalous
    Suomi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Peltojen hiilitasetta voi seurata ja maannostietokantaa täydentää omavalvonnan keinoin, jos mobiili-Vipuun voisi laittaa näytteiden sijainnit ja valokuvat. Multavuuden määritykseen tarvittaisiin protokolla laboratorioihin.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Ketä EU:n ennallistamisasetus palvelee, ja mitä sillä saavutetaan?

  • Ennallistamisasetuksen teema näkyy tässäkin kuvassa. Vasemmalla Natura 2000 -ohjelman suo ja oikealla siihen rajoittuva ojitusalue, jossa metsän kasvu on vauhdissa. Molempia tarvitaan.

    Koneviesti | EU:n ennallistamisasetus on nyt toteutusvaiheessa – Ruukin tutkimusasemalla haetaan ratkaisuja turvemaiden viljelyn haasteisiin

    Tilaajalle
  • Koneviesti | Elinkeinoelämä ja väyläala: Tiestön korjaustarve lähdössä hallitsemattomaan kasvuun – toimenpiteillä on kiire