Erkki Rikkola on aktiivinen reserviläinen, joka on käynyt 23 kertausharjoituksessa ja kohonnut tiedustelupuolen tehtävissä majurin arvoon. Kuva: Jarno Mela
Salpalinjaa pidettiin salaisesti kunnossa sodan jälkeen NL:n hyökkäyksen varalta – edes stalinistit eivät tohtineet tehdä siitä numeroa
Salpalinjan linnoitteet ovat yhä yllättävän hyvässä kunnossa, koska niiden ei koskaan annettu rapistua.Tilaajalle
Salpalinjan bunkkerien ampuma-aukot oli suunnattu niin, että tykistöllä niihin ei päässyt kaukaa käsiksi ja ne pystyivät ampumaan ristitulta muiden asemien kanssa. Kuva: Jarno MelaVaikka Suomen ja Neuvostoliiton sotatoimet olivat loppuneet aselepoon, puna-armeija liikuskeli Lapissa melko vapaasti maamme rajojen sisällä. Nämä räjäyttelivät Kuusamon tasalla Salpalinjan asemia.
Sodan jälkeen etupäässä neuvostoliittolaisista koostuvaa valvontakomissiota kiinnosti Salpalinja kovin, ja nämä tutkivat tarkasti sen linnoitteita vastaisuuden varalle. Suomalaiset suojelivat tietoja sen minkä voivat, kunnes Pariisin rauhansopimuksen 1947 jälkeen komissio poistui maasta.
Bunkkerimuseon oppaana työskentelevä Erkki Rikkola näki Salpalinjan ensimmäisen kerran parikymmentä vuotta myöhemmin Virolahden koulujen maastojuoksukisassa.
”Olin silloin alta kymmenvuotias. Seuraavana päivänä lähdin katsomaan niitä pyörällä.”
Sodan tragediat olivat 60-luvulla tuoreessa muistissa, ja tuolloin maata jälleenrakensivat sodan käyneet miehet.
”Enoni oli Virolahden nuorin sankarivainaja, sillä hän kuoli 17-vuotiaana sotilaspoikana desanttijahdissa 1944. Isoisäni oli sotaan melkein yli-ikäinen mutta joutui loppuvaiheessa puolustamaan Teikarin saarta.”
Isä heitettiin tajuttomana ja yltä päältä veressä viimeiseen veneeseen, joka saarelta pääsi pois. Vasta veneessä selvisi, ettei miehessä ole reiän reikää. Kranaatin ilmanpaine oli vienyt tajun, ja veri oli jonkun muun.”
Jopa suomalaiset stalinistit ymmärsivät, että ääntä voi pitää muttei ärsyttää liikaa.
Rikkola oli paikkakuntalaisena hyvin tietoinen, että suomalaiset huolsivat Salpalinjaa säännöllisesti vielä 1980-luvulla.
”Eihän se kauhean perusteellista ollut, mutta tehtävään selvästi valittiin luotettaviksi koettuja nuorukaisia, kuten kapiaisten lapsia.”
Salpalinjan ylläpito oli julkinen salaisuus, joten siitä tiedettiin kaiketi myös Neuvostoliitossa.
Bunkkerin konekivääri on yhä paikoillaan. Kuva: Jarno MelaSamaan aikaan kun Suomessa sensuroitiin oppikirjoista Neuvostoliitolle ikäviä asioita, Salpalinjan ylläpitoon ei puuttunut edes paatunein taistolainen.
Kenraalimajuri evp. Pekka Toverin mielestä jopa taistolaiset haistoivat rajan, jota ei kannata ylittää.
”Valtaosa kansasta suhtautui itään skeptisesti, vaikka virallisesti oltiin ystäviä. Ei niin tyhmiä olleet stalinistitkaan, etteivät he todennäköisesti olisi nähneet Puolustusvoimien varautuvan Neuvostoliiton hyökkäyksen varalta. He eivät kai yksinkertaisesti tahtoneet ärsyttää kansaa liikaa, sillä sellaisella toiminnalla ei itselleen hanki ääniä vaaleissa.”
Toverin mukaan jopa tänä päivänä Salpalinjan linnoitteet antaisivat puolustajille suojaa.
”Perinteisen tykistön sirpalekranaatit eivät juuri ole perusteeltaan muuttuneet noista ajoista. Linnoitteiden tuhoamiseen tarkoitettua aseistusta on toki kehitelty. Linnoitteet voidaan tuhota, mutta se sitoo resursseja.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
