
Honkatarhat Oy kasvattaa 4,1 hehtaarin tarhoillaan Vihreä Keiju -brändin salaatteja Honkajoella Kirkkokallion energiapuistossa, joka on Suomen ja koko maailman mittakaavassa kiertotalouden edelläkävijä.
Tuotannon hiilijalanjälkeä on aktiivisesti pienennetty vuosi vuodelta. Viimeisen neljän vuoden aikana se on kutistunut 84 prosenttia ilman kompensointia, yhtiö kertoo tiedotteessa.
Vuonna 2022 Honkatarhat Oy:n tuotannon hiilijalanjälki oli 0,078 CO2-ekvivalenttikiloa per tuote. Se on yhtiön yli puolet vähemmän kuin keskimäärin salaatintuotannossa Suomessa ja 32 prosenttia pienempi Honkatarhojen vuoden 2021 hiilijalanjäljestä.
Erittäin pieneen tulokseen vaikuttavat uusiutuvat energialähteet. Kokonaistuloksesta sähkön osuus on 25 prosenttia, lannoitteiden osuus 24 ja pakkaukset 23 prosenttia. Lämmön osuus on vain 9 prosenttia kokonaistuloksesta.
Sähkö on tuotettu sataprosenttisesti uusiutuvista energialähteistä ja lämmitysenergian lähteenä hyödynnetään hukkalämpöä, joka on peräisin alueen toisen yrityksen lauhdelämmöstä.
Jokaisen jäte on muodostunut naapuriyrityksen hyötyresurssiksi.
Honkatarhat on auditoitu IP Sigill Kasvikset, Työehdot ja Ilmasto -sertifikaateilla, joiden edellyttämät vaatimukset tukevat Honkatarhojen viljelyn vastuullisuustavoitteita.
Niissä korostuvat ympäristövastuu; energian, materiaalien ja luonnonvarojen säästävä ja tehokas käyttö sekä jätteiden määrän vähentäminen ja kierrätys.
Sigill-merkki kertoo kuluttajille kotimaisen tuotannon konkreettisista teoista ilmaston ja ympäristön eteen. Merkki tukee myös kauppojen asettamia vastuullisuustavoitteita.
Kasvien kastelussa Honkatarhoilla käytetään suljettua vesikiertoa suoraan kasvien juuristolle. Ylimääräinen kasteluvesi otetaan talteen ja kierrätetään uudestaan. Suljetun vesikierron ansiosta vettä kuluu vähemmän eikä lannoitteita pääse maaperään.
Viljelyssä hyödynnetään biologista torjuntaa niin, että kasvihuoneille syntyy mahdollisimman hyvä ja luonnollinen ekosysteemi tuholaisten ja torjuntaeliöiden välillä.
Kaikki jätteet pyritään kierrättämään mahdollisimman tehokkaasti. Biojätteet hyödynnetään alueen kompostointikentällä. Muovi ja pahvijätteet kerätään ja kierrätetään.
Suurin osa Honkatarhojen salaateista kasvatetaan ilman muoviruukkuja. Osalla salaateista tarvitaan vielä ruukkuja ja niiden osalta on käytössä kierrätysraaka-aineista valmistettuja muoviruukkuja, joiden hiilijalanjälki on 75 % pienempi kuin uudesta raaka-aineesta valmistetun.
Lähde: Honkatarhat Oy
Kirkkokallion energiapuisto Honkajoella koostuu seitsemästä eri toimijasta, jotka ovat symbioosissa keskenään. Iso osa alueen energiavirroista kiertää laitoksesta toiseen kuin ikiliikkuja.
Jokaisen jäte on muodostunut naapuriyrityksen hyötyresurssiksi. Moottorivoimalaitoksella biokaasusta valmistetaan sähköä. Hukkalämpö muunnetaan prosessihöyryksi. Syntynyttä kaukolämpöä käytetään kasvihuoneiden lämmityksessä.
Vihreä Keiju on osa Laihian Mallas -konsernia, joka on 1910 perustettu perheyhtiö. Vihreä Keiju tuotteita viljelevät Honkatarhat Oy, jonka viljelypinta-ala on 4,1 hehtaaria, ja Pöytyällä sijaitseva Kyröntarhat Oy, jonka pinta-ala on noin 2,7 hehtaaria.