
Suomen presidentti Alexander Stubb ottaa yhteisöpalvelu X:ssä kantaa Venezuelan viime aikaisiin tapahtumiin. Yhdysvallat teki eilen lauantaina iskuja Venezuelaan ja vangitsi maan itsevaltaisen johtajan Nicolas Maduron vaimoineen.
”Nicolas Maduron hallinto on pitkään ollut laiton. Vuoden 2024 vaalit olivat räikeän epäreilut. Suomi on todennut tämän aiemminkin osana EU:ta. Unioni on myös asettanut pakotteita Venezuelalle”, Stubb kirjoittaa.
Toisaalta presidentti huomauttaa, että kaikkien maailman valtioiden olisi kunnioitettava kansainvälistä oikeutta.
”Kaikilla valtioilla on kuitenkin velvollisuus kunnioittaa ja noudattaa kansainvälistä oikeutta. Tämän periaatteen säilyttäminen on Suomen elintärkeiden etujen mukaista. Se on ulkopolitiikkamme kulmakivi”, Stubb linjaa.
”Juuri nyt on tärkeää tukea siirtymistä demokraattiseen hallitukseen. Seuraamme tilannetta tarkasti.”