• Pohjolan tumman mehiläisen geenit halutaan talteen – kysely selvittää siivekkään alkuperäisrodun tilannetta

    Alkuperäisrodun ei tarvitse olla suuren suuri ollakseen arvokas.
    Tummia mehiläisiä tarhataan muun muassa Naantalin Kultarannassa.
    Tummia mehiläisiä tarhataan muun muassa Naantalin Kultarannassa. Kuva: Kari Salonen
    Uutiset|Ympäristö
    21.3.202311:00
    Maija Ala-Siurua

    Pohjolan tumman mehiläistä tarhaavien toivotaan vastaavan sähköiseen kyselyyn, jolla kerätään tietoa tarhauksen ja emonkasvatuksen laajuudesta Suomessa.

    Kyselyyn voivat vastata niin ammattilaistarhaajat kuin harrastajatkin. Vastauksista saatu tieto on osa työtä, jota Luonnonvarakeskus Luke alkaa tehdä yhdessä pohjoismaisen geenivarakeskus NordGenin, Suomen Mehiläishoitajain liiton ja Suomen tumman mehiläisen hoitajat ry:n kanssa. Tavoitteena on pienen pölyttäjämme geenivarojen suojelu ja säilyttäminen.

    Pohjolan tumman mehiläinen on pohjoismainen alkuperäinen rotu, jolla aloitettiin mehiläistarhaus Suomessa noin 250 vuotta sitten. Luke kertoo tiedotteessaan.

    1900-luvulla mehiläishoitajat toivat muita mehiläiskantoja pohjolan tummien mehiläisten asuttamille alueille.

    Risteytysten seurauksena syntyi sekarotuisia mehiläisiä. Niistä tuli vähitellen niin vihaisia, ettei niiden kanssa voinut työskennellä. Vähitellen musta rotu korvattiin muilla roduilla ja se lähes hävisi 1960-luvulle mentäessä, kertoo Suomen tumman mehiläisen hoitajat ry sivuillaan.

    Nykyään pohjolan tumman mehiläistä pidetään uhanalaisena rotuna. Sen säilytystyö kuuluu Suomen maa-, metsä- ja kalatalouden kansallisen geenivaraohjelman toimenpiteisiin turvata maa- ja elintarviketalouden kannalta tärkeitä eläinrotuja ja niiden geenivaroja.

    Kyselyyn vastaaminen kestää maksimissaan 15 minuuttia. Yhteenveto kyselytuloksista lähetetään kaikille yhteystietonsa jättäneille vastaajille.

    Kysely tummanmehiläisen tarhaajille ja emonkasvattajille

    Kuva vaihdettu 21.3. kello 8:53

    Lisää aiheesta
    • Kilit lepotauolla.

      Maidontuotanto | Suomenvuohi on fiksu, seurallinen ja välillä liiankin kekseliäs – ja voi tuottaa maitoa vielä 15-vuotiaanakin

    • Kainuunharmas on utelias ja tuttavallinen alkuperäisrotu. Sen on todennut käytännössä myös muutama vuosi sitten lampuriksi ryhtynyt orimattilalainen Matti Avelin.

      Maatalous | Kainuunharmasten määrä vähenee uhkaavasti ‒ tärkeintä säilytystyötä on aktiivinen kasvatus

    • Suomenlammas tunnetaan maailmalla erityisesti hyvästä karitsatuotoksestaan. Rodun hallussa on myös yhdellä kerralla syntyneen vuonueen maailman ennätys.

      Maatalous | Suomenlampaita kantakirjattu jo 100 vuotta ‒ ”Alkuperäisrotu säilyy parhaiten, kun sitä käytetään monipuolisesti”

    • Suomalainen maatiaiskana on hyvä valinta kotitarvekanalaan.

      Eläimet ja kasvit | Sykkiikö sydämeni kotimaisille alkuperäisroduille? Maatiaiskanoille toivotaan lisää säilyttäjiä ‒ erityisesti näille kannoille

    • Lapinlehmä Nuorgam on yleisön suosikki Keisalan tilan Maalaisjärki-somekanavilla, joita pitää yllä Anna Länsisalmi-Keisala.

      Tunturilehmät ovat pandaa harvinaisempia – silti pohjoismaisia perinnemaisemia laiduntavat usein tuontirodut

    • Kunnostustyöt Huippuvuorten siemenholvin suojaamiseksi ilmastonmuutokselta jatkuvat ensi kevääseen asti. Maan pinnalla näkyy vain vuoren uumenissa sijaitsevan siemenholvin sisäänkäynti.

      Ilmastonmuutoksen runtelema Tuomiopäivän holvi yhä remontissa – kurkista arktisen siemenpankin sisälle

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Uuden metsätien rakentamista on tuettu vuosina 2016-2023 keskimäärin 42 kilometriä vuodessa. Tukea uuden metsätien suunnitteluun voi hakea vielä tämän vuoden aikana.

    Koneviesti | Valtioneuvosto esittää uusien metsäteiden tekemisen tuen lakkauttamista vuoden 2025 alusta

  • Yksityistiet ovat merkittävä palanen huoltovarmuusketjussa sekä kotimaisen puun kuljetuksissa metsäteollisuudelle ja energian tuotantoon.

    Koneviesti | Yksityisteiden valtionavustuksiin esitetään korotuksia — asetusmuutos lausuntokierrokselle

  • Koneviesti | Vuoden 2023–2027 CAP-ohjelma on työn alla – nämä ovat ehdotukset tärkeimmistä viljelytoimenpiteistä