• Työmarkkinajärjestöt pääsivät sopuun seuraavasta eläkeuudistuksesta – eläkeikä pysynee muuttumattomana

    Järjestöjen käsityksen mukaan neuvottelutulos täyttää hallituksen asettamat tavoitteet. Uudistuksen pitäisi vahvistaa julkista taloutta miljardilla eurolla sekä turvata työeläkkeiden rahoitus pitkällä aikavälillä.
    Eläkejärjestelmää pitää hallituksen mukaan uudistaa, koska Suomen ikärakenteen vuoksi eläkemaksuihin kohdistuu nousupainetta tulevaisuudessa.
    Eläkejärjestelmää pitää hallituksen mukaan uudistaa, koska Suomen ikärakenteen vuoksi eläkemaksuihin kohdistuu nousupainetta tulevaisuudessa.  Kuva: LEHTIKUVA / Emmi Korhonen
    Uutiset|Politiikka
    20.1.202507:17
    STT

    Työmarkkinajärjestöt saavuttivat sunnuntaina neuvottelutuloksen seuraavaksi eläkeuudistukseksi. Asiasta kertoi Elinkeinoelämän keskusliitto EK tiedotteessa myöhään sunnuntai-iltana.

    Eläkeneuvotteluryhmässä olivat olleet EK:n lisäksi edustettuina Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT sekä työntekijäjärjestöt Suomen ammattiliittojen keskusjärjestö SAK, Akava ja STTK.

    Järjestöjen käsityksen mukaan neuvottelutulos täyttää hallituksen asettamat tavoitteet, tiedotteessa kerrottiin. Järjestöjen hallintojen on määrä käsitellä neuvottelutulosta alkavalla viikolla.

    Järjestöt olivat kaikessa hiljaisuudessa valmistelleet yli vuoden ajan hallituksen toimeksiannosta eläkeuudistusta, jonka pitäisi vahvistaa julkista taloutta miljardilla eurolla sekä turvata työeläkkeiden rahoitus pitkällä aikavälillä.

    Eläkejärjestelmää pitää hallituksen mukaan uudistaa, koska Suomen ikärakenteen vuoksi eläkemaksuihin kohdistuu nousupainetta tulevaisuudessa.

    Eläkeuudistuksia on tullut Suomessa viimeksi voimaan vuosina 2005 ja 2017.

    Eläkeikä pysynee muuttumattomana

    Hallitus on järjestöille antamassaan toimeksiannossa edellyttänyt sääntöpohjaisen vakautusjärjestelmän kehittämistä, joten tekemättäkään sitä ei voi jättää, lähteet arvelivat viime viikolla STT:lle. Muuten voi käydä niin, että esimerkiksi valtiovarainministeriö rakentaa mallin ilman työmarkkinaosapuolia. Kukaan osapuolista ei halua, että neuvotteluissa epäonnistutaan ja eläkkeistä päättäminen siirtyy poliitikoille.

    Neuvotteluosapuolet ovat sopineet, ettei kompromissin sisältöä avata ennen kuin lopputulos on kaikkien mielestä hyväksyttävissä.

    STT:lle kerrottiin viime viikolla, ettei uudistuksesta joka tapauksessa olisi tulossa kovin laaja, ja neuvotteluja oli käyty vain puhtaasti hallitusohjelman toimeksiannon kautta. Esimerkiksi eläkeikään ei olla tällä kertaa koskemassa.

    Kahnausta automaattisesta vakauttajasta

    Eläkkeet rahoitetaan työnantajien ja työntekijöiden maksamilla työeläkemaksuilla ja eläkeyhtiöiden sijoitustuotoilla. Vuonna 2023 työeläkkeitä maksettiin Eläketurvakeskuksen mukaan yli 34 miljardia euroa, eläkemaksuja kerättiin noin 27 miljardia.

    STT:n tietojen mukaan eniten kahnausta työnantaja- ja palkansaajajärjestöjen kesken olisi neuvotteluissa aiheuttanut niin sanottu automaattinen vakauttaja, jonka olisi tarkoitus tasapainottaa tilanne, jos eläkkeiden rahoitus jostain syystä heikkenisikin merkittävästi.

    Käytännössä järjestöjen piti siis sopia etukäteen, mikä eläkejärjestelmässä joustaa, jos järjestelmään osuisi negatiivisia vaikutuksia. Joustoa voitaisiin hakea joko leikkaamalla poikkeuksellisesti jo maksussa olevia eläkkeitä tai nostamalla eläkemaksuja tai näiden yhdistelmällä.

    Lisää aiheesta
    • Lahden Nastolassa metsiä omistavan Mikko Pilli-Sihvolan perheessä mietitään sukupolvenvaihdosta. Häntä huolestuttaa metsien kasvottoman omistuksen lisääntyminen.

      Kodin talous | 70 hehtaarin laskennallinen metsätulo on 130 euroa kuukaudessa – järkytys on kova, kun se korottaakin vanhuksen hoivamaksuja ja pahimmillaan tila voi olla pakko myydä

      Tilaajalle
    • Lapsiperhearkea. Kuvituskuva.

      Yhteiskunta | Lukijalta: Nykyisen eläkejärjestelmän valuviat kannustavat lapsettomuuteen

    • Eläkejärjestelmä on turvallisempi ratkaisu kuin vastaavan summan sijoittaminen omin neuvoin, kirjoittaa Melan toimitusjohtaja. ”Tosipaikan tullen omat säästöt saattavat huveta hyvinkin nopeasti.”

      Yhteiskunta | Yliö: Eläke on enemmän kuin vanhuuden turva – se on vahva osa sosiaaliturvamme kokonaisuutta

    Artikkelin aiheet
    eläkeuudistus
    työmarkkinajärjestöt
    eläkeikä
    hallituksen tavoitteet
    julkinen talous
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa