• Verovapaita aseita? Puolustusvaliokunta haluaa kiirehtiä sotilasvarusteiden vähennysoikeutta reserviläisille – koskisi myös maastokuvioisia vaatteita

    Ensi vuonna kutsu tulee noin 25 000 reserviläiselle.
    Kertausharjoitusten määriä on lisätty viime vuosina reilusti. Pullonkaulana on henkilöstön riittävyys.
    Kertausharjoitusten määriä on lisätty viime vuosina reilusti. Pullonkaulana on henkilöstön riittävyys. Kuva: Jouni Porsanger
    Uutiset|Yhteiskunta
    10.11.202311:30
    Joonas Immonen

    Eduskunnan puolustusvaliokunta on erityisen huolissaan ensi vuonna järjestettävien kertausharjoitusten määrästä, kertoo puolustusvaliokunnan lausunto valtion ensi vuoden talousarvioesityksestä.

    Valiokunta toteaa lausunnossaan, että Puolustusvoimien materiaalinen kehittäminen etenee hyvin, mutta pullonkaulana on henkilöstön riittävyys.

    ”Ongelma näkyy konkreettisesti muun muassa siinä, ettei kertausharjoituksia saada järjestettyä niin paljon kuin olisi tarvetta”, valiokunnan puheenjohtaja Jukka Kopra (kok.) harmittelee tiedotteessa.

    Valiokunnan saaman selvityksen mukaan ensi vuonna pystytään kouluttamaan noin 25 000 reserviläistä, kun vähimmäismäärä olisi 30 000.

    MPK ja muu maanpuolustuskoulutus paikkaavat osaltaan puuttuvia kertausharjoituksia.

    Puolustusvaliokunta toivoo, että vapaaehtoista maanpuolustusta tuetaan sekä riittävin resurssein että esimerkiksi kiirehtimällä sotilasvarusteiden verovähennysoikeutta.

    Petteri Orpon (kok.) hallitusohjelmaan on kirjattu, että hallitus selvittää sotilaskäyttöön soveltuvien varusteiden, tarvikkeiden ja aseiden verovähennysoikeuden luomista siltä osin kuin ne soveltuvat kriisiajan käyttöön ja ovat yhteensopivia Puolustusvoimien tai MPK:n järjestämän maanpuolustuskoulutuksen vaatimusten kanssa.

    Metsästysaseiden osalta tämä tarkoittaa todennäköisesti sitä, että sotilaskäyttöön soveltuvien aseiden kanssa saman kaliiberiset aseet kuuluvat verovähennysoikeuden piiriin. Tämän kaltaisia aseita käytetään esimerkiksi reserviläistoiminnassa, kuten sovelletussa reserviläisammunnassa.

    Lisäksi verovapaus voisi tarkoittaa esimerkiksi maastokuvioisten vaatteiden, pimeännäkölaitteiden, erilaisten suojavarusteiden kuten suojaliivien tai kypärien hankkimista tai muiden kriisiajan käyttöön liittyvien varusteiden hankintaa.

    Kirjauksen täytääntöönpanoa on kiirehtinyt myös Reserviläisliitto.

    Lausunnossaan valiokunta muistuttaa myös, että huoltovarmuus ja elinvoimainen kotimainen puolustusteollisuus ovat kriittisen tärkeitä nykyisessä turvallisuustilanteessa.

    ”Puolustustarviketuotantoa meillä ja muualla Euroopassa on lisättävä mahdollisimman nopeasti, ja puolustustarvikevientiin on panostettava”, Kopra sanoo.

    Puolustusvaliokunnan lausunto menee seuraavaksi valtiovarainvaliokunnalle, joka laatii mietinnön valtion talousarvioesityksestä.

    Eduskunnan täysistunto päättää valtion budjetista valtiovarainvaliokunnan mietinnön pohjalta. Budjetin käsittely eduskunnassa päättyy yleensä hieman ennen joulua.

    10.11.2023 klo 12:56: Juttua korjattu, MPK ei ole enää rekisteröity yhdistys, vaan julkishallinnollinen yhdistys vuodesta 2008 saakka.

    Lisää aiheesta
    • Aktiivisilla reserviläisharrastajilla palaa helposti tuhansia euroja vapaaehtoiseen maanpuolustusharrastukseen.

      Yhteiskunta | Verohelpotuksia rynnäkkökiväärin ja patruunoiden hankintaan? Tästä on kyse hallitusohjelman kirjauksessa

    • Ukrainassa on taistellut arvioiden mukaan kymmeniä suomalaisia.

      Politiikka | VU: Tukiohjelma Ukrainan sodasta palaaville suomalaisille? Keskustan Kallilta yksiselitteinen vastaus: ”Ei”

    • Salpalinjan bunkkerien ampuma-aukot oli suunnattu niin, että tykistöllä niihin ei päässyt kaukaa käsiksi ja ne pystyivät ampumaan ristitulta muiden asemien kanssa.

      Historia ja perinne | Salpalinjaa pidettiin salaisesti kunnossa sodan jälkeen NL:n hyökkäyksen varalta – edes stalinistit eivät tohtineet tehdä siitä numeroa

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle