• Terrafame ei saanut lupaa uudelle avolouhokselle Kainuuseen – yhtiö ei aio luopua suunnitelmasta

    Kyseessä olisi huomattavan suuri avolouhos, joka sijoittuisi rakentamattomalle alueelle kaivospiirin sisällä.
    Terrafamen nykyisen toiminnan ja Kolmisopen lupa-asiat on aluehallintoviraston mukaan käsiteltävä yhdessä. LEHTIKUVA / Emmi Korhonen.
    Terrafamen nykyisen toiminnan ja Kolmisopen lupa-asiat on aluehallintoviraston mukaan käsiteltävä yhdessä. LEHTIKUVA / Emmi Korhonen.  
    Uutiset|Ympäristö
    9.12.202512:56
    STT

    Pohjois-Suomen aluehallintovirasto (avi) on hylännyt kaivosyhtiö Terrafamen hakemuksen uuden avolouhoksen perustamiseksi Kolmisoppi-järven alueelle Sotkamoon ja Kajaaniin.

    Terrafame haki lupaa toissa vuonna erillisenä kokonaisuutena, joka oli irrotettu yhtiön koko toimintaa koskevasta ympäristö- ja vesitalouslupaprosessista.

    Aluehallintovirasto sanoo tiedotteessaan, että Terrafamen nykyisen toiminnan ja Kolmisopen lupa-asiat on kuitenkin käsiteltävä yhdessä, jotta toiminnan vaikutukset voitaisiin arvioida kokonaisuutena.

    Avi myönsi Terrafamen nykyiselle toiminnalle määräaikaisen ympäristö- ja vesitalousluvan kesäkuussa vuonna 2022. Lupaa koskevat valitukset ovat käsittelyssä korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

    Yhtiö ei kuitenkaan tuossa yhteydessä hakenut lupaa Kolmisopen avolouhokselle, vaan jätti siitä erillisen hakemuksen heinäkuussa vuonna 2023.

    Avin mukaan Kolmisopen lupahakemuksen käsittely vaatisi kuitenkin monilta osin Terrafamen koko toimintaa koskevan vuoden 2022 lupapäätöksen muuttamista.

    Tavoitteena on aloittaa louhinta Kolmisopen maa-alueella vuonna 2028.

    Terrafame kertoo omassa tiedotteessaan, että yhtiö ei aio luopua Kolmisopesta, vaikka hanke otti nyt takapakkia. Kolmisopen hanke tulee olemaan mukana päälupahakemuksessa, jonka yhtiö aikoo jättää ensi vuoden huhtikuussa.

    ”Emme ole luopuneet suunnitelmista Kolmisopen suhteen, vaan uskomme edelleen sen luvittamiseen nopeutetulla aikataululla EU:n strategisen hankkeen statuksen turvin”, Terrafamen toimitusjohtaja Antti Koulumies kertoo tiedotteessa.

    Kolmisopen louhoshanke määriteltiin maaliskuussa strategiseksi hankkeeksi EU:n kriittisten raaka-aineiden asetuksen nojalla. Kolmisoppi on katsottu unionissa merkittäväksi esiintymäksi muun muassa EU:n raaka-aineomavaraisuuden ja puhtaan siirtymän näkökulmasta. Asema takaa luvitusprosessin etenemisen asetuksessa määritellyissä määräajoissa.

    ”Keväällä käynnistyvä lupaprosessi näyttää, mikä merkitys Kolmisopen EU:n strategisen hankkeen statuksella on luvituksen sujuvoittamisessa”, sanoo Terrafamen kestävän kehityksen johtaja Veli-Matti Hilla tiedotteessa.

    Yhtiö odottaa saavansa päätöksen luvituskokonaisuudesta vuonna 2027. Tavoitteena on aloittaa louhinta Kolmisopen maa-alueella vuonna 2028.

    Kolmisopen ja Kuusilammen malmiot muodostavat Euroopan suurimmat nikkelivarannot.

    Suunniteltu avolouhos sijoittuisi Kainuuseen Kolmisoppi-järven maa-alueelle Sotkamoon ja Kajaaniin. Avi kertoo, että louhoksesta louhittavan malmin ja sivukiven määrä olisi arviolta noin 125–155 miljoonaa tonnia neljän tai enintään kuuden vuoden aikana.

    Avi sanoo, että kyseessä olisi huomattavan suuri avolouhos, joka sijoittuisi rakentamattomalle alueelle kaivospiirin sisällä.

    Terrafamen kaivospiirin alueella on Kolmisopen lisäksi toinen todennettu malmiesiintymä eli Kuusilampi, jossa sijaitsee yhtiön nykyinen avolouhos.

    Terrafame on Euroopan suurin nikkelintuottaja. Kolmisopen ja Kuusilammen malmiot muodostavat Euroopan suurimmat nikkelivarannot.

    Lisää aiheesta
    • Sodankylään suunniteltu Sakatin kaivos tulisi aivan Viiankiaavan luonnonsuojelualueen viereen, osa kaivoksesta suojellun suon alle. Kuva vuodelta 2015. LEHTIKUVA / RITVA SILTALAHTI .

      Ympäristö | Komissio edistämässä nopeasti kuutta kaivoshanketta Suomessa – mukana Sakatin kiistelty hanke Sodankylässä

    • Kaivosalue. Kuvituskuva.

      Ympäristö | Asiantuntijalta: Kaivosteollisuus kritisoi kaivosveron korotusta rajusti – todellisuudessa se pysyy maltillisena

    • Veronkorotukset iskevät kaivosyritysten lisäksi laajasti myös metallien jalostukseen ja akkuarvoketjuun.

      Talous | Kysely: Valtio voi menettää miljardeja kaivosverotuksen muutoksilla − näihin yhtiöihin muutokset vaikuttavat eniten

    Artikkelin aiheet
    Terrafame
    avolouhos
    Kolmisoppi
    Kaivosteollisuus
    Metallit ja mineraalit
    Kaivostoiminta
    Kaivokset
    Ympäristöluvat
    Kajaani
    Kajaanin seutukunta
    Sotkamo
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Uuden metsätien rakentamista on tuettu vuosina 2016-2023 keskimäärin 42 kilometriä vuodessa. Tukea uuden metsätien suunnitteluun voi hakea vielä tämän vuoden aikana.

    Koneviesti | Valtioneuvosto esittää uusien metsäteiden tekemisen tuen lakkauttamista vuoden 2025 alusta

  • Yksityistiet ovat merkittävä palanen huoltovarmuusketjussa sekä kotimaisen puun kuljetuksissa metsäteollisuudelle ja energian tuotantoon.

    Koneviesti | Yksityisteiden valtionavustuksiin esitetään korotuksia — asetusmuutos lausuntokierrokselle

  • Koneviesti | Vuoden 2023–2027 CAP-ohjelma on työn alla – nämä ovat ehdotukset tärkeimmistä viljelytoimenpiteistä