• Helteinen ja enimmäkseen poutainen viikko vaihtuu lämpimässä säässä — tiistaina luvassa kaakosta alkaen sateita

    Hyvin lämmin ilmamassa pysyttelee ensi viikollakin maamme yllä. Sateet jäävät aluksi vähäisiksi, mutta tiistaina Suomeen näyttäisi kiertyvän Venäjän suunnalta merkittävämpi sadealue.
    Sää on jatkunut helteisen kuumana jo yli viikon.
    Sää on jatkunut helteisen kuumana jo yli viikon.  Kuva: Jarkko Sirkiä
    Uutiset|Sää
    20.7.202509:37
    Petri Hoppula

    Tästä sunnuntaista on tulossa kuluvan kesän 14. hellepäivä ja mitä todennäköisimmin yhdeksäs perättäinen päivä, jolloin 30 asteen lämpötila ylittyy. Kuluvan kesän ylin lämpötila 32,4 astetta mitattiin Kaskisilla sijaitsevalla Sälgrundin asemalla 14. heinäkuuta.

    Kolmekymppisiä rikotaan myös tulevan viikon aikana. Suurin osa maasta pysyy tänään ja maanantaina poutaisena. Vesi- ja ukkoskuuroja syntyy kuitenkin Pohjois- ja Keski-Lapissa, huomenna jokunen yksittäinen mahdollisesti myös etelämpänä, ehkä Pohjanmaan maakunnissa.

    Maan etelä- ja keskiosassa sää tilapäisesti viilenee viikon edetessä. Alkuviikolla Balttian ylle näyttäisi muodostuvan matalapaineen osakeskus.

    Päivän ylin lämpötila on kohonnut jossain päin Suomea jopa yli 30 asteeseen päivittäin lauantaista 12.7 alkaen.
    Päivän ylin lämpötila on kohonnut jossain päin Suomea jopa yli 30 asteeseen päivittäin lauantaista 12.7 alkaen.  Kuva: Petri Hoppula

    Matalaan liittyy säärintama, jonka pilviä ja vesisateita kiertyy tiistain vastaisena yönä ensin Kaakkois-Suomeen, tiistaipäivän aikana mahdollisesti suureen osaan Etelä- ja Keski-Suomea.

    Näillä näkymin rintamasadealue väistyy keskiviikon vastaisena yönä Ahvenanmaan yli Ruotsiin. Sadetta kertyy laskelmien mukaan varsin yleisesti yli 5 mm ja koska mukana näyttää olevan myös voimakkaita ukkossateita, ovat yli 15 mm sademäärätkin mahdollisia.

    Todennäköisimmin kovimmat sateet osuvat maan eteläosaan. Tiistaina maan etelä- ja keskiosassa helleputki näyttäisi sateiden myötä tilapäisesti katkeavan. Muualla maassa lämpötila kohoaa yhä yleisesti 25 ja 33 asteen välille.

    Kirjoittaja on Ilmatieteen laitoksen meteorologi.

    Siirry tästä MT:n sääpalveluun.

    Lisää aiheesta
    • Heinäkuu jatkuu hellerajan tuntumassa.

      Sää | Sääkartoilla poutaa ja hellettä – tältä viikonlopun sää näyttää

    • Viikonloppua vietetään koko maassa sateettomassa ja auringonpaisteisessa säässä.

      Sää | Nyt kelpaa nauttia kesästä — sateeton sää jatkuu yli viikonlopun

    • Valokuvaaja Axel Tammelander ikuisti Teiskolan kartanon herrasväen huviretken juhannuksena 1909 Teiskossa.

      Historia ja perinne | Herrasväki hoiti terveyttään promenadeilla – luontoa katseltiin kuin kaunista taulua

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    hellejakso
    sääennuste
    Suomi
    sade
    ukkonen
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita