
Hailuodon ja Oulunsalon välinen jäätie avautui 13. helmikuuta todennäköisesti viimeistä kertaa. Vuoden lopussa saareen pääsee ajamaan pengertietä ja kahta siltaa käyttäen.
Kiinteän yhteyden rakentaminen etenee aikataulussa. Yhteys korvaa 25 minuuttia kestävän ja noin seitsemän kilometriä pitkän lauttamatkan.
Hyvinä jäätalvina lauttayhteyden rinnalle on tehty jäätie, joka on nopeuttanut kulkemista saaren ja mantereen välillä. Ennen kaikkea tieyhteys vapauttaa kulkijat lautta-aikatauluista.
Vuodesta 2010 jäätien tekemisestä ja huollosta on vastannut hailuotolainen koneyrittäjä Juha Toppi Touhu-Palvelut oy:stä.
Viimeisen jäätien rakentaminen ei herätä Topissa suuria tunteita: ”Tienteko on samaa kuin tähänkin asti. Aika aikaansa. Kun tämä savotta loppuu nyt, niin jotakin muuta ruvetaan tekemään tilalle”, hän toteaa tyynesti.
Jäätie on työllistänyt Touhu-Palveluita talvisin noin kahden kuukauden ajan, yleensä helmi–maaliskuussa.
Jäätien aukiolon kesto vaihtelee vuosittain. Pisimmillään tie on ollut auki sata päivää eli yli kolme kuukautta. Viime vuosina se on ollut auki noin kuukauden, Toppi toteaa.
”Alkuvuosi on ollut jäätien kannalta hyvin optimaalinen, kun ei ole kovin paljon lunta ja sitten ollut verrattain kovat pakkaset.”
Toppi uskoo, että jäätie ehtii olla avoinna noin puolitoista kuukautta tänä vuonna, mikäli säät suosivat.
”Alkuvuosi on ollut jäätien kannalta hyvin optimaalinen, kun ei ole kovin paljon lunta ja sitten ollut verrattain kovat pakkaset.”
Oulunsalon ja Hailuodon välille ei tehty virallista jäätietä vuosina 2023–2025.
Vuonna 2022 sattui onnettomuus, jolloin jäätien läheisyydessä hukkui työtehtävässä ollut pelastaja.
Viime vuoden maaliskuussa meri vaati toisen kuolonuhrin, kun epävirallista jäätietä ajanut mies eksyi reitiltä ja ajoi lauttaväylän sulaan. Auto ja vainaja löytyivät myöhemmin keväällä merestä.
Jäätie vaatii koko matkalta 40 senttimetriä tehollista jäätä, jotta se voidaan avata liikenteelle.
Tehollinen jää tarkoittaa joko täyttä teräsjäätä tai jos siinä on kohvajäätä pinnassa, niin kohvajääosuudesta otetaan puolet huomioon jään teholliseen vahvuuteen, Toppi selvittää.
Viime viikolla jäätä oli keskimäärin 50 senttiä.

Jäätien hoito on pääasiassa auraushommia traktorilla. Touhu-Palveluilla on käytössä myös rinnekone, jolla siirretään lunta tielinjan vierestä kauemmaksi.
Moottorikelkkoja hyödynnetään etenkin silloin, kun tien tekoa aloitetaan. Myös maastoajoneuvoille on käyttöä huonolla ajokelillä.
Toppi kertoo, että koneurakointi työllistää noin puolet vuodesta. Touhu-Palvelut auraa pihoja sekä hoitaa kunnan luistelukenttää. Yrityksellä on yksi työntekijä.
Muun ajan Toppi tarjoaa palveluita kulttuuripuolelle muun muassa elokuva- ja tv-tuotantojen kuvauspaikkajärjestäjänä.
Suomessa on kolme virallista jäätietä, joista Hailuodon ja Oulun välinen on ainoa merenjäälle tehty tie.
Kemijärven Räisälän jäätie avattiin 26.12.2025 ja on auki kevääseen saakka. Lieksassa Vuonislahden ja Kolin välinen jäätie avattiin liikenteelle 2. helmikuuta.
Lisäksi Suomessa on lukuisia yksityisiä jääteitä.