• Gazan jälleenrakennus vaatii arviolta yli 60 miljardia euroa

    Yli kaksi vuotta jatkuneet Israelin sotatoimet ovat laajalti hävittäneet Gazan rakennuskannan.
    Sota on hävinnyt Gazan rakennuskannan suurilta osin. AFP / LEHTIKUVA.
    Sota on hävinnyt Gazan rakennuskannan suurilta osin. AFP / LEHTIKUVA.  
    Uutiset|Ulkomaat
    20.4.202620:41
    STT–AFP

    Israelin sotatoimien hävittämän Gazan kaistan jälleenrakennus vaatii yli 60 miljardia euroa, käy ilmi YK:n ja EU:n tuoreesta arviosta. Ne toteuttivat kuluarvion yhdessä Maailmanpankin kanssa.

    Yli kaksi vuotta jatkuneet Israelin sotatoimet ovat laajalti hävittäneet Gazan rakennuskannan.

    YK:n viime viikolla julkaiseman arvion mukaan Gazan sodassa oli viime vuoden loppuun mennessä kuollut 38 000 naista ja tyttöä. Äärijärjestö Hamasin alainen Gazan terveysministeriö on raportoinut, että sodassa oli kuollut kaikkiaan 71 000 ihmistä.

    EU:n ulkoministerit keskustelevat tiistaina Luxemburgissa jäsenmaiden halukkuudesta ryhtyä Israelin rangaistustoimiin Espanjan pääministerin Pedro Sanchezin aloitteen mukaisesti. Espanja on vaatinut, että EU sanoo irti yhteistyösopimuksensa Israelin kanssa. Toimi vaatisi EU-mailta yksimielisyyttä.

    Lisää aiheesta
    • Ranskalainen samppanja on vaarassa joutua kovien tullimaksujen kohteeksi. LEHTIKUVA / AFP.

      Politiikka | Trump uhkaa ranskalaisia viinejä ja samppanjoita 200 prosentin tuontitulleilla, jos Macron ei liity Gazan rauhanneuvostoon

    • Palestiinalaisperheiden telttoja pystytettynä tyhjälle maalle Gazan kaupungissa 11. tammikuuta 2026. Israel ja Hamas solmivat tulitauon lokakuun alussa 2025. Kuvituskuva.

      Ulkomaat | Suomalaisten on voitava luottaa Gazan tilannetta koskeviin uutisiin

    • Presidentti Alexander Stubb. LEHTIKUVA / Markku Ulander.

      Ulkomaat | Presidentti Stubb on kutsuttu mukaan Trumpin johtamaan Gazan rauhanneuvostoon – Mediat: Pitkäaikaisen jäsenyyden hintalappu miljardi dollaria

    Artikkelin aiheet
    Gaza
    Israel
    jälleenrakennus
    Maailmanpankki
    EU
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria