• Uiguuriaktivistin mukaan Suomessa on Kiinan salainen poliisiasema – Supolla ”ei toistaiseksi” havaintoja epävirallisista poliisiasemista

    Ihmisoikeusaktivisti Nury Turkel kertoo, että uiguureja tarkkaillaan kaikkialla, eikä Kiinan vähemmistökansa saa olla turvassa missään päin maailmaa.
    Nury Turkel kuvattuna Suomen-vierailullaan.
    Nury Turkel kuvattuna Suomen-vierailullaan. Kuva: Kari Salonen
    Uutiset|Rikokset
    6.11.202206:00
    Hertta-Mari Kaukonen

    Tunnettu ihmisoikeusaktivisti, Kiinan vainottuja uiguureja puolustava Nury Turkel sanoi 4.11. ilmestyneessä MT:n artikkelissa, että Suomessa on Kiinan valtion salainen poliisiasema.

    ”Voin taata sen”, Turkel tarkensi.

    Ihmisoikeusjärjestö Safeguards Defendersin raportin mukaan Kiina on avannut poliisiasemia kymmeniin maihin ympäri maailmaa.

    Raporttiin on kuvattu ihminen käsiraudoissa ja sen alle on kirjoitettu: ”karkulaisia suostutellaan palaamaan”. Raportti antaa siis ymmärtää, että maasta paenneita toisinajattelijoita pyritään palauttamaan takaisin Kiinan väkivaltakoneistoon.

    Kiina sortaa omaa uiguurivähemmistöään lukuisilla tavoilla, kuten viemällä heitä väkivaltaisille pakkotyö- ja aivopesuleireille. Turkel on itse syntynyt leirillä. Hän on kirjoittanut kokemuksistaan kirjan Ei pakotietä - Uiguurin tarina.

    Lisää aiheesta
    • Peking on tuhonnut Xinjiangissa moskeijoita, hautausmaita ja pyhiä paikkoja. Uusilla hautausmailla kuolleiden muistaminen on mahdotonta, sillä hautoja ei ole merkitty. Turkel kertoo, että erään hautausmaan paikalle rakennettiin Hilton-hotelli. Moskeijan korvasi julkinen vessa. Kirjamessuilla esiintynyt Nury Turkel kuvattiin Helsingissä Ruttopuistossa.

      Politiikka | Suomessakin on kiinalainen poliisiasema, uiguurikansan ihmisoikeusaktivisti sanoo – ”Kylistä on tullut Kiinan hallituksen pääkohde”

    Suomen suojelupoliisi myöntää, että Kiina kohdistaa Suomeen vakoilua, tiedustelua ja vaikuttamistoimintaa.

    ”Mutta Supolla ei ole toistaiseksi havaintoja epävirallisista poliisiasemista Suomessa”, Supon viestintäasiantutija Irene Zidan kommentoi.

    Zidan kertoo, että Kiinan valvonta- ja vaikuttamistoiminnalla on monenlaisia rakenteita, joista epäviralliset poliisiasemat ovat vain yksi esimerkki. Muita rakenteita on olemassa myös Suomessa.

    Lisää aiheesta
    • Suojelupoliisista kerrotaan, että Kiina on yksi Suomeen pakolaisvakoilua kohdistavista valtioista.

      Politiikka | Puhelimeeni alkoi tulla outoja ilmoituksia, kun sovin haastattelusta uiguureja puolustavan aktivistin kanssa – Supo: Kiina kohdistaa Suomeen pakolaisvakoilua

    ”Tiedossamme on, että epävirallisia poliisiasemia on havaittu muissa maissa. Toiminnan yhtenä tavoitteena on valvoa ja kontrolloida kiinalaista diasporaa ulkomailla”, Zidan kertoo.

    Kiinan vaikuttamispyrkimykset ovat vahvistuneet kansainvälisesti.

    ”Poliisiasemat liittyvät Kiinan sisäiseen kehitykseen, jossa valtaa keskitetään yhä enemmän kommunistiselle puolueelle ja pyritään turvaamaan puolueen asema kaikin mahdollisin keinoin”, Zidan kertoo.

    Lisää aiheesta
    • YK:n valtuuttaman 12 riippumattoman asiantuntijan lausunnossa sanotaan, että vähemmistöihin kuuluville vangeille on ilmeisesti tehty ilman suostumusta muun muassa verikokeita ja röntgentutkimuksia. LEHTIKUVA / AFP

      YK:n asiantuntijat: Kiinassa vähemmistöihin kuuluvia vankeja saatetaan pakottaa elinten poistoihin

    • Reima oli Ylen mukaan tilannut tuotteita alihankkijalta, jolla on tehdas myös Xinjiangin maakunnassa. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

      Yle: Reima lopettaa yhteistyön kiinalaisyrityksen kanssa, joka yhdistettiin Ylen selvityksessä mahdolliseen pakkotyöhön

    Artikkelin aiheet
    uiguurit
    Kiina
    ihmisoikeudet
    vakoilu
    Suomi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria